Hankerahalla eläminen on arkipäivää

Suomessa elää melkoinen joukko väkeä, joka on työllistetty hankerahoilla. Siis ns. ilmaisella rahalla, jota ei tarvitse ansaita. Pitää vain osata perustella hanke  hyvin, täyttää kaavakkeet ja käynnistää hanke. Toki pitää raportoida hankkeen etenemisestä, mutta se on vähäinen vaiva. Ja kun hanke päättyy, käynnistetään uusi hanke.

Tukiviidakossa työskentelee 4400 työntekijää. Lisäksi 500 toimii tukihommissa erilaisten konsulttiyritysten kautta sekä 300 yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Järjestelmän palkkakulut ovat 350 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien osuus summasta on 250 miljoonaa. Mutta selvityksen mukaan todellisia kustannuksia on kaunisteltu.

Hankkeiden tulosten mittaus olisi tietysti maksajalle, siis veronmaksajalle, kiinnostava asia. Olisihan hyvä saada tietää mitä kaikkea hyvää hankkeella on saatu aikaan. Jo lähtövaiheessa pitäisi päästä oikein tenttaamaan hankkeen tavoitteista ja sitten voisivat halukkaat seurata  hankkeen etenemistä ja lopputuloksia. Huonolle hankkeen vetäjälle sanoisimme ei seuraavaa anomusta käsiteltäessä   ja käskisimme mennä välillä oikeisiin töihin.

Kätevintä on ohjata hankerahat keskitetysti.  Näitä työpaikkoja sanotaan kehitysyhtiöiksi, eikä niiden tarvitse tehdä julkisesti tiliä tekemisistään. Ne ovat vastuussa omalle hallitukselleen, jossa istuu pääasiassa toisia hankkeilla eläjiä. Saatetaan sinne kutsua joku demokraattisesti valittu valtuutettukin,  mutta suhteet siinäkin valinnassa pelaavat varmaan mukavasti.  Ja parhaille jatkoa havitteleville hankkeille perustetaan uusi yhtiö, johon hankkeen vetäjät siirtyvät. Näin syntyy automaatti, kun hankerahaa jakavat voivat myöntää rahaa edelleen perustetulle yhtiölle. Eipä tarvitse muutamaan vuoteen olla tekemisissä niinkin vaativan työn parissa, kuin asiakkaiden hankinta. Riittää, kun osaa käyttää hankerahaa.

Miksi hankerahaa sitten myönnetään niin monia satoja miljoonia Suomessa ja tuhansia miljardeja maailman laajuisesti? Eikö olisi mahdollista kohdentaa niitä rahoja tarkemmin ja valvoa tuloksia tarkemmin? Tokihan näin tehdään vaikkapa monissa kehitysmaahankkeissa. Saattaa siinä tietysti muutama heimopäällikkö sivussa rikastuakin.  Suomessa maaseudun Leader-toimintaryhmät ovat todella saaneet aikaan hyvää jälkeä, kun hanke on ollut hyvin kohdennettu ja sopiva vapaaehtoinen vetäjä on saatavilla. Mutta mitä isommaksi peli menee, sitä enemmin on kärkkyjiä ympärillä. Yritysmaailmaa tuntemattomia virkamiehiä on myös helppo houkutella hankkeisiin.

Kannattaisi siis ihan valtiotasolla pohtia, miten veronmaksajien rahoja voitaisiin säästää ja saada paremmin tuottamaan. Ja ennen kaikkea annettaisiin rehellisille yrittäjille tilaisuus ansaista leipänsä ihan omalla riskillään toimien.

Ensin töitä, sitten kouluja

Maailma muuttuu, Eskoseni. Kun ei ole opiskelijoita, ei tarvita koko kouluiän kestävää kouluketjuakaan. Ei äidin vieressä sijaitseva lukio olekaan se tärkein asia. Laadukasta ja motivoivaa  opetusta tarjoava opinahjo vetää itsestään opiskelijat luokseen pidemmänkin matkan takaa. Olen itse käynyt koko oppikoulun 12 km bussimatkan takaa, enkä kokenut sitä missään vaiheessa vaikeaksi. Päinvastoin, oli mukavaa tulla maalta hieman suurempiin ympyröihin. Monet siirtyivät jo tuolloin iltalukioihin vielä kauemmas saadakseen tehokkaampaa opetusta – motivaatio kantoi. 

Juuri siitä on kyse nuorten kannalta tässä lukioasiassa, motivaatiosta. Laadukasta ja kiinnostavaa opetusta  tarjoava opinahjo kiinnostaa ja sellaiselle pitäisi antaa tilaa. Koko säästökeskustelun alkulähde vaan unohtuu tässä kouluasioiden keskellä, eli miksi väki vähenee entisissä ympäristökunnissa ja voiko asialle jotain tehdä?

Teollisuuden rakenteiden murentuessa työpaikat vähenevät, mutta Kouvola ei kykene uudistumaan ja houkuttelemaan riittävästi uutta yrittäjyyttä. Sen sijaan elinkeinopolitiikkamme  junnaa 80- luvun menetelmissään tehottomuuden perikuvana.  Maaseutuakin voisi elvyttää monella tavalla, mutta siihen ei uskota. Sen sijaan haetaan kaukaa ja kalliita yritysmalleja. Niihin kokeiluihin on täällä upotettu pitkä penni ilman tulosta, eikä asiasta saa edes kunnon keskustelua aikaan.

Jos olisi työpaikkoja, tulisi paikkakunnalle lapsiperheitä, tarvittaisiin jopa lisää kouluja ja päiväkoteja.  Uudenlaisilla teemoilla voidaan saada aikaan muutos ja mahdollisuuksia yrittämiselle oman kaupunkimme alueella. Huomioikaa, että yritämme luoda työpaikkoja juuri näille nuorille, emme itsellemme. Näistä lukiolaisista on pidettävä huolta myös tulevaisuudessa. Kaupungin rooli tässä työssä on ensisijaisesti luoda edellytyksiä työlle, ei sekoilla erilaisissa hankkeissa.

Kunhan edes Ratamon rakentajat tulisivat omalta verotusalueelta, eikä valittaisi halpatyövoimaa. Kyllähän kaupungin hankintaosasto osaa pisteyttää hakijat sopivasti, eikös niin?