Monimutkaisesta yksinkertaista

Yrittäjien arki on karua, ainakin jos uskoo monia julkaistuja kirjoituksia ja kuulemiani tarinoita.

-Olipa kerran lääkäri, joka olisi perustanut praktiikan ja työllistänyt muutaman kollegan sekä apulaisen. Halutulla liikepaikalla oli sopivat tilat, joita ei tarvitsisi remontoida juuri lainkaan. Homma kariutui siihen, että jokin tarkastaja esti tilojen käytön koska Siivouskomerosta Puuttui Lattiakaivo. Lääkärimme turhautui tehdyn työn mennessä hukkaan ja lähti Espanjaan golfaamaan.

– Suutari-kaimani Ilkka julkisti rajun kirjeensä verottajan suuntaan tässä päivänä muutamana. Emmehän tiedä todellisia taustoja, mutta verottajan kanssa ei leikitä.

– Olin taannoin jo parturin tuolissa kun sisään astui Kolme Poliisia. He nappasivat reipasta yrittäjää kainalosta ja sanoivat: ”Nyt tämä homma loppuu. Sinä kyllä tiedät miksi!”. Ja jättivät minut sinne tuoliin ihmettelemään.

Olisiko kansanedustajien jalkauduttava ihan oikeasti sieltä eduskunnasta todetakseen itse pullonkaulat yrittäjien ja myös kansalaisten arjessa. Varmasti muutama päivä oikeissa töissä voisi kuulua myös kansaedustajan tehtäviin. Olisivat kukin muutaman päivän taksvärkissä ja tekisivät huomioita elävästä elämästä. Nyt en tarkoita pelkkää hallitusta vaan koko kaartia, sillä kaikki puolueet ovat vuorollaan vastaamassa tämän maan määräysviidakosta. Verojen kanto on niin pyhä asia, ettei kukaan tahdo ottaa siitä selvää ja byrokraatit jatkavat tunnollista työtään. Alkoholilaki on tiukka jo kieltolain kumoamisen ajoilta eikä siitä jousteta ainakaan virastojen aloitteesta. EU-pukkaa uutta direktiiviä, jotka meillä kirjataan pilkun tarkasti ylös ja pohditaan omat tarkemmat tulkinnat siihen päälle. Tuontiautojen verotus on tästä oiva esimerkki eikä Tullia saa kukaan muuttamaan kantaansa. Lista on loputon koskien kaikkia yhteiskunnan toimintoja.

Laatujärjestelmiin kuuluu toimintojen auditointi eli ulkopuolinen katselmus. Tässä yhteydessä käydään ensin läpi sovitut prosessin pelisäännöt ja katsotaan miten niitä noudatetaan. Valveutunut auditoija ottaa myös kantaa tähän prosessiin ja tekee huomioita sen heikoista kohdista. Prosessin omistaja vastaa sitten laatimalla suunnitelman asioiden korjaamiseksi ja tehostamiseksi. Eikö tänä käytäntö voisi toimia myös julkisella puolella? Onhan meillä kuuluisa Valtion Talouden Tarkastusvirasto, mutta onko joku kuullut sen saaneen muutosta aikaan sinänsä ansiokkaiden raporttiensa tuloksena? Auditointi on sinänsä helppoa, sillä siinä käytetään ns. Punaista Lankaa. Otetaan prosessista vaikkapa yksi tilaus tai täytetty lomake, verrataan miten sen käyttö on ohjeistettu ja miten sitä käytetään. Seurataan siis lomaketta alusta loppuun ja tehdään siitä huomioita. Tätä kautta on helppo todeta onko kyseessä turha lomake tai toiminta vai onko se todella tarpeellinen. Väittäisin, että näin edeten muutama kansanedustaja saisi hyvän kuvan omasta erikoisalastaan käytännössä ja kannanotot voisivat olla puhujapöntössä erilaisia.

Tarvittaisiin siis reipasta Kaupunkilaisjärkeä ja muutaman vuoden yksinkertaistamiskuuria koko yhteiskunnassamme. Näin voitaisiin äkkiä huomata, että olemme säästäneet muutaman miljardin ja ihmisten elo helpottuisi. Siitä innostuneena jatkaisimme tehostamista päätyen 60 edustajan eduskuntaan ja virtuaalihallituksiin ilman puoluekantaa.

Oma etu, paras etu

Oma etu, paras etu
Tässä ajassa tuntuu olevan olemassa monenlaista etua. Niitä hankitaan itselle mahdollisimman monta. Niistä ei voi myöskään luopua, vaikka ei olisi edellytyksiä maksaa niitä julkisilla varoilla ajan muuttuessa. Ahneus ei ole hyve.
Ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen.
Kun katsoo valittujen edustajien touhuja, saattaa kummastuttaa itsekäs etujen tavoittelu ja toisten syytöstulva.
Ylimmällä tasolla gallupit ohjaavat käytöstä päätösten pyörtämisen muodossa. Ei ole edullista laskevalle imagollemme leikata nyt, vaikka niin sovittiin, vaan annetaan seuraavan hallituksen tehdä se. Joudumme ottamaan etuja pois, ja se on pahasta puolueemme maineelle, tuumii valtionvarainministeri. Tämä kuulostaa pikemminkin Kreikan tieltä kuin Suomen hallituksen huippuministerin pohdinnalta.
Samaan aikaan paikallistasolla kansan valitsemat saman puolueen edustajat miettivät omaa tietään vallan kahvaan ja kiukuttelevat. Hävityt henkilövaalit laittavat heidät hyökkäilemään omiaan vastaan ja käyttämään energiaansa ihan muuhun kuin asioidemme hoitamiseen. Pian toinen porukka hajottaa ryhmänsä kovien syytösten saattelemana. Ollaan tiellä, joka tuskin edistää valtuuston yhteistyötä ja äänestäjien tahtoa. Kyse on jälleen voimakastahtoisten henkilöiden välisestä kitkasta ja yhteistyökyvyn puutteesta. Yhteisten päätösten sijaan on lähdetty pikemminkin asioiden jarruttamisen tielle. Josko siitä saisi lisää mainetta omien joukossa?
Taustalla toimiva virkamieskunta voi nyt hoitaa asioita mielensä mukaan ilman kaupungin johtamiseen valittua valtuustoa. Suunnitelmia henkilöstövähennyksistä pyöritellään loputtomiin ilman ohjausta. Tärkein, eli työllisyyden kehittäminen on tuuliajolla.
Meille hämmentyneille, ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen. Äänestäjät saavat hallituksen toiminnasta tarpeekseen ja valitsevat opposition edustajat äänivyöryllä saadakseen seurata vain samaa valtakamppailua. Suoraselkäisyyttä ei palkita.
Onko kyseessä siis vain äänestäjien tyhmyys? Lähestyvät vaalit saavat edustajien populistiset ajatukset liikkeelle. Kuka voisi hoitaa ikävätkin asiat loppuun? Tehköön ne, jotka haluavat tuhota oman poliittisen uransa, ajattelee eteenpäin pyrkivä poliitikko, ja puhe jatkuu loputtomiin.
Onko olemassa vastuunsa tuntevaa poliitikkoa? Osaisimmeko palkita sellaisen äänestämällä oikein?

Haukutaan väärää puuta -politiikka pilaa kaiken

Onko markkinoita tarpeelliselle tuotteelle?
Palkkakuoppa kehittyy

 

Poliittisten nimitysten sijaan on aina puhuttu ns. osaavien ja pätevien henkilöiden nimittämisestä. Tämä kaatuu kuitenkin demokratiamme perustuksiin eli puoluepolitiikkaan. Nyt ovat iltalehdet penkoneet yhtä tarinaa, joka voisi koskea ihan kaikkia suuria johtajia. Tämähän käy ilmi vertailussa, jossa Ailus onkin palkkakuopassa!

Tosiasiassa pitäisi puhua koko järjestelmästä alkaen kuntien lautakunnista, niiden osakeyhtiöistä ja jopa kaupungin hallituksista. Näissä elimissä on mukana suuri joukko väkeä, joilla ei ole muuta pätevyyttä hoitaa yhteisiä asioita kuin se, etä he ovat olleet mukana politiikassa jo kauan. Samat henkilöt istuvat jopa yli kymmenessä lautakunnassa tai hallituksessa tekemättä siellä mitään. Kunhan vaan pitää olla esillä. Tästä mennään hallitusten puheenjohtajiin, jotka lopulta osakeyhtiöissä vastaavat linjauksista ja myöntävät johtajille nuo suuret palkat ja edut. On aivan turha kirjoitella niistä eduista, koska ne on sovitussa marssijärjestyksessä heille myönnetty. Pitäisi kysyä ovatko hallitukset ajan tasalla? Hallitukset siis seurailevat puheenjohtajansa esityksiä melko lailla tarkasti, sillä ei rivijäsenillä ole useimmiten riittävää osaamista tehtäviinsä. He kun ovat poliittisin perustein hommansa saaneet. Tehtävät ovat myös vaativia ja vaativat paljon perehtymistä asioihin, että kantaa osattaisiin ottaa.

Lisäksi kaupunkilaisten edun mukaisten linjausten vieminen käytäntöön ontuu pahasti mm. kunnallislain monimutkaisten johtamiskiemuroiden vuoksi. Monet hyvät asiat jäävät vaan huvikseen tapahtumatta.

Siispä syvällinen keskustelu pitäisi liikkua ihan muualla kuin Ailuksen Bemarissa. Mutta taitaa suuri yleisö vaan tykätä, kun joku saa nenilleen ja lehdet myyvät.

Onko tiedon syytä olla vapaa?

Ensin merkintöjä Julian Assangen ja Googlen hallituksen puheenjohtajan Schmidtin näkökulmat tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business. Analyysi  by Esa Mäkijärvi :    http://marstravolta.blogspot.fi/2013/06/vapaasta-tiedosta.html

Veljeni Petri pitää minua kovin naivina, kun en näytä kiinnittävän juurikaan huomiota siihen kuka meitä valvoo ja onko sillä mitään merkitystä. Olenkin esittänyt hänelle muurahaisteoriaani: oletko itse muka kiinnostunut mitä joku tietty muurahainen touhuaa pesässään tai sen ulkopuolella? Mehän olemme niitä muurahaisia, joiden käyttäytymistä joku varmaan tutkii, mutta tuskin sinut valitaan koekaniiksi.

Tämä on tietysti suomalaista turvallisuuden hakuisuutta. Olemmehan täällä suhteellisen syrjässä maailman melskeistä, ilmastokin on suhteellisen vakaa, talvi tappaa turhat ötökät ja kielikin on muille mahdoton ymmärtää. Lintukoto on siis olemassa!

Kuitenkin olisi lapsellista uskoa ihan oikeasti, ettei ketään kiinnosta meidän asiamme. Teollisuusvakoilu on todellisuutta. Kerrankin eräs Tikkurilan maalitehtaan salaisuuksia urkkiva kaveri soitti tehtaan tutkijalle, joka sitten kertoi uusimmat tuotesalaisuudet puhelimessa täysin tuntemattomalle ihmiselle! Tai tuotantotiloissa ovat ovet auki ja kuka tahansa saattaa kävellä sisään ja alkaa hommat. Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani lapioimassa pihalla soraa, kun paikalle käveli vanhempi mies joka kysyi mistä noita lapioita saa? Neuvoin tien varastolle ja kohta mies lapioi sorakasaa kanssani. Kahden viikon päästä saimme pihan tasoitettua ja tuli tilipäivä. Menin konttorille ja sain ensimmäisen tilipussini. Perässä tuli lapiointikaverini, jolle ei tilipussia löytynyt. Työnjohtaja tuli siihen ja kysyi mieheltä kukas te sitten olette? ”Minä olen Repe ja olen jo ollut kaksi viikkoa töissä. Tuo poika voi todistaa”, sanoi Repe osoittaen minua. Nyökkäsin varovasti tietämättä mistä on kyse. Työnjohtaja näytti ensin harmistuneelta, mutta alkoi sitten nauraa: ”Kirjaa Repen tiedot ja maksa sille palkka. Onhan se miehen töistään rahat saatava!”

Ensimmäinen kokemukseni yrityksen järjestelmien haavoittuvuudesta sain siis jo vuonna 1968! Sen jälkeen on tapahtunut paljon niin työ- kuin tietomaailmassa. 80-luvun puolivälissä työskentelin amerikkalaisten tiejärjestelmäjättien Digital ja DataPoint leivissä saaden uusinta oppia tietoverkoista. Silloin ne rajoittuivat tiukasti yrityksen sisäiseen tietoon ja tähän suljettuun maailmaan nämä yritykset sitten kaatuivatkin. Kun kaikki verkot piti avata oli ainakin minulle jo selvää, että kohta kaikki tieto on yhteistä. Amerikkalaiset valvoivat jo tuolloin omien järjestelmiensä sijaintipaikkoja. 80-luvun lopulla seurasin modemilinjan  välityksellä kuinka joku palautti kaljapulloja Kemissä pullonpalautusautomaattiin. Tieto siis kulki!

Tiedon määrän lisääntyessä hirvittävällä nopeudella voi vain luottaa siihen, että sinun verkkoon laittamasi tieto ei ketään kiinnosta. Jollet sitten syötä sinne pankkikorttisi numeroa tarkoitettuna vain kaverillesi. Uskon otsikon mukaisesti, että tiedon tulee olla vapaa. Mutta en ole hetkeäkään uskonut, että tieto olisi salauksien takana turvassa. Jos ihminen keksii jonkin järjestelmän voi hän sen myös purkaa. Kysymyshän on vain massan laista. Sen opetti Heinolan kaupungin virkailija kun kysyin turvallista venepaikkaa. Oma veneeni oli nimittäin  jo kahdesti varastettu ja vakuutusyhtiössä oli epäillen suoritettu minulle korvauksia, joilla hankin taas uuden veneen. Kaupungin virkailija osoitti massan olevan turvallista: ”Laitat veneesi tuonne kaupungin suureen laituriin. Siellä on niin paljon hyviä veneitä, että todennnäköisesti sinun veneesi saa olla rauhassa!”

Näin ovat vaatimattomat tietonikin turvassa cyber-avaruuden massan seassa.

WikiLeaksin perustaja Julian Assange ja Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt kertovat omat näkemyksensä tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business

Woodinno-dokumenttien salassapito on iso pettymys

Kouvolan kaupunginhallituksen päätös pitää Woodinno-asiakirjat salaisina on mielestäni isku vasten kunnallista avointa tiedonsaantia. Periaatteessa ei ole kyse vain Woodinnosta vaan kaikesta liiketoiminnasta, johon kaupunki ryhtyy. Valtuusto etääntyy näin yhä kauemmas virkamiesten päätöksen teosta ja näin demokratia vähenee. Tämä yksityiseen yrittämiseen siirtyminen ja sitä kautta salassapito on ollut havaittavissa monissa muissakin kaupungeissa. Tämä tapa toimia lisääntyy varmasti mm. leasing-sopimusten tullessa käyttöön. Samaan aikaan kuntalain 29 pykälän henki avoimesta tiedon saannista hautautuu kuntalaisten ulottumattomiin.

Olemme mielestäni siirtymässä yhä kauemmas Kouvolan imagolle sopivasta, avoimesta ja ystävällisestä Kouvolasta. Suuntana on pikemminkin virkamiesten Kouvola ja demokratian hautausmaa. Julkisten palvelujen leikkausten alla saamme siis kyyhöttää hiljaa ja toivoa, ettei isku satu meidän kohdallemme. Avoin keskustelu kansalaisten tarpeista, kaupungin kehitysmahdollisuuksista ja realistisesta kasvuun satsaamisesta saa jäädä leikkauslistojen alle. Tehottoman elinkeinotoiminnan jatkaessa ponnettomia yrityksiään saada aikaan todellisia, hankerahoista riippumattomia työpaikkoja, joudumme ilmeisesti myös kasvattamaan kaupungin verotuloja äyrejä nostamalla. Onhan kaikki esitetyt suunnitelmat tehty yhä laskevan väestömäärän ja vähenevien työpaikkojen pohjalta. Siinä ei maailmantalouden orastavaa kasvua oteta tosissaan vaan oletetaan kaiken menevän yhä huonompaan suuntaan.

Olen kaupungin asukkaana pettynyt tähän toimintaan.

Ilkka Mäkijärvi, Valkeala