Asukas Kouvolan Valkealasta
Varsinaiset sukusivut on nyt lopetettu, 14 vuoden jälkeen ajoimme ne alas ja nyt juttuja löytyy täältä blogista. Makijarvi.fi sivut ohjautuvat tänne.
Kirjoitan jatkossa juttuja Kouvolasta ja huomioita maailman menosta.
Minulle voi laittaa palautetta Twitter- ja Facebooklinkkienkin kautta.
Katselin eilen (26.11) vaalien ensimmäistä keskustelua ja täytyy sanoa, että politiikan irtopisteiden keräilijöitä siinä riitti. Takarivin taavit pyrkivät olemaan esillä puhumalla päälle ja heittelemällä toinen toistaan keyempiä ehdotuksia elämänmenon korjaamiseksi tällä maapallolla. Soini latoi vakaaseen tyyliinsä aikalailla totuudeksi luokiteltavia näkökulmia, ei siinä mitään. Yhteispeli muiden kanssa on kuitenkin vaikeaa hänen puolueensa nousun takana olevan vankan häirikön maineen vuoksi. Persujen metelinpito kun näkyy valtakunnan politiikassa ja erityisesti täällä kuntatasolla. Ja se saa valitettavasti monilta politiikkaan kyllästyneiltä paljon tukea.
Sipilän kokemattomus poiliitikan ympyröihin tuli selvästi esiin heti kun hän aukaisi suunsa. Yrittäjätausta antaa asioihin nopeita vastauksia, jotka omaa yritystään johtamaan tottunut henkilö olettaa tulevan heti käyttön. Valitettavasti yritysmaailma ja politiikka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan olevia asioita. Kun yritysjohtaja kutsuu koolle esikuntansa ja maalailee heille strategiansa, alkaa työntouhu alaisten yrittäessä tienata leipänsä ja pitää työpaikkansa. Politiikassa muuttujia on niin runsaasti, että hyvätkään asiat eivät etene järkiperäisesti. Politiikassa mukana viihtyvä henkilö on karsinut idealisminsa minimiin, eikä hötkyile. Lisäksi hän pohtii mitä toiset tästä ajattelevat? Kuka tästä hyötyisi? Erityisesti kun palkintoja jaetaan, jos asia on hyvä. Ja kuka ottaa vastuun jos mennään metsään? Poliittisessa elämässä onkin koolla joukko aktiivisia ihmisiä, hyväntahtoisiakin ehkä, mutta kaikista heidän edustamistaan näkökulmista on vaikeaa luoda yhtenäistä linjaa. Tämän sai Katainen huomata six-pack hallituksessaan, joka ajautui toimintakyvyttömäksi. Se näkyy myös Kouvolassa, jossa valtuusto ei pysty saamaan järkeviä päätöksiä aikaan kovinkaan helposti. Valta luisuu virkamiehille.
Seuraavaksi kuvaan siis astuvat virkamiehet, joille kuntalaki alkaen vuodesta 1865, hankintalaki, virkamiesten asemaa ja työsuhdetta suojaavat säännnökset ja sopimukset ja muut loputtomat koukerot muodostavat työsaran reunaehdot. Heidän työhönsä kuuluu tarkastaa asiat vielä Suomen Säädöskokoelmasta tai varmuuden vuoksi vielä Finlands författningssamling:sta, Ruotsinkielisesta versiosta. Sipilänkin valtion riskirahoitukseen viittaavat ehdotukset hyytyvät tähän byrokratiaan ja viime kädessä asiasta tehtyihin valituksiin. Eihän esimerkiksi jotain uutta yritystä voi julkisesti tukea, koska silloin syrjitään muita! Tämän oli Stubb jo lyhyellä pääministerin urallaan oppinut ja ampui alas tällaisen haihattelun.
Stubb tyytyikin työllisyyttä ja yrittäjyyttä koskevissa kysymyksissä virkamiesmäiseen näkökulmaan ja antoi muiden tuuletella tuntojaan. Mutta heti, kun tuli tilaisuus ottaa em. Sipilän ehdotuksesta kiinni, hän otti ohjat käsiinsä. Katselija jää kuitenkin pohtimaan olisiko mukavampi lähteä työllisyysasioissa idealistin vai realistin kelkkaan? Pahaa pelkään, että asioita vakaasti hoitava kokoomuspuolue on saanut jo negatiivisen kierteen niskaansa niin medialta kuin äänestäjiltäkin. Politiikkahan on aaltoliikettä, joka nostaa entiset sählärit aikanaan vuorostaan uudelleen sähläämään asioita. Kansalla on lyhyt poliittinen muisti.
Ulkopolitiikasta alkoi keskustelussa löytyä konsensusta ja liikuttavalla tavalla kaikki entiset leikkaajat jakoivat puolustusvoimille taas rahoja. Ettei vaan Iso Paha Susi tulisi rajojemme yli. Pitkän tähtäimen maanpuolustuspolitiikka on kuitenkin jo joutunut laman jalkoihin ja uskottava puolustuskyky on ajettu alas äärirajoille näiden samojen veijareiden toimesta. Toisaalta mikä tahansa maa saadaan nykyään polvilleen verkkohyökkäyksillä tai vaikka katkaisemalla pari tärkeää kaapelia, joiden sijainti netissä ystävällisesti neuvotaan. Vanhan setäni ajatus siitä, että rajan yli tulevissa konteissa voisi hyvin tulla muutama sata koulutettua sabotööriä voisi hyvinkin olla sitä nykyajan sotimista. Yhteiskunta sekaisin muutamaksi päiväksi ja sitten tullaankin ”auttamaan”, kuten Krimillä.
Toivoisin kuitenkin porukan, oli vallassa sitten kuka tahansa, keskittyvän oleelliseen eli helpottamaan byrokratiaa ja vähentämään säädösten viidakkoa. Sen kautta yritysmaailma lähtee liikkeelle ja pyörät alkavat luonnostaan pyöriä. Inhimillisen tuki yhteiskunnassa on tarpeen niin vähäosaisille kuin rikkaillekin, kuten monet hirveät perhesurmat osoittavat. Kiire ajaa ihmisiä liikaa, eikä sitä helpota taistelu byrokratiaa ja tehotonta virkamieskoneistoa vastaan.
http://www.tem.fi/files/35781/INKA-ohjelma_final.pdf
Työryhmän esitys uudeksi innovaatiopoliittiseksi ohjelmaksi toteaa:
OSKE-ohjelman rahoitusmalli on ollut monimutkainen sekä hakijoiden että hallinnoijien näkökulmasta. Ohjelmaa on rahoitettu kahdelta eri talousarvion momentilta, osaamiskeskuksia maakunnan kehittämisrahalla (32.20.45) ja osaamisklusterien koordinaatiota innovaatiokeskittymien kehittämiseen varatuista määrärahoista (32.20.42). Maakunnan kehittämisrahan alueellisesta jaosta on päättänyt valtioneuvosto.
Valtioneuvosto on jakanut maakunnan kehittämisrahan aluekehittämisviranomaisina toimiville maakunnan liitoille, jotka ovat toimineet alueilla perusrahoituksen myöntämisestä, maksatuksesta ja valvonnasta vastaavina viranomaisina. Alueilla maakunnan liitot ovat myöntäneet perusrahoituksen OSKE-ohjelmaa toteuttaville tahoille.
Hakijat ovat siis joutuneet hakemaan toimintaansa alueellisen rahoituksen lisäksi kahta erilaista valtion määrärahaa kolmesta eri lähteestä. Raportointikäytäntöjä ei yrityksistä huolimatta ole saatu yhdenmukaistettua, minkä vuoksi hakijat ovat kokeneet hallinnoinnin byrokraattisena.
Uuden ohjelman hallinnointimallin odotetaan olevan yksinkertaisemman ja päätöksenteon nopeaa.”
”Menestyminen globaalissa innovaatiokilpailussa edellyttää toimivia innovaatioympäristöjä.
Kysymys on pitkälti siitä, miten Suomessa voidaan vauhdittaa uusien yritysten syntymistä ja
yritysten innovaatiotoimintaa tarjoamalla uudentyyppisiä kehitysympäristöjä ja parasta
mahdollista osaamista. ICT alan rakennemuutoksen myötä vapautuva osaaminen tarjoaa poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat myös uusille kansainvälisille toimijoille tutkimus-
ja tuotekehitystoimintojen avaamiseen Suomeen. Tämä edellyttää uudenlaista aktiivisuutta ja verkostomaista yhteistyötä Investin toiminnoissa. Tarvitaan myös kykyä myydä Suomea ja suomalaista osaamista kokonaisuutena, mutta samalla alueelliset erityisosaamisalueet tuntien.”
”Innovaatiokeskittymällä tarkoitetaan tässä globaalin arvoverkoston solmukohtaa, jossa on laadukas tutkimus-ja innovaatioympäristö. Innovaatiokeskittymään on kasaantunut erityisosaamista, jota voidaan hyödyntää uuden liiketoiminnan synnyttämisessä. Niissä on maailmanlaajuisesti arvostettua, monipuolista osaamista ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa.Keskittymät myös vetävät puoleensa osaajia ja tätä osaamista hyödyntävää liiketoimintaa. Keskittymän osaamisen on oltava riittävän monipuolista turvaamaan uudistumiskyvyn muuttuvilla markkinoilla. Sen yritykset ja osaajat ovat arvoverkostojen ja innovaatioyhteisöjen keskeisiä toimijoita.”
Kyllä on helppoa kuvitella kaupunkimme lähtevän uuteen nousuun näillä eväillä!
Kouvolan kaupunginhallituksen päätös pitää Woodinno-asiakirjat salaisina on mielestäni isku vasten kunnallista avointa tiedonsaantia. Periaatteessa ei ole kyse vain Woodinnosta vaan kaikesta liiketoiminnasta, johon kaupunki ryhtyy. Valtuusto etääntyy näin yhä kauemmas virkamiesten päätöksen teosta ja näin demokratia vähenee. Tämä yksityiseen yrittämiseen siirtyminen ja sitä kautta salassapito on ollut havaittavissa monissa muissakin kaupungeissa. Tämä tapa toimia lisääntyy varmasti mm. leasing-sopimusten tullessa käyttöön. Samaan aikaan kuntalain 29 pykälän henki avoimesta tiedon saannista hautautuu kuntalaisten ulottumattomiin.
Olemme mielestäni siirtymässä yhä kauemmas Kouvolan imagolle sopivasta, avoimesta ja ystävällisestä Kouvolasta. Suuntana on pikemminkin virkamiesten Kouvola ja demokratian hautausmaa. Julkisten palvelujen leikkausten alla saamme siis kyyhöttää hiljaa ja toivoa, ettei isku satu meidän kohdallemme. Avoin keskustelu kansalaisten tarpeista, kaupungin kehitysmahdollisuuksista ja realistisesta kasvuun satsaamisesta saa jäädä leikkauslistojen alle. Tehottoman elinkeinotoiminnan jatkaessa ponnettomia yrityksiään saada aikaan todellisia, hankerahoista riippumattomia työpaikkoja, joudumme ilmeisesti myös kasvattamaan kaupungin verotuloja äyrejä nostamalla. Onhan kaikki esitetyt suunnitelmat tehty yhä laskevan väestömäärän ja vähenevien työpaikkojen pohjalta. Siinä ei maailmantalouden orastavaa kasvua oteta tosissaan vaan oletetaan kaiken menevän yhä huonompaan suuntaan.
Olen kaupungin asukkaana pettynyt tähän toimintaan.
Ilkka Mäkijärvi, Valkeala
Suomi on kallis maa asua. Meillä on Euro-alueen kallein hintataso ja myös verotus. Kuitenkin verrataan Saksaa ja Suomea työnantajapuolen voimakkaassa lobbauksessa palkkojen laskemiseksi ja kilpailukyvyn nostamiseksi. Saksassahan hintataso on nyt vuoden 2005 EU-indeksillä mitattuna 103 kun se Suomessa on 125. Tämä indeksi mittaa kaikkea elämisen kulua, mutta pelkästään ruoka on Suomessa 20% kalliimpaa kuin Euromaissa. Meillä on ollut paitsi hintojen, myös yllätys, yllätys – verojen kasvu kiivasta. Kun 
valtionverotus on laskenut on kunnallisverot kasvaneet huimasti, yli 66% viimeisten vuosien aikana. Johtuuko tämä kasvu sitten valtion toimista vai ei, niin maksajana ovat kuitenkin palkansaajat ja eläkeläiset. Se, mikä ei laske on julkisen sektorin paisuva kuluerä. Sehän on se pyhä asia, johon ei saa koskea monien suojamääräysten vuoksi. Kuntien työtä ei voi kilpailuttaa eikä tehostaa – ei voida kuin maksaa lisää. Voidaan siis sanoa, että palkkojen nousu on ollut tarpeen, jotta on selviydytty edes jotenkin.
Tilastoharhaa käyttäen asiat saadaan näyttämään huonommalta kuin ne ovatkaan. Tilastokeskuksen mukaan vuoteen 2008 asti yhä isompi osa yritysten tuloista suuntautui muualle kuin palkkoihin. Laman tullessa palkat alkoivat saada isompaa osaa bruttokansantulosta, sillä palkat eivät jousta. Siis voittojen lasku muutti tätä suhdetta ja tekee sitä koko ajan laman jatkuessa. Mutta kyllä se tilasto siitä korjaantuu aikojen parantuessa. Tiesittekö, että palkkojen osuus bruttokansatuotteesta oli jopa 60% vuonna -91, mutta vain 48% vuonna 2010. Jotain muutosta siis on tapahtunut tulonjaossa.
Yrityksille voitot ovat tärkeitä ja niistäkin olisi pidettävä huoli. Voitoilla maksetaan investointeja, mutta myös annetaan tuloa sijoittajille. Yrittäjäkin katsoo, mistä tuloa tulee eniten. Oli miten oli, tuloerojen kasvu yhä jatkuu.Siinä taas verrataan eniten ansaitsevien porukkaa vastaan vähiten ansaitsevat. Eli pääomatulo vastaan palkkatulo. Kaikki siis löytävät argumenttinsa keskusteluun siitä, mitä pitäisi tehdä.
Koska kuulun kuitenkin siihen porukkaan, joka uskoo palkkojen lisäyksen lisäävän myös kulutusta, olisin maltillisen yleisen korotuksen kannalla. Useimmat ekonomistit tukevat ajatusta, että vähän ansaitsevien tuloista suurempi osa menee kulutukseen ja eniten ansaitsevien kulutus ei juuri tulojen noustessa kasva. Siis palkkojen nosto ruokkii taloutta ja tietysti verolaaria. Jos taas alennetaan palkkoja ja siirretään tuottoja voittoihin, laskee bruttokansantuote, kulutus laskee ja pyörät hidastuvat. Vienti saattaa tällöin kasvaa ja joillakin tahoilla pääomat löytävät omistajansa. On kuitenkin löydettävä tasapaino vaikka hitaan kasvun puolelta. Nyt joku tietysti sanoo, että eihän kasvua voi olla aina. Siihen pitää kuitenkin hallitusti pyrkiä ja ottaa laskut sitten vastaan säästöillä. Jokaisen pitää joustaa tässä pelissä.
Yritetty on kirjoitti:
Kyllä suuria suunnitelmia on tehty. Ne kaikki on vain ammuttu välittömästi alas. Mitä erikoisempi visio, sitä nopeammin se on torpattu. Kuitenkin juuri erikoisuus on valttia nykyaikana. Kukaan ei ole kiinnostunut Kouvolasta, koska se on täsmälleen samanlainen kuin mikä tahansa muu kaupunki.
Kouvolan ongelma ei ole visioiden puuttuminen, vaan asenneilmapiiri, ennakkoluulot ja nurkkakuntaisuus. Ne ovat edistyksen ja kehityksen suurimmat esteet. Kun nuo esteet saadaan ensin poistettua ja annetaan visionääreille ja niiden toteuttajille vapaat kädet, niin Kouvolan ihmeitä ja erikoisuuksia tullaan ihmettelemään kauempaakin
Vastasin näin:
Tämä on toinen asia, joka latistaa yrityksiä saada jotain aikaan. Eräät ammattimaiset tahot yrittivät saada aikaan avointa pohdintaa Kouvolan kehittämisen suunnasta ja kehittivät kokoon hienon seminaarin, johon kutsuttiin myös Lamminmäki. Professoritason luennoitsijat alustivat visiointia, mutta arvoisa kaupunginjohtaja puhui vaan kännykkäänsä tärkeitä asioita ja halvensi näin tilaisuutta ja asukkaiden yritystä tuoda jotain uutta näkemystä kaupungin kehittämiseen.
Eräs toivoa antava tilaisuus järjestettiin keskustavisio 2030 yhteydessä kun kaupungin nuori arkkitehti sai meitä kokoon peräti 10 halukasta ideoijaa kaupungintalolle. Kaikki päästelivät täysillä näkemyksiään innostuneesti. Toimitin hänelle itse jopa valokuvia näkemieni eri kaupunkien onnistuneista ja jopa erittäin halvoista rakennelmista, jotka toivat eräille paikkakunnille mainetta. Hetken sai jopa ajatella, että niillä voisi olla jotain kysyntää ja tarvetta.
Itse olen seurannut kirjoittelua jo vuosia ja itsekin langennut kiusaukseen silloin tällöin kertoa ainakin itseäni innostavista visoista ja mahdollisuuksista – niinkuin niin monet näillä palstoilla. Mutta täällä pyöritellyt ajatukset kaikuvat kuuroille korville ja päättäjät istuvat ihan muualla. Läksinpä valtuustoehdokkaaksikin ja olen aina esiintynyt omalla nimelläni, ettei tule vääriä käsityksiä – haluaisin olla mukana kehittämässä hienoa kaupunkiamme. Mutta ei tämäkään toiminut ja täällä sitä taas kirjoitellaan teidän muiden mukana.
Joten hyvä Yritetty on, todellakin yritetty on.
Vaalit menivät ja tuloksena oli bussilastillinen ääniä. Ei hullumpaa kuitenkaan, vaikka odotuksia tietysti virittelin. Eihän sitä vaaleihin kannata mennä ilman kovia tavoitteita. Tunnettuus koko Kouvolan alueella kuitenkin puuttui, eivätkä äänestäjät monista lupaavista keskusteluista huolimatta lähteneet pelaamaan riskipeliä uuden ehdokkaan kanssa. Onko ihmisille niin tärkeää olla turvallisuushakuinen ja äänestää vuodesta toiseen samaa vanhaa naamaa, jonka tekemiset ovat jääneet valtuustossa hyvin vähiin? Ehkä se on niin ja saman menon halutaan kuitenkin jatkuvan.
Vaalioppaat olivat siinä oikeassa, että mainonta ei toimi vaikka se antoikin hyvän tuntuista tekemistä vaalityöhön. 2500 mainosta ja 500 pinssiä valuivat hukkaan samoin kuin kolme lehtimainosta. Räväkkyyttä olisi ehkä kaivattu ja olisi pitänyt haastaa verta nenästään? Mutta siinä hommassa pitää olla kovapäinen, eikä välittää turhista. Ei sovi oikein luonteeseen.
Menetitte muuten ihan hyvän päättäjän kun ette äänestäneet! Saapa nähdä sitten joskus vielä jaksaako sitä innostua.
Ja hovioikeus päätti, ettei kysessä ollutkaan lahjus. Oikeudentaju on kovilla, kun yrittää soveltaa näitä toimintatapoja ja moraalia omaan elämäänsä. En millään pysty hyväksymään sellaista leväperäistä toimintaa, jota tässä kapungissa näköjään saa vapaasti harjoittaa. Yhteisen hyvän nimissä toimivat aikaansaavat henkilöt ovat todella vaarallisella tiellä. Kun olen vielä lähtenyt vaaleihin ehdokkaaksi, voin vain pohtia mihin olenkaan pääni pistämässä?
Kirjoitukseni Kouvolan Sanomissa aiemmin:
21.1.2012 4:00
Entisen kaupunginjohtajan hieronnasta noussut kohu poikii jo kirjoituksia lahjan ottamisen puolesta, ja asiaa vähätellään. Onhan tässäkin kaupungissa varmaan suurempiakin asioita, jos ne vaikka osattaisiin laittaa euromääräiseen järjestykseen.
Ajatellaan, että panoksia tarvittaisiin muualla ja tällaiset lillukanvarret pitäisi unohtaa, katsoa ne hyväksytyksi.
Tässä mielestäni tulee kuitenkin vastaan rajanveto lahjan ja lahjuksen välillä. Alkaa myös syntyä käsityksiä virkamiesten tavasta toimia.
Kaupungilla aletaan pohtia yleisesti, että mitä muuta vielä isompaa siellä on jaettu ja jaetaan? Toki pohdintaa kiihdyttää paikallisen aviisin innokkuus uutisoida asiaa ja käsitellä sitä jopa kolmella sivulla.
Uskoakseni oikeudessa on kuitenkin osattu tulkita ero lahjan ja lahjuksen välillä, joten siinä mielessä tämä asia on ainakin ensimmäisessä vaiheessa käsitelty. Kadunmiehen näkökulma on saanut vahvistuksen ja oikeus voittaa.
Virkamiehellä on suuret rahasummat vallassaan, kun Kouvolan kokoinen kaupunki lähtee hankkimaan palveluja, ja totta kai tavaran toimittaja pyrkii tekemään hyvän vaikutuksen päättäjään.
Maan tapa on tuoda pieniä joululahjoja asiakkaille, ja siinä lienee raja, jota ei pitäisi ylittää. Kahvit juodaan pullan kera ja ehkä käydään kerran syömässä. Muuten alkaa tulla päättäjän rakennustyömaalle lautakasoja, kaupungin työvoimalla tehdään remontteja, käytetään palveluja ilmaiseksi, eli käytetään asemaa omasta mielestä vain hieman hyväksi. Jos on tehnyt mielestään jotain hyvää kaupungin asukkaille, voi kai siitä saada hieman korvaustakin, ajattelee pian virkamies, jollei rajaa piirretä selkeästi johonkin kohtaan.
Odotan siis kaupungin johdolta päättäväisyyttä linjauksissaan ja ymmärrystä siitä, että se luo kansalaisten käsityksiä kaupungin tavasta hoitaa yhteisestä etua. Jos pieni asia on mahdollista, ei siitä ole pitkä matka seuraavaan asteeseen. Suomalaisuuteen kuuluu tietty suoraselkäisyys, jota ei pidä väheksyä.
Ilkka Mäkijärvi
Kouvola, Valkeala
Oikein syletti, kun luin Aamulehden artikkelia leipähankintojen kilpailutuksesta Tampereella. Virkamiehet ovat oikein kunnolla pohtineet toimitusehtoja, joilla saadaan varmistettua oma selusta. Tällaista toimintaa pitäisi kussakin kunnassa tarkkailla puolueettoman lautakunnan voimin koostuen vapaaehtoisista, vaaleilla valituista henkilöistä. Annettaisiin miinus ja pluspisteitä, jotka julkaistaan paikallisessa lehdessä. Tulisi vipinää ja luovaa ajattelua virkamiehiinkin!
http://www.kauppalehti.fi/omayritys/aamulehti+kilpailutuksesta+farssi+tampereella/201209262305
kirjoittanut: Ilkka Mäkijärvi pvm: tiistai, 9.9.2008
Tieteiskirjailija A. Clarken hautakiveen hakatut sanat kuvastavat sitä intoa, jota tarvitaan muutostyössä:
”Tässä lepää Arthur C. Clarke. Hän ei koskaan kasvanut aikuiseksi eikä hän koskaan lakannut kasvamasta.”
Ei tarvitse olla mikään guru, kun sanoo yrityksen työympäristön muuttuneen yhä kiireisemmäksi ja monipuolisemmaksi viime vuosikymmeninä. Kun vielä 80-luvulla saattoi ajella autolla rauhassa paikasta toiseen ja poiketa huoltoasemalle soittamaan konttorille, ei nyt olla rauhassa edes kotona vapaa-ajalla; työsuhdekännykkä on auki kaiken aikaa. Olemmeko ottaneet nämä tavat käyttöön oma-aloitteisesti vai mikä on ajanut tähän tehokkuuden tavoitteluun? Koemmeko kenties itsemme tarpeettomaksi, ellemme osallistu toimintaan työpaikalla kaiken aikaa? Onko aikaa pohtimiseenkaan vai menemmekö pää kolmantena jalkana paikasta toiseen?
Näitä seikkoja pohtiessa kannattaisi jokaisen hetken arvioida oman työnsä tehokkuutta ja ehkä myös mielekkyyttä. Joskus joku sanoi tekevänsä mielellään yhden työn kunnolla valmiiksi ennemmin kuin jätti sata hommaa kesken. Siinä on periaatetta kylliksi, vaikkakin tällainen työntekijä ei välttämättä saa riittävää arvostusta työssään. Itsekin olen monen asian eteenpäin viejä ja hahmottelen usein monien asioiden verkostoa sekä pohdin niiden vaikutusta toisiinsa etsiessäni parasta etenemismallia. Tuon äskeisen puurtajan kanssa kannattaa puhella hetken, jotta saa tehtävän rajoista käsityksen ja pystyy asettamaan sen oikeaan arvoonsa tässä hahmottelemassani verkostossa. Usein yrityksissä nämä hahmotelmat jäävät vain tekemättä ja kaikki säntäävät töihin omille tahoilleen. Lopulta moni tekee jopa samaa kehitystyötä omilla tahoillaan ja energiaa hukkuu. Monista asioista luopumisen tuska on myös ilmiö, joka on inhimillinen, mutta yritystoiminnassa tarpeeton ilmiö. Kehitystä on tapahduttava tai jäämme jälkeen.
Vai onko? Voisiko vanhoilla malleilla pärjätä? Miksipä ei, jos yritys asettaa tähän selkeän tavoitteen ja valitsee strategiakseen tietyn peruskaavan pyörittämisen, kunnes kaikki työntekijät ovat harmaantuneet eläkekuntoon. Mutta tässäkin tapauksessa on laadittu suunnitelma ja pohdittu siihen liittyvät osaset, joita sitten järjestelmällisesti toteutetaan. Voihan siihen suunnitelmaan kuulua vaikkapa toimisto ilman kännyköitä ja sähköpostia, jos asiakkaat löytävät meidät muutenkin.
Olennaista on kuitenkin jossain vaiheessa pysähtyä ja pohtia kunnolla yritykselle, ja myös itselle, tärkeät tavoitteet sekä myös arvot. Millä keinoin lähdemme näitä tavoitteita metsästämään? Varmasti kaikki (99%) pitävät itsestään selvänä inhimillisyyttä ja rehellisyyttä, mutta niiden toteutuminen kannattaa pohtia kaikessa mitä aiomme tehdä yrityksemme tai työpaikkamme puitteissa sekä myös tietysti yksityiselämässä. Tavoitteisiin ei siis pyritä millä keinolla hyvänsä ja onneksi normaali, kova työnteko riittää edelleen eteenpäinmenoon. Mutta keskittyä olennaiseen, se on aina tärkeää. Voimavaroja ei ole loputtomiin. ”Turhat hommat kannattaa automatisoida”, sanoi eräs IT-päällikkö ja osui naulan kantaan. Usein keskitytään entisen systeemin viilaamiseen ja näin moni hukkaa kehitykseen turhaa aikaa. Joku saattaa sitten vierestä todeta, että tuonkin asian voisi tehdä paljon yksinkertaisemmin tai jättää kokonaan pois. Tarvitaan siis ulkopuolista näkemystä ja sitä kannattaa käyttää myös. Usein tietämystä on omassakin talossa, mutta joskus vieraat neuvot ovat parhaita. Halutaanko keksiä pyörä uudestaan vai olisiko toimiva malli sittenkin paras ostaa? Siinä tuleekin sitten eteen tähän ajatukseen sopeutuminen ja lopuksi kaikkien sitoutumisen kysymys.
”Paljonhan ne tekevät noinkin”, on ainakin minulle ollut se vanhemman kollegan lausahdus, joka edelleen pysäyttää pohtimaan onko tässä tekemisessä järkeä, vai voisiko olla jokin parempi tapa toimia? Tästä lausahduksesta olen Hämäläisen Aarrelle edelleen kiitollinen. Aarre tiesi asioita pitkän uransa ajoilta ja osasi taitavasti ohjata nuoremman esimiehensä tekemään oikeita kysymyksiä. Sitten koetettiin vanhaa hyväksi koettua konstia ja niinhän se vaan toimi! Näillä tiedoilla ja minäkin jo kolmenkymmenen vuoden kokemuksella ajattelin kirjata nämä hyväksi koetut konstit höystettynä uusimmilla konsteilla Kansainvälistymisen lyhyeksi oppimääräksi. Sekaan mahtuu paljon koeteltuja konsteja sekä käytäntöön sovellettua teoriaa viimeisistä opinnoistani. Ei nimittäin ole hyvä vain tuuditella vanhojen konstien muistoissa, jollei satu olemaan perinneruokalan pitäjä. No ehkä tämänkin on hyvä tietää uusimmista tutkimustuloksista ja työmenetelmistä sen verran, että osaa mainostaa kuinka ne ennen jo tiesivät! Tässä kuitenkin kirjoitan muutamasta keskeisestä kokemuksesta, jotka ovat johtaneet asioita hyvään suuntaan mutta myös joskus huonoon lopputulokseen. Koetan myös pitää mielessäni inhimillisyyden ajatuksen, sillä ihminen ei kuitenkaan ole kone. Positiivinen palaute unohtuu esimieheltä kiireessä aivan liian usein koska pohditaan vain virheitä ja epäonnistumisia.
– Muistan hyvin koulun kieltenopetuksen 60-70 luvulla, jolloin koepaperi pursusi punakynän merkintöjä ja samaakin virhettä rokotettiin aina ¾ -virheenä läpi kokeen. Siitä oli lopputuloksena 1- ja täydellinen latistaminen koko porukan edessä. Ehkä se sittenkin oli kasvattavaa, sillä nyt tämä mies höpöttelee useampia kieliä ja tulee toimeen missä vain.
Uskon, että kannustavampi tapa on käydä läpi virheet ja onnistumiset samalla kertaa. Virheet tulisi oppia näkemään prosessin virheinä, eikä ottaa niitä henkilökohtaisina loukkauksina. Tätä korostaa laatukoulutus ja sen opin takana minäkin seison. Tällöin on helpompi nähdä oikea tie ja saada porukka sitoutumaan yhä kovempiin ponnistuksiin. Nyt mennäänkin sitten niihin leadership-taitoihin, joilla asiat myydään ihmisille motivoivasti.
Psykologia on tiede, jonka käyttöä kannattaa johtajan hieman opiskella. Ei nimittäin ole parempaa kehittymisen koulua kuin itsensä tunteminen ja omien valintojen perusteiden pohtiminen. Tämän sain nähdä ja kokea Johtamisen Psykodynamiikan kurssilla Jyväskylän Yliopistossa 2000-luvun vaihteessa. Isä, äiti, suvun vahvat patriarkat, erilaiset pienetkin tapahtumat nuoren elämässä antavat perustan valinnoillemme kun puuhailemme työelämänkin päivittäisessä arjessa. Kiitoksen odottaminen esimerkiksi on aivan samalla perustalla kuin lapsella, joka huutaa: ”äiti kato mitä mä tein!” Tai kollegojen kanssa riitely saattaa olla perua jostain vanhasta vääryydestä, jota ei ole saanut mielestään purettua. Kun esimies oppii tuntemaan omat lähtökohtansa, on helpompi pohtia alaisenkin toimintaa ja motivaatiota. Tämä kehittyminen esimiehenä vaatii kuitenkin aikaa ja panostusta, mutta se kannattaa. Toisaalta alaisten rooli muuttuu ja erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa alaisen vastuu työstään on hyvin korkea ja esimiehen tehtäväksi jää valmennus sekä olosuhteiden kunnossapito. Kaikkien pitää siis osata kehittyä.
Näistä näkökulmista olen ajatellut kirjoittaa hieman enemmänkin ja tarkastella kokemukseni pohjalta yritysten kansainvälistymistä ja edellytyksiä, joita siinä tarvitaan. Uusi asiakas jossain siellä kaukana on aivan eri asia kuin tutut kaverit Suomessa. Pohditaan mitä välineitä tulisi antaa viennille ja millä pelisäännöillä pärjäämme. Kaikkea ei kannata tehdä mutta joskus tuntuu, että mikään ei riitä!
Kirjoittaja on työskennellyt vuosina 1979 – 1988 ulkomaisten, tekniikkaa maahantuovien ja huoltavien yhtiöiden palveluksessa asiantuntijatehtävissä. Vuosina 1988 – 2008 hän on rakentanut mm. kotimaisten yritysten vientitoiminnan tukea ja toiminut esimiestehtävissä. Jaksoon mahtuu Ruotsissa yksikön toiminnan käynnistystehtävät, tuotannon, suunnittelun ja erityisesti laatujärjestelmien sekä prosessien suunnittelun vastuulliset johtotehtävät. Perspektiiviä on syntynyt myös kansainvälisen pörssikonsernin palveluksessa Norjassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kymenlaaksossa kansainvälisen konsernin vientitehtävissä.
Ilkka Mäkijärvi 