Kouvolan väkiluvun ennusteet roskikseen

Luimme lehdestä ennusteet väen vähenemisestä, eikä sitä voine kokonaan estää. Asiantuntija Aro puhuu rakennemuutoksesta mutta unohtaa muutamia tärkeimpiä seikkoja kovin yleisluontoisessa puheessaan. Toivon, että päättäjämme osaavat ajatella laajasti tätä suurta ongelmaa.

Kouvolan väki vanhenee, toisin sanoen nuoret lähtevät pois täältä. Se tapahtuu siksi, että opiskelupaikat ja työt vähenevät. Siis kiinnostavat työt, enkä puhu paperin ja sellun valmistamisesta. Tähän asiaan pitäisi tulevan/tulevien valtuuston, sekä mahdollisten kansanedustajien osata puuttua tarmokkaasti. Olemme jääneet Lappeenrannan ja Lahden välissä väliinputoajan rooliin kaikessa, esimerkiksi niin monien virastojen ja laitostenkin pakkosiirrossa pois ministerien kotiseuduille. Näin myös XAMKin rooli mikkelikeskeisenä opinahjona on jäänyt vähäiseksi eikä maisteriopintojen aloitus riitä nostamaan Kouvolaa opiskelijoiden kaupungiksi. Sillä opiskelijat tuovat elämää paitsi kaupunkiin niin myös yrittäjiin. Opiskelijoiden vähyys maksaa meille suurimman osan tuosta väen vähenemisestä. Mikä on meidän edunvalvojiemme osuus tästä?

Toinen seikka, jonka rakas Rakennusvalvontamme meille yksinään aiheuttaa, on ihmisten erään perusoikeuden väheksyminen. Kaupunginjohtaja mainitsi virkamiesten oikeuden valita asuinpaikkansa, mutta kaupungin johto ei saa opetettua joustavuuden merkitystä tuolle jäykkyyden perikuvalle, Rakennusvalvonnalle. Tiedän lukuisia perheitä joiden haaveet maalla asumisesta ja mieluisalle paikalle rakentamisesta on haudattu tämän laitoksen tiskille – ei käy. Paras kuulemani vastaus oli kun rakentaja kysyi lupaa tehdä omakotitalo alueelle, jonne Valkealan aikaan otettiin mieluusti uusia asukkaita. Kaikki ne talot pitäisi purkaa, oli tyly vastaus rakennusvalvonnasta. 

Nyt on se aika, kun pitäisi hyödyntää valokuitujen tuomat etätyömahdollisuudet ja vesiosuuskuntien tarjoamat ympäristöystävälliset asumisolosuhteet – maaseudulla. Joukkoliikenteen kehitys, joustava rakennuslupakäytäntö, sekä liikkuvat terveysbussit ( esim kirjastoauton yhteyteen) olisivat kaupungin kädenojennuksia maalle muuttoa harkitseville.

Vuokra-asuntoja meillä jo on ympäri Kouvolaa ja sekin vaihtoehto pitää mainita markkinoinnissa selkeästi. 

Kyllä asukkaita saa tulemaan, eikä kannata negatiivisuutta luoda puheillaan. Teot ratkaisevat.

Ilkka Mäkijärvi ehdokas (Kok)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s