Monimutkaisesta yksinkertaista

Yrittäjien arki on karua, ainakin jos uskoo monia julkaistuja kirjoituksia ja kuulemiani tarinoita.

-Olipa kerran lääkäri, joka olisi perustanut praktiikan ja työllistänyt muutaman kollegan sekä apulaisen. Halutulla liikepaikalla oli sopivat tilat, joita ei tarvitsisi remontoida juuri lainkaan. Homma kariutui siihen, että jokin tarkastaja esti tilojen käytön koska Siivouskomerosta Puuttui Lattiakaivo. Lääkärimme turhautui tehdyn työn mennessä hukkaan ja lähti Espanjaan golfaamaan.

– Suutari-kaimani Ilkka julkisti rajun kirjeensä verottajan suuntaan tässä päivänä muutamana. Emmehän tiedä todellisia taustoja, mutta verottajan kanssa ei leikitä.

– Olin taannoin jo parturin tuolissa kun sisään astui Kolme Poliisia. He nappasivat reipasta yrittäjää kainalosta ja sanoivat: ”Nyt tämä homma loppuu. Sinä kyllä tiedät miksi!”. Ja jättivät minut sinne tuoliin ihmettelemään.

Olisiko kansanedustajien jalkauduttava ihan oikeasti sieltä eduskunnasta todetakseen itse pullonkaulat yrittäjien ja myös kansalaisten arjessa. Varmasti muutama päivä oikeissa töissä voisi kuulua myös kansaedustajan tehtäviin. Olisivat kukin muutaman päivän taksvärkissä ja tekisivät huomioita elävästä elämästä. Nyt en tarkoita pelkkää hallitusta vaan koko kaartia, sillä kaikki puolueet ovat vuorollaan vastaamassa tämän maan määräysviidakosta. Verojen kanto on niin pyhä asia, ettei kukaan tahdo ottaa siitä selvää ja byrokraatit jatkavat tunnollista työtään. Alkoholilaki on tiukka jo kieltolain kumoamisen ajoilta eikä siitä jousteta ainakaan virastojen aloitteesta. EU-pukkaa uutta direktiiviä, jotka meillä kirjataan pilkun tarkasti ylös ja pohditaan omat tarkemmat tulkinnat siihen päälle. Tuontiautojen verotus on tästä oiva esimerkki eikä Tullia saa kukaan muuttamaan kantaansa. Lista on loputon koskien kaikkia yhteiskunnan toimintoja.

Laatujärjestelmiin kuuluu toimintojen auditointi eli ulkopuolinen katselmus. Tässä yhteydessä käydään ensin läpi sovitut prosessin pelisäännöt ja katsotaan miten niitä noudatetaan. Valveutunut auditoija ottaa myös kantaa tähän prosessiin ja tekee huomioita sen heikoista kohdista. Prosessin omistaja vastaa sitten laatimalla suunnitelman asioiden korjaamiseksi ja tehostamiseksi. Eikö tänä käytäntö voisi toimia myös julkisella puolella? Onhan meillä kuuluisa Valtion Talouden Tarkastusvirasto, mutta onko joku kuullut sen saaneen muutosta aikaan sinänsä ansiokkaiden raporttiensa tuloksena? Auditointi on sinänsä helppoa, sillä siinä käytetään ns. Punaista Lankaa. Otetaan prosessista vaikkapa yksi tilaus tai täytetty lomake, verrataan miten sen käyttö on ohjeistettu ja miten sitä käytetään. Seurataan siis lomaketta alusta loppuun ja tehdään siitä huomioita. Tätä kautta on helppo todeta onko kyseessä turha lomake tai toiminta vai onko se todella tarpeellinen. Väittäisin, että näin edeten muutama kansanedustaja saisi hyvän kuvan omasta erikoisalastaan käytännössä ja kannanotot voisivat olla puhujapöntössä erilaisia.

Tarvittaisiin siis reipasta Kaupunkilaisjärkeä ja muutaman vuoden yksinkertaistamiskuuria koko yhteiskunnassamme. Näin voitaisiin äkkiä huomata, että olemme säästäneet muutaman miljardin ja ihmisten elo helpottuisi. Siitä innostuneena jatkaisimme tehostamista päätyen 60 edustajan eduskuntaan ja virtuaalihallituksiin ilman puoluekantaa.

Advertisement

Ukrainan tie voi olla Suomenkin tie

Tyytymättömyys kumpuaa Ukrainassa kansan syvistä riveistä, jotka ovat jo valmiita antamaan henkensäkin oman mielipiteensä puolesta. Ei ole kauaa siitä kun Balkanilla tehtiin julmia tekoja oman ja naapurikansojen päänmenoksi. Olemmeko Suomessa niin syvässä unessa, ettemme huomaa kuinka keskinäinen eripuramme kasvaa myös täällä lintukodossa? Voiko se ylittää demokratian teennäisen kynnyksen ja antaa tulla täydeltä laidalta? Monet esitetyt mielipiteet antavat jo tulla täysilaidalta vaatien Suomea suomalaisille, työtä suomalaisille, rahoja suomalaisille. Katsotaan myös lähiöalueiden mellakointia naapurissamme. Pilapiirroskostoja Tanskassa.  Norjan joukkomurhenäytelmää. Maailma muuttuu, mutta me emme välttämättä halua myöntää sitä. Koko maailman mittareilla katsoen ihaillaan Pohjoismaiden demokratiaa ja sosiaalisia taitoja, mutta mekin voisimme pohtia mikä saa ihmiset ponnahtamaan barrikadeille? Voimmeko tasoittaa täällä aina tietä pelkästään keskustelemalla?

Ukrainan sisäiset epäluulot kumpuavat satoja vuosia kestäneestä venäläistämisestä. Monessa mielessä meidän kohtalomme ovat olleet samanlaiset, mutta keisari kohteli meitä lempeästi ja antoi autonomian toteutua paljon paremmin kuin Ukrainassa. Itsenäistyimmekin samoihin aikoihin mutta maamme sijaitessa sivussa kansojen valtavirroista, saimme rauhassa kahinoida vain keskenämme. Haavat jäivät, mutta ne eivät ole niin syviä kuin Ukrainassa. Siellä neuvostoajan hirmuvalta kuritti talonpoikia näännyttämällä miljoonia nälkään 20-30 luvuilla. Meitäkin yritettiin saada saman tasapäistämisen piiriin, mutta vältyimme siltä yhteisen tahdon ja maailman valtavirtojen ohjatessa paineita muualle. Sotien jälkeen saimme yhteishengellä paljon aikaan, joskin koetut vääryydet kalvoivat isiemme mieltä pitkään, ehkä vieläkin. Mutta nyt, hyvinvoinnin keskellä tuovat monet esille saavutettujen etujen pitämisen tärkeyden. Ei saa jakaa hyvinvointiamme muille, on meillä köyhiä täälläkin. Josko sen äänekkäämmät vaatijat ottavat mieluummin lisää ensin kuitenkin itselleen? 

Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisiä kurittaa myös erilainen nälkä. Sitä syntyy kiireestä, se ajaa ihmistä ulos yhteiskunnasta. Syntyy tunne, ettei kukaan välitä, ajaudutaan toivottomuuteen. Siihen olisi helppoja lääkkeitä, mutta vieressä on toisia samanlaisia ajatuksia. Yritystenkin on myös pakko kasvaa ja kehittyä tai muuten ne luulevat näivettyvänsä pois. Kaikkia piiskataan tekemään enemmän. Oravanpyörä on sille kuvaava nimi.

Kumpi on pahempi? Olla nälässä ja vieraan vallassa vai painaa niska limassa tietämättä miksi? Molemmissa tilanteissa uhkaa kytevä kapina ja tyytymättömyys vallitseviin oloihin.  Molemmissa ihmiset nousevat lopulta sortajaa vastaan. Meidän tapauksessamme tähän olisi saatavilla ihan omia lääkkeitä. Voisimme joustaa ensin hieman itseämme riivaavasta kiireestä ja katsoa sitten ympärillemme. Voisimme jättää kirjoittamatta sen vihaisen sanan ja liittyä rakentajiin. Uudistusta voi myös tehdä tuomalla muutokseen oman panoksensa. Pelkästään mukana olo voi tuoda hyvän olon itselle ja hieman helpottaa myös muiden taakkaa. Yhden asian ihmiset eivät saa muuta kuin sekasortoa aikaan ja kohta joku kahjo tekee jotain arvaamatonta.       

Oma etu, paras etu

Oma etu, paras etu
Tässä ajassa tuntuu olevan olemassa monenlaista etua. Niitä hankitaan itselle mahdollisimman monta. Niistä ei voi myöskään luopua, vaikka ei olisi edellytyksiä maksaa niitä julkisilla varoilla ajan muuttuessa. Ahneus ei ole hyve.
Ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen.
Kun katsoo valittujen edustajien touhuja, saattaa kummastuttaa itsekäs etujen tavoittelu ja toisten syytöstulva.
Ylimmällä tasolla gallupit ohjaavat käytöstä päätösten pyörtämisen muodossa. Ei ole edullista laskevalle imagollemme leikata nyt, vaikka niin sovittiin, vaan annetaan seuraavan hallituksen tehdä se. Joudumme ottamaan etuja pois, ja se on pahasta puolueemme maineelle, tuumii valtionvarainministeri. Tämä kuulostaa pikemminkin Kreikan tieltä kuin Suomen hallituksen huippuministerin pohdinnalta.
Samaan aikaan paikallistasolla kansan valitsemat saman puolueen edustajat miettivät omaa tietään vallan kahvaan ja kiukuttelevat. Hävityt henkilövaalit laittavat heidät hyökkäilemään omiaan vastaan ja käyttämään energiaansa ihan muuhun kuin asioidemme hoitamiseen. Pian toinen porukka hajottaa ryhmänsä kovien syytösten saattelemana. Ollaan tiellä, joka tuskin edistää valtuuston yhteistyötä ja äänestäjien tahtoa. Kyse on jälleen voimakastahtoisten henkilöiden välisestä kitkasta ja yhteistyökyvyn puutteesta. Yhteisten päätösten sijaan on lähdetty pikemminkin asioiden jarruttamisen tielle. Josko siitä saisi lisää mainetta omien joukossa?
Taustalla toimiva virkamieskunta voi nyt hoitaa asioita mielensä mukaan ilman kaupungin johtamiseen valittua valtuustoa. Suunnitelmia henkilöstövähennyksistä pyöritellään loputtomiin ilman ohjausta. Tärkein, eli työllisyyden kehittäminen on tuuliajolla.
Meille hämmentyneille, ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen. Äänestäjät saavat hallituksen toiminnasta tarpeekseen ja valitsevat opposition edustajat äänivyöryllä saadakseen seurata vain samaa valtakamppailua. Suoraselkäisyyttä ei palkita.
Onko kyseessä siis vain äänestäjien tyhmyys? Lähestyvät vaalit saavat edustajien populistiset ajatukset liikkeelle. Kuka voisi hoitaa ikävätkin asiat loppuun? Tehköön ne, jotka haluavat tuhota oman poliittisen uransa, ajattelee eteenpäin pyrkivä poliitikko, ja puhe jatkuu loputtomiin.
Onko olemassa vastuunsa tuntevaa poliitikkoa? Osaisimmeko palkita sellaisen äänestämällä oikein?

Kumpi ensin – tulorahoitus vai virat?

Palvelut määrittävät henkilöstötarpeen -kirjoituksen arviointiNyt totuus on avautunut. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki on myöhäjunassa sisäistänyt, että palveluverkosta ei tehty poliittisia linjauksia yt-neuvottelujen pohjaksi. Siksi joudutaan käymään läpi toinen vaihe, jolloin käsitellään palvelurakenteeseen ja -verkkoihin, ulkoistuksiin sekä toimintojen lakkauttamisiin liittyvät asiat. (KS 7.11.)

Suomeksi henkilöstötarve tulee palveluista, laadusta ja tuotantotavasta. Samalla Lamminmäki myönsi, että palvelut määrittävät henkilöstötarpeen — ei konsultti.

Asko Vatanen, Kouvolasta kirjoitti näin

Kirjoitus on sinällään oikeilla jäljillä, mutta tätä kommentointiin Kokoomuksen aikaansaaman hallintobyrokratian luomaksi ongelmaksi. Kyllä tämä toimintatapa on ihan itse kuntapuolella kokoon keitetty. Vetureina kunnissa jylläävät suurpuolueet, joihin en lukisi Kokoomusta. On Kuntalakia, kunnan työntekijöiden monimutkaisia työehtoja,hankintalakia jne. Niiden taakse peittyy uskomaton määrä kiemuroita, joita tavallinen veronmaksaja ei voi käsittää koskaan. Vatasen kirjoitus on mielenkiintoinen osoitus tästä sotkuisesta vyyhdestä. Kunnathan ovat jo Ruotsin vallan ajoilta olleet hoitamassa ihmisten asioita lähellä olevan paikallistuntijana.Aikanaan ajateltiin, että valtio ei voi ohjata paikallista tuntemusta vaativia asioita. Siksi perustettiin kunnat niitä hoitamaan. Nyt kuntien tehtävämäärän ja asioiden monimutkaisuuden vuoksi tavallisen kansalaisen palveleminen on muisto vain. Nyt tavallista organisointia ei pysty tekemään! Palvelut edellä voidaan mennä kyllä, mutta raha antaa realiteetit. Jos on varaa vaan yhteen asiakaspalvelijaan, jätetään pomot pois. Niin yksinkertaista se on!

Mutta vyyhti on niin sekava, ettei meillä ole siihen mitään otetta. Siis meillä veronmaksajilla, jotka voimme vain varautua uusiin veronkorotuksiin.

Tarinallinen sukukirja Aatami julkaistu netissä

Kirja kertoo tarinaa, joka meillä jokaisella voi olla kerrottavana – kukaan vaan ei ehdi kuunnella toisten kertomuksia. Tämä tarina on faktaa ja fiktiota, mutta se voisi olla kokonaan tottakin.

Elämä 1700-luvulla ei ollut helppoa, mutta se oli taatusti vapaampaa päivittäisestä kiireestä verrattuna nykypäivään. Eläminen riippui metsästämisen, kalastamisen ja pienimuotoisen viljelyn onnistumisesta. Luonnon hyödyntäminen monin tavoin osattiin. Suomen asema suurvaltojen välissä oli vaikeaa. Jatkuva uhka sodasta ja kotien tuhoamisesta vaikeutti kuitenkin sen ajan ihmisten päivittäistä arkea. Esi-isämme joutui osallistumaan omalla tavallaan valtioiden välisiin kahakoihin, mutta pääsi sitten lopulta jatkamaan omaa elämäänsä.

Kirja on syntynyt sukututkimustyöni jatkeena. Toivottavasti siitä joku löytää mukavia hetkiä.

Hiihtäjä purjeineen
Hiihtäjä purjeineen

 

Osoitteessa http://Aatami.makijarvi.fi voitte ladata kirjan luettavaksenne

Onko tiedon syytä olla vapaa?

Ensin merkintöjä Julian Assangen ja Googlen hallituksen puheenjohtajan Schmidtin näkökulmat tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business. Analyysi  by Esa Mäkijärvi :    http://marstravolta.blogspot.fi/2013/06/vapaasta-tiedosta.html

Veljeni Petri pitää minua kovin naivina, kun en näytä kiinnittävän juurikaan huomiota siihen kuka meitä valvoo ja onko sillä mitään merkitystä. Olenkin esittänyt hänelle muurahaisteoriaani: oletko itse muka kiinnostunut mitä joku tietty muurahainen touhuaa pesässään tai sen ulkopuolella? Mehän olemme niitä muurahaisia, joiden käyttäytymistä joku varmaan tutkii, mutta tuskin sinut valitaan koekaniiksi.

Tämä on tietysti suomalaista turvallisuuden hakuisuutta. Olemmehan täällä suhteellisen syrjässä maailman melskeistä, ilmastokin on suhteellisen vakaa, talvi tappaa turhat ötökät ja kielikin on muille mahdoton ymmärtää. Lintukoto on siis olemassa!

Kuitenkin olisi lapsellista uskoa ihan oikeasti, ettei ketään kiinnosta meidän asiamme. Teollisuusvakoilu on todellisuutta. Kerrankin eräs Tikkurilan maalitehtaan salaisuuksia urkkiva kaveri soitti tehtaan tutkijalle, joka sitten kertoi uusimmat tuotesalaisuudet puhelimessa täysin tuntemattomalle ihmiselle! Tai tuotantotiloissa ovat ovet auki ja kuka tahansa saattaa kävellä sisään ja alkaa hommat. Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani lapioimassa pihalla soraa, kun paikalle käveli vanhempi mies joka kysyi mistä noita lapioita saa? Neuvoin tien varastolle ja kohta mies lapioi sorakasaa kanssani. Kahden viikon päästä saimme pihan tasoitettua ja tuli tilipäivä. Menin konttorille ja sain ensimmäisen tilipussini. Perässä tuli lapiointikaverini, jolle ei tilipussia löytynyt. Työnjohtaja tuli siihen ja kysyi mieheltä kukas te sitten olette? ”Minä olen Repe ja olen jo ollut kaksi viikkoa töissä. Tuo poika voi todistaa”, sanoi Repe osoittaen minua. Nyökkäsin varovasti tietämättä mistä on kyse. Työnjohtaja näytti ensin harmistuneelta, mutta alkoi sitten nauraa: ”Kirjaa Repen tiedot ja maksa sille palkka. Onhan se miehen töistään rahat saatava!”

Ensimmäinen kokemukseni yrityksen järjestelmien haavoittuvuudesta sain siis jo vuonna 1968! Sen jälkeen on tapahtunut paljon niin työ- kuin tietomaailmassa. 80-luvun puolivälissä työskentelin amerikkalaisten tiejärjestelmäjättien Digital ja DataPoint leivissä saaden uusinta oppia tietoverkoista. Silloin ne rajoittuivat tiukasti yrityksen sisäiseen tietoon ja tähän suljettuun maailmaan nämä yritykset sitten kaatuivatkin. Kun kaikki verkot piti avata oli ainakin minulle jo selvää, että kohta kaikki tieto on yhteistä. Amerikkalaiset valvoivat jo tuolloin omien järjestelmiensä sijaintipaikkoja. 80-luvun lopulla seurasin modemilinjan  välityksellä kuinka joku palautti kaljapulloja Kemissä pullonpalautusautomaattiin. Tieto siis kulki!

Tiedon määrän lisääntyessä hirvittävällä nopeudella voi vain luottaa siihen, että sinun verkkoon laittamasi tieto ei ketään kiinnosta. Jollet sitten syötä sinne pankkikorttisi numeroa tarkoitettuna vain kaverillesi. Uskon otsikon mukaisesti, että tiedon tulee olla vapaa. Mutta en ole hetkeäkään uskonut, että tieto olisi salauksien takana turvassa. Jos ihminen keksii jonkin järjestelmän voi hän sen myös purkaa. Kysymyshän on vain massan laista. Sen opetti Heinolan kaupungin virkailija kun kysyin turvallista venepaikkaa. Oma veneeni oli nimittäin  jo kahdesti varastettu ja vakuutusyhtiössä oli epäillen suoritettu minulle korvauksia, joilla hankin taas uuden veneen. Kaupungin virkailija osoitti massan olevan turvallista: ”Laitat veneesi tuonne kaupungin suureen laituriin. Siellä on niin paljon hyviä veneitä, että todennnäköisesti sinun veneesi saa olla rauhassa!”

Näin ovat vaatimattomat tietonikin turvassa cyber-avaruuden massan seassa.

WikiLeaksin perustaja Julian Assange ja Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt kertovat omat näkemyksensä tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business

Ensin töitä, sitten kouluja

Maailma muuttuu, Eskoseni. Kun ei ole opiskelijoita, ei tarvita koko kouluiän kestävää kouluketjuakaan. Ei äidin vieressä sijaitseva lukio olekaan se tärkein asia. Laadukasta ja motivoivaa  opetusta tarjoava opinahjo vetää itsestään opiskelijat luokseen pidemmänkin matkan takaa. Olen itse käynyt koko oppikoulun 12 km bussimatkan takaa, enkä kokenut sitä missään vaiheessa vaikeaksi. Päinvastoin, oli mukavaa tulla maalta hieman suurempiin ympyröihin. Monet siirtyivät jo tuolloin iltalukioihin vielä kauemmas saadakseen tehokkaampaa opetusta – motivaatio kantoi. 

Juuri siitä on kyse nuorten kannalta tässä lukioasiassa, motivaatiosta. Laadukasta ja kiinnostavaa opetusta  tarjoava opinahjo kiinnostaa ja sellaiselle pitäisi antaa tilaa. Koko säästökeskustelun alkulähde vaan unohtuu tässä kouluasioiden keskellä, eli miksi väki vähenee entisissä ympäristökunnissa ja voiko asialle jotain tehdä?

Teollisuuden rakenteiden murentuessa työpaikat vähenevät, mutta Kouvola ei kykene uudistumaan ja houkuttelemaan riittävästi uutta yrittäjyyttä. Sen sijaan elinkeinopolitiikkamme  junnaa 80- luvun menetelmissään tehottomuuden perikuvana.  Maaseutuakin voisi elvyttää monella tavalla, mutta siihen ei uskota. Sen sijaan haetaan kaukaa ja kalliita yritysmalleja. Niihin kokeiluihin on täällä upotettu pitkä penni ilman tulosta, eikä asiasta saa edes kunnon keskustelua aikaan.

Jos olisi työpaikkoja, tulisi paikkakunnalle lapsiperheitä, tarvittaisiin jopa lisää kouluja ja päiväkoteja.  Uudenlaisilla teemoilla voidaan saada aikaan muutos ja mahdollisuuksia yrittämiselle oman kaupunkimme alueella. Huomioikaa, että yritämme luoda työpaikkoja juuri näille nuorille, emme itsellemme. Näistä lukiolaisista on pidettävä huolta myös tulevaisuudessa. Kaupungin rooli tässä työssä on ensisijaisesti luoda edellytyksiä työlle, ei sekoilla erilaisissa hankkeissa.

Kunhan edes Ratamon rakentajat tulisivat omalta verotusalueelta, eikä valittaisi halpatyövoimaa. Kyllähän kaupungin hankintaosasto osaa pisteyttää hakijat sopivasti, eikös niin?

Talous kasvaa – ei kasva

Suomi on kallis maa asua. Meillä on Euro-alueen kallein hintataso ja myös verotus. Kuitenkin verrataan Saksaa ja Suomea työnantajapuolen voimakkaassa lobbauksessa palkkojen laskemiseksi ja kilpailukyvyn nostamiseksi. Saksassahan hintataso on nyt vuoden 2005 EU-indeksillä mitattuna 103 kun se Suomessa on 125. Tämä indeksi mittaa kaikkea elämisen kulua, mutta pelkästään ruoka on Suomessa 20% kalliimpaa kuin Euromaissa.  Meillä on ollut paitsi hintojen, myös yllätys, yllätys – verojen kasvu kiivasta. Kun No_moneyvaltionverotus on laskenut on kunnallisverot kasvaneet huimasti, yli 66% viimeisten vuosien aikana. Johtuuko tämä kasvu sitten valtion toimista vai ei, niin maksajana ovat kuitenkin palkansaajat ja eläkeläiset. Se, mikä ei laske on julkisen sektorin paisuva kuluerä. Sehän on se pyhä asia, johon ei saa koskea monien suojamääräysten vuoksi. Kuntien työtä ei voi kilpailuttaa eikä tehostaa – ei voida kuin maksaa lisää.  Voidaan siis sanoa, että palkkojen nousu on ollut tarpeen, jotta on selviydytty edes jotenkin.

Tilastoharhaa käyttäen asiat saadaan näyttämään huonommalta kuin ne ovatkaan. Tilastokeskuksen mukaan vuoteen 2008 asti yhä isompi osa yritysten tuloista suuntautui muualle kuin palkkoihin. Laman tullessa palkat alkoivat saada isompaa osaa bruttokansantulosta, sillä palkat eivät jousta. Siis voittojen lasku muutti tätä suhdetta ja tekee sitä koko ajan laman jatkuessa. Mutta kyllä se tilasto siitä korjaantuu aikojen parantuessa. Tiesittekö, että palkkojen osuus bruttokansatuotteesta oli jopa 60% vuonna -91, mutta vain 48% vuonna 2010. Jotain muutosta siis on tapahtunut tulonjaossa.

Yrityksille voitot ovat tärkeitä ja niistäkin olisi pidettävä huoli. Voitoilla maksetaan investointeja, mutta myös annetaan tuloa sijoittajille. Yrittäjäkin katsoo, mistä tuloa tulee eniten. Oli miten oli,  tuloerojen kasvu yhä jatkuu.Siinä taas verrataan eniten ansaitsevien porukkaa vastaan vähiten ansaitsevat. Eli pääomatulo vastaan palkkatulo.  Kaikki siis löytävät argumenttinsa keskusteluun siitä, mitä pitäisi tehdä.

Koska kuulun kuitenkin siihen porukkaan, joka uskoo palkkojen lisäyksen lisäävän myös kulutusta, olisin maltillisen yleisen korotuksen kannalla. Useimmat ekonomistit tukevat ajatusta, että vähän ansaitsevien tuloista suurempi osa menee kulutukseen ja eniten ansaitsevien kulutus ei juuri tulojen noustessa kasva. Siis palkkojen nosto ruokkii taloutta ja tietysti verolaaria. Jos taas alennetaan palkkoja ja siirretään tuottoja voittoihin, laskee bruttokansantuote, kulutus laskee ja pyörät hidastuvat. Vienti saattaa tällöin kasvaa ja joillakin tahoilla pääomat löytävät omistajansa.  On kuitenkin löydettävä tasapaino vaikka hitaan kasvun puolelta. Nyt joku tietysti sanoo, että eihän kasvua voi olla aina. Siihen pitää kuitenkin hallitusti pyrkiä ja ottaa laskut sitten vastaan säästöillä.  Jokaisen pitää joustaa tässä pelissä.

Kommentteja kirjoitukseen ”Politiikka mädättää puurakentamisen”

Perussuomalaisten uusi edustaja Korpivaara on tarttunut minuakin jo pitkään kiinnostaneseen aiheeseen, eli puurakentamisen kiemuroihin Kouvolassa. Hänellä on ollut parikin kirjoitusta aiheesta Kouvolan Sanomissa. Viimeinen kirjoitus  Politiikka mädättää puurakentamisen 15.12. nostaa mielenkiintoisesti esiin minunkin pohtimani seikan, eli tasapuolisuuden totetumisen kaikessa julkisessa toimessa. En silti ole samaa mieltä betonirakentamisesta, mutta kaikki julkisivurakentaminen tulee olla samalla viivalla ja antaa asiakkaiden päättää mitä halutaan.

Kommenttini aiheeseen 16.6 KS:ssa:

Mielenkiinnolla odotan, että Korpivaara liittyy Vesa Vainion tavoin elinkeinotoimen toiminnan selkeyttäjien porukkaan valtuustossa. Korpivaara on oikealla asialla siinä, että kun kaupunki kaikessa muussa hankintoihin liittyvissä asioissa kertoo noudattavansa tarkasti lakia, niin näissä elinkeinohankkeissa ei sitä tarvitse tehdä. Tasavertaisuus ei toteudu myöskään saneerausmateriaalien osalta, kuten Korpivaara toteaa. Kaupunki ei mielestäni voi mitenkään suosia puumateriaalia vaan sen on kilpailutettava kaikki yhtä lailla. Jos arkkitehti lähtee puulinjalle löytyy sieltäkin monia vaihtoehtoja. Näin Woodprime on samalla viivalla isojen puuelementtivalmistajien kanssa ja silloin ratkaisevat monet seikat. Kalle Ylimäki puolustaa puuta aivan oikein luonnollisena materiaalina mutta yritysmaailma ratkaiskoon rakennusvaihtoehdot. Se mikä menee kaupaksi on tarpeellista materiaalia. Suosiminen ei ole valtion/kunnan puolelta sallittua, kuten jo telakkateollisuudenkin kanssa joudutaan toteamaan.

Kokonaisuutena saneerausmarkkina Suomessa on olemassa ja se odottaa vain ratkaisuaan. Valitettavasti myös päätöksen teko, kaavoitus ja lupa-asiat ovat vielä jarruttamassa puurakentamisen voittokulkua.Kuva

Puurakentamisella on perinteitä, mutta syntyykö niitä nykyisten määräysten puitteissa?