Katselin eilen (26.11) vaalien ensimmäistä keskustelua ja täytyy sanoa, että politiikan irtopisteiden keräilijöitä siinä riitti. Takarivin taavit pyrkivät olemaan esillä puhumalla päälle ja heittelemällä toinen toistaan keyempiä ehdotuksia elämänmenon korjaamiseksi tällä maapallolla. Soini latoi vakaaseen tyyliinsä aikalailla totuudeksi luokiteltavia näkökulmia, ei siinä mitään. Yhteispeli muiden kanssa on kuitenkin vaikeaa hänen puolueensa nousun takana olevan vankan häirikön maineen vuoksi. Persujen metelinpito kun näkyy valtakunnan politiikassa ja erityisesti täällä kuntatasolla. Ja se saa valitettavasti monilta politiikkaan kyllästyneiltä paljon tukea.
Sipilän kokemattomus poiliitikan ympyröihin tuli selvästi esiin heti kun hän aukaisi suunsa. Yrittäjätausta antaa asioihin nopeita vastauksia, jotka omaa yritystään johtamaan tottunut henkilö olettaa tulevan heti käyttön. Valitettavasti yritysmaailma ja politiikka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan olevia asioita. Kun yritysjohtaja kutsuu koolle esikuntansa ja maalailee heille strategiansa, alkaa työntouhu alaisten yrittäessä tienata leipänsä ja pitää työpaikkansa. Politiikassa muuttujia on niin runsaasti, että hyvätkään asiat eivät etene järkiperäisesti. Politiikassa mukana viihtyvä henkilö on karsinut idealisminsa minimiin, eikä hötkyile. Lisäksi hän pohtii mitä toiset tästä ajattelevat? Kuka tästä hyötyisi? Erityisesti kun palkintoja jaetaan, jos asia on hyvä. Ja kuka ottaa vastuun jos mennään metsään? Poliittisessa elämässä onkin koolla joukko aktiivisia ihmisiä, hyväntahtoisiakin ehkä, mutta kaikista heidän edustamistaan näkökulmista on vaikeaa luoda yhtenäistä linjaa. Tämän sai Katainen huomata six-pack hallituksessaan, joka ajautui toimintakyvyttömäksi. Se näkyy myös Kouvolassa, jossa valtuusto ei pysty saamaan järkeviä päätöksiä aikaan kovinkaan helposti. Valta luisuu virkamiehille.
Seuraavaksi kuvaan siis astuvat virkamiehet, joille kuntalaki alkaen vuodesta 1865, hankintalaki, virkamiesten asemaa ja työsuhdetta suojaavat säännnökset ja sopimukset ja muut loputtomat koukerot muodostavat työsaran reunaehdot. Heidän työhönsä kuuluu tarkastaa asiat vielä Suomen Säädöskokoelmasta tai varmuuden vuoksi vielä Finlands författningssamling:sta, Ruotsinkielisesta versiosta. Sipilänkin valtion riskirahoitukseen viittaavat ehdotukset hyytyvät tähän byrokratiaan ja viime kädessä asiasta tehtyihin valituksiin. Eihän esimerkiksi jotain uutta yritystä voi julkisesti tukea, koska silloin syrjitään muita! Tämän oli Stubb jo lyhyellä pääministerin urallaan oppinut ja ampui alas tällaisen haihattelun.
Stubb tyytyikin työllisyyttä ja yrittäjyyttä koskevissa kysymyksissä virkamiesmäiseen näkökulmaan ja antoi muiden tuuletella tuntojaan. Mutta heti, kun tuli tilaisuus ottaa em. Sipilän ehdotuksesta kiinni, hän otti ohjat käsiinsä. Katselija jää kuitenkin pohtimaan olisiko mukavampi lähteä työllisyysasioissa idealistin vai realistin kelkkaan? Pahaa pelkään, että asioita vakaasti hoitava kokoomuspuolue on saanut jo negatiivisen kierteen niskaansa niin medialta kuin äänestäjiltäkin. Politiikkahan on aaltoliikettä, joka nostaa entiset sählärit aikanaan vuorostaan uudelleen sähläämään asioita. Kansalla on lyhyt poliittinen muisti.
Ulkopolitiikasta alkoi keskustelussa löytyä konsensusta ja liikuttavalla tavalla kaikki entiset leikkaajat jakoivat puolustusvoimille taas rahoja. Ettei vaan Iso Paha Susi tulisi rajojemme yli. Pitkän tähtäimen maanpuolustuspolitiikka on kuitenkin jo joutunut laman jalkoihin ja uskottava puolustuskyky on ajettu alas äärirajoille näiden samojen veijareiden toimesta. Toisaalta mikä tahansa maa saadaan nykyään polvilleen verkkohyökkäyksillä tai vaikka katkaisemalla pari tärkeää kaapelia, joiden sijainti netissä ystävällisesti neuvotaan. Vanhan setäni ajatus siitä, että rajan yli tulevissa konteissa voisi hyvin tulla muutama sata koulutettua sabotööriä voisi hyvinkin olla sitä nykyajan sotimista. Yhteiskunta sekaisin muutamaksi päiväksi ja sitten tullaankin ”auttamaan”, kuten Krimillä.
Toivoisin kuitenkin porukan, oli vallassa sitten kuka tahansa, keskittyvän oleelliseen eli helpottamaan byrokratiaa ja vähentämään säädösten viidakkoa. Sen kautta yritysmaailma lähtee liikkeelle ja pyörät alkavat luonnostaan pyöriä. Inhimillisen tuki yhteiskunnassa on tarpeen niin vähäosaisille kuin rikkaillekin, kuten monet hirveät perhesurmat osoittavat. Kiire ajaa ihmisiä liikaa, eikä sitä helpota taistelu byrokratiaa ja tehotonta virkamieskoneistoa vastaan.