Oma etu, paras etu
Tässä ajassa tuntuu olevan olemassa monenlaista etua. Niitä hankitaan itselle mahdollisimman monta. Niistä ei voi myöskään luopua, vaikka ei olisi edellytyksiä maksaa niitä julkisilla varoilla ajan muuttuessa. Ahneus ei ole hyve.
Ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen.
Kun katsoo valittujen edustajien touhuja, saattaa kummastuttaa itsekäs etujen tavoittelu ja toisten syytöstulva.
Ylimmällä tasolla gallupit ohjaavat käytöstä päätösten pyörtämisen muodossa. Ei ole edullista laskevalle imagollemme leikata nyt, vaikka niin sovittiin, vaan annetaan seuraavan hallituksen tehdä se. Joudumme ottamaan etuja pois, ja se on pahasta puolueemme maineelle, tuumii valtionvarainministeri. Tämä kuulostaa pikemminkin Kreikan tieltä kuin Suomen hallituksen huippuministerin pohdinnalta.
Samaan aikaan paikallistasolla kansan valitsemat saman puolueen edustajat miettivät omaa tietään vallan kahvaan ja kiukuttelevat. Hävityt henkilövaalit laittavat heidät hyökkäilemään omiaan vastaan ja käyttämään energiaansa ihan muuhun kuin asioidemme hoitamiseen. Pian toinen porukka hajottaa ryhmänsä kovien syytösten saattelemana. Ollaan tiellä, joka tuskin edistää valtuuston yhteistyötä ja äänestäjien tahtoa. Kyse on jälleen voimakastahtoisten henkilöiden välisestä kitkasta ja yhteistyökyvyn puutteesta. Yhteisten päätösten sijaan on lähdetty pikemminkin asioiden jarruttamisen tielle. Josko siitä saisi lisää mainetta omien joukossa?
Taustalla toimiva virkamieskunta voi nyt hoitaa asioita mielensä mukaan ilman kaupungin johtamiseen valittua valtuustoa. Suunnitelmia henkilöstövähennyksistä pyöritellään loputtomiin ilman ohjausta. Tärkein, eli työllisyyden kehittäminen on tuuliajolla.
Meille hämmentyneille, ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen. Äänestäjät saavat hallituksen toiminnasta tarpeekseen ja valitsevat opposition edustajat äänivyöryllä saadakseen seurata vain samaa valtakamppailua. Suoraselkäisyyttä ei palkita.
Onko kyseessä siis vain äänestäjien tyhmyys? Lähestyvät vaalit saavat edustajien populistiset ajatukset liikkeelle. Kuka voisi hoitaa ikävätkin asiat loppuun? Tehköön ne, jotka haluavat tuhota oman poliittisen uransa, ajattelee eteenpäin pyrkivä poliitikko, ja puhe jatkuu loputtomiin.
Onko olemassa vastuunsa tuntevaa poliitikkoa? Osaisimmeko palkita sellaisen äänestämällä oikein?
Category Archives: Kaupunki
Kumpi ensin – tulorahoitus vai virat?
Palvelut määrittävät henkilöstötarpeen -kirjoituksen arviointiNyt totuus on avautunut. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki on myöhäjunassa sisäistänyt, että palveluverkosta ei tehty poliittisia linjauksia yt-neuvottelujen pohjaksi. Siksi joudutaan käymään läpi toinen vaihe, jolloin käsitellään palvelurakenteeseen ja -verkkoihin, ulkoistuksiin sekä toimintojen lakkauttamisiin liittyvät asiat. (KS 7.11.)
Suomeksi henkilöstötarve tulee palveluista, laadusta ja tuotantotavasta. Samalla Lamminmäki myönsi, että palvelut määrittävät henkilöstötarpeen — ei konsultti.
Asko Vatanen, Kouvolasta kirjoitti näin
Kirjoitus on sinällään oikeilla jäljillä, mutta tätä kommentointiin Kokoomuksen aikaansaaman hallintobyrokratian luomaksi ongelmaksi. Kyllä tämä toimintatapa on ihan itse kuntapuolella kokoon keitetty. Vetureina kunnissa jylläävät suurpuolueet, joihin en lukisi Kokoomusta. On Kuntalakia, kunnan työntekijöiden monimutkaisia työehtoja,hankintalakia jne. Niiden taakse peittyy uskomaton määrä kiemuroita, joita tavallinen veronmaksaja ei voi käsittää koskaan. Vatasen kirjoitus on mielenkiintoinen osoitus tästä sotkuisesta vyyhdestä. Kunnathan ovat jo Ruotsin vallan ajoilta olleet hoitamassa ihmisten asioita lähellä olevan paikallistuntijana.Aikanaan ajateltiin, että valtio ei voi ohjata paikallista tuntemusta vaativia asioita. Siksi perustettiin kunnat niitä hoitamaan. Nyt kuntien tehtävämäärän ja asioiden monimutkaisuuden vuoksi tavallisen kansalaisen palveleminen on muisto vain. Nyt tavallista organisointia ei pysty tekemään! Palvelut edellä voidaan mennä kyllä, mutta raha antaa realiteetit. Jos on varaa vaan yhteen asiakaspalvelijaan, jätetään pomot pois. Niin yksinkertaista se on!
Mutta vyyhti on niin sekava, ettei meillä ole siihen mitään otetta. Siis meillä veronmaksajilla, jotka voimme vain varautua uusiin veronkorotuksiin.
Haukutaan väärää puuta -politiikka pilaa kaiken
Poliittisten nimitysten sijaan on aina puhuttu ns. osaavien ja pätevien henkilöiden nimittämisestä. Tämä kaatuu kuitenkin demokratiamme perustuksiin eli puoluepolitiikkaan. Nyt ovat iltalehdet penkoneet yhtä tarinaa, joka voisi koskea ihan kaikkia suuria johtajia. Tämähän käy ilmi vertailussa, jossa Ailus onkin palkkakuopassa!
Tosiasiassa pitäisi puhua koko järjestelmästä alkaen kuntien lautakunnista, niiden osakeyhtiöistä ja jopa kaupungin hallituksista. Näissä elimissä on mukana suuri joukko väkeä, joilla ei ole muuta pätevyyttä hoitaa yhteisiä asioita kuin se, etä he ovat olleet mukana politiikassa jo kauan. Samat henkilöt istuvat jopa yli kymmenessä lautakunnassa tai hallituksessa tekemättä siellä mitään. Kunhan vaan pitää olla esillä. Tästä mennään hallitusten puheenjohtajiin, jotka lopulta osakeyhtiöissä vastaavat linjauksista ja myöntävät johtajille nuo suuret palkat ja edut. On aivan turha kirjoitella niistä eduista, koska ne on sovitussa marssijärjestyksessä heille myönnetty. Pitäisi kysyä ovatko hallitukset ajan tasalla? Hallitukset siis seurailevat puheenjohtajansa esityksiä melko lailla tarkasti, sillä ei rivijäsenillä ole useimmiten riittävää osaamista tehtäviinsä. He kun ovat poliittisin perustein hommansa saaneet. Tehtävät ovat myös vaativia ja vaativat paljon perehtymistä asioihin, että kantaa osattaisiin ottaa.
Lisäksi kaupunkilaisten edun mukaisten linjausten vieminen käytäntöön ontuu pahasti mm. kunnallislain monimutkaisten johtamiskiemuroiden vuoksi. Monet hyvät asiat jäävät vaan huvikseen tapahtumatta.
Siispä syvällinen keskustelu pitäisi liikkua ihan muualla kuin Ailuksen Bemarissa. Mutta taitaa suuri yleisö vaan tykätä, kun joku saa nenilleen ja lehdet myyvät.
Hankemaailma senkun monimutkaistuu – OSKE – INKA
http://www.tem.fi/files/35781/INKA-ohjelma_final.pdf
Työryhmän esitys uudeksi innovaatiopoliittiseksi ohjelmaksi toteaa:
OSKE-ohjelman rahoitusmalli on ollut monimutkainen sekä hakijoiden että hallinnoijien näkökulmasta. Ohjelmaa on rahoitettu kahdelta eri talousarvion momentilta, osaamiskeskuksia maakunnan kehittämisrahalla (32.20.45) ja osaamisklusterien koordinaatiota innovaatiokeskittymien kehittämiseen varatuista määrärahoista (32.20.42). Maakunnan kehittämisrahan alueellisesta jaosta on päättänyt valtioneuvosto.
Valtioneuvosto on jakanut maakunnan kehittämisrahan aluekehittämisviranomaisina toimiville maakunnan liitoille, jotka ovat toimineet alueilla perusrahoituksen myöntämisestä, maksatuksesta ja valvonnasta vastaavina viranomaisina. Alueilla maakunnan liitot ovat myöntäneet perusrahoituksen OSKE-ohjelmaa toteuttaville tahoille.
Hakijat ovat siis joutuneet hakemaan toimintaansa alueellisen rahoituksen lisäksi kahta erilaista valtion määrärahaa kolmesta eri lähteestä. Raportointikäytäntöjä ei yrityksistä huolimatta ole saatu yhdenmukaistettua, minkä vuoksi hakijat ovat kokeneet hallinnoinnin byrokraattisena.
Uuden ohjelman hallinnointimallin odotetaan olevan yksinkertaisemman ja päätöksenteon nopeaa.”
”Menestyminen globaalissa innovaatiokilpailussa edellyttää toimivia innovaatioympäristöjä.
Kysymys on pitkälti siitä, miten Suomessa voidaan vauhdittaa uusien yritysten syntymistä ja
yritysten innovaatiotoimintaa tarjoamalla uudentyyppisiä kehitysympäristöjä ja parasta
mahdollista osaamista. ICT alan rakennemuutoksen myötä vapautuva osaaminen tarjoaa poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat myös uusille kansainvälisille toimijoille tutkimus-
ja tuotekehitystoimintojen avaamiseen Suomeen. Tämä edellyttää uudenlaista aktiivisuutta ja verkostomaista yhteistyötä Investin toiminnoissa. Tarvitaan myös kykyä myydä Suomea ja suomalaista osaamista kokonaisuutena, mutta samalla alueelliset erityisosaamisalueet tuntien.”
”Innovaatiokeskittymällä tarkoitetaan tässä globaalin arvoverkoston solmukohtaa, jossa on laadukas tutkimus-ja innovaatioympäristö. Innovaatiokeskittymään on kasaantunut erityisosaamista, jota voidaan hyödyntää uuden liiketoiminnan synnyttämisessä. Niissä on maailmanlaajuisesti arvostettua, monipuolista osaamista ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa.Keskittymät myös vetävät puoleensa osaajia ja tätä osaamista hyödyntävää liiketoimintaa. Keskittymän osaamisen on oltava riittävän monipuolista turvaamaan uudistumiskyvyn muuttuvilla markkinoilla. Sen yritykset ja osaajat ovat arvoverkostojen ja innovaatioyhteisöjen keskeisiä toimijoita.”
Kyllä on helppoa kuvitella kaupunkimme lähtevän uuteen nousuun näillä eväillä!
Hankerahalla eläminen on arkipäivää
Suomessa elää melkoinen joukko väkeä, joka on työllistetty hankerahoilla. Siis ns. ilmaisella rahalla, jota ei tarvitse ansaita. Pitää vain osata perustella hanke hyvin, täyttää kaavakkeet ja käynnistää hanke. Toki pitää raportoida hankkeen etenemisestä, mutta se on vähäinen vaiva. Ja kun hanke päättyy, käynnistetään uusi hanke.
Tukiviidakossa työskentelee 4400 työntekijää. Lisäksi 500 toimii tukihommissa erilaisten konsulttiyritysten kautta sekä 300 yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Järjestelmän palkkakulut ovat 350 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien osuus summasta on 250 miljoonaa. Mutta selvityksen mukaan todellisia kustannuksia on kaunisteltu.
Hankkeiden tulosten mittaus olisi tietysti maksajalle, siis veronmaksajalle, kiinnostava asia. Olisihan hyvä saada tietää mitä kaikkea hyvää hankkeella on saatu aikaan. Jo lähtövaiheessa pitäisi päästä oikein tenttaamaan hankkeen tavoitteista ja sitten voisivat halukkaat seurata hankkeen etenemistä ja lopputuloksia. Huonolle hankkeen vetäjälle sanoisimme ei seuraavaa anomusta käsiteltäessä ja käskisimme mennä välillä oikeisiin töihin.
Kätevintä on ohjata hankerahat keskitetysti. Näitä työpaikkoja sanotaan kehitysyhtiöiksi, eikä niiden tarvitse tehdä julkisesti tiliä tekemisistään. Ne ovat vastuussa omalle hallitukselleen, jossa istuu pääasiassa toisia hankkeilla eläjiä. Saatetaan sinne kutsua joku demokraattisesti valittu valtuutettukin, mutta suhteet siinäkin valinnassa pelaavat varmaan mukavasti. Ja parhaille jatkoa havitteleville hankkeille perustetaan uusi yhtiö, johon hankkeen vetäjät siirtyvät. Näin syntyy automaatti, kun hankerahaa jakavat voivat myöntää rahaa edelleen perustetulle yhtiölle. Eipä tarvitse muutamaan vuoteen olla tekemisissä niinkin vaativan työn parissa, kuin asiakkaiden hankinta. Riittää, kun osaa käyttää hankerahaa.
Miksi hankerahaa sitten myönnetään niin monia satoja miljoonia Suomessa ja tuhansia miljardeja maailman laajuisesti? Eikö olisi mahdollista kohdentaa niitä rahoja tarkemmin ja valvoa tuloksia tarkemmin? Tokihan näin tehdään vaikkapa monissa kehitysmaahankkeissa. Saattaa siinä tietysti muutama heimopäällikkö sivussa rikastuakin. Suomessa maaseudun Leader-toimintaryhmät ovat todella saaneet aikaan hyvää jälkeä, kun hanke on ollut hyvin kohdennettu ja sopiva vapaaehtoinen vetäjä on saatavilla. Mutta mitä isommaksi peli menee, sitä enemmin on kärkkyjiä ympärillä. Yritysmaailmaa tuntemattomia virkamiehiä on myös helppo houkutella hankkeisiin.
Kannattaisi siis ihan valtiotasolla pohtia, miten veronmaksajien rahoja voitaisiin säästää ja saada paremmin tuottamaan. Ja ennen kaikkea annettaisiin rehellisille yrittäjille tilaisuus ansaista leipänsä ihan omalla riskillään toimien.
Ensin töitä, sitten kouluja
Maailma muuttuu, Eskoseni. Kun ei ole opiskelijoita, ei tarvita koko kouluiän kestävää kouluketjuakaan. Ei äidin vieressä sijaitseva lukio olekaan se tärkein asia. Laadukasta ja motivoivaa opetusta tarjoava opinahjo vetää itsestään opiskelijat luokseen pidemmänkin matkan takaa. Olen itse käynyt koko oppikoulun 12 km bussimatkan takaa, enkä kokenut sitä missään vaiheessa vaikeaksi. Päinvastoin, oli mukavaa tulla maalta hieman suurempiin ympyröihin. Monet siirtyivät jo tuolloin iltalukioihin vielä kauemmas saadakseen tehokkaampaa opetusta – motivaatio kantoi.
Juuri siitä on kyse nuorten kannalta tässä lukioasiassa, motivaatiosta. Laadukasta ja kiinnostavaa opetusta tarjoava opinahjo kiinnostaa ja sellaiselle pitäisi antaa tilaa. Koko säästökeskustelun alkulähde vaan unohtuu tässä kouluasioiden keskellä, eli miksi väki vähenee entisissä ympäristökunnissa ja voiko asialle jotain tehdä?
Teollisuuden rakenteiden murentuessa työpaikat vähenevät, mutta Kouvola ei kykene uudistumaan ja houkuttelemaan riittävästi uutta yrittäjyyttä. Sen sijaan elinkeinopolitiikkamme junnaa 80- luvun menetelmissään tehottomuuden perikuvana. Maaseutuakin voisi elvyttää monella tavalla, mutta siihen ei uskota. Sen sijaan haetaan kaukaa ja kalliita yritysmalleja. Niihin kokeiluihin on täällä upotettu pitkä penni ilman tulosta, eikä asiasta saa edes kunnon keskustelua aikaan.
Jos olisi työpaikkoja, tulisi paikkakunnalle lapsiperheitä, tarvittaisiin jopa lisää kouluja ja päiväkoteja. Uudenlaisilla teemoilla voidaan saada aikaan muutos ja mahdollisuuksia yrittämiselle oman kaupunkimme alueella. Huomioikaa, että yritämme luoda työpaikkoja juuri näille nuorille, emme itsellemme. Näistä lukiolaisista on pidettävä huolta myös tulevaisuudessa. Kaupungin rooli tässä työssä on ensisijaisesti luoda edellytyksiä työlle, ei sekoilla erilaisissa hankkeissa.
Kunhan edes Ratamon rakentajat tulisivat omalta verotusalueelta, eikä valittaisi halpatyövoimaa. Kyllähän kaupungin hankintaosasto osaa pisteyttää hakijat sopivasti, eikös niin?
Vienti olisi avainasemassa, jos osattaisiin panostaa
Oheisessa kirjoituksessa haluan kommentoida KS:n pääkirjoitusta 11.4.2013. Tätä keskustelua käydään ”ylemmällä tasolla” ja komissio patistaa Suomeakin avautumaan. Osaaminen on monesti pienestä kiinni ja vaatii vain rohkeutta lähteä liikkeelle. Valtion ja kunnan rooli on avustaa sen sijaan, että hukataan voimia paikalliseen puuhasteluun.
Katso artikkeli ja kommenttini Kouvolan Sanomissa oheisesta linkistä:
Woodinno-dokumenttien salassapito on iso pettymys
Kouvolan kaupunginhallituksen päätös pitää Woodinno-asiakirjat salaisina on mielestäni isku vasten kunnallista avointa tiedonsaantia. Periaatteessa ei ole kyse vain Woodinnosta vaan kaikesta liiketoiminnasta, johon kaupunki ryhtyy. Valtuusto etääntyy näin yhä kauemmas virkamiesten päätöksen teosta ja näin demokratia vähenee. Tämä yksityiseen yrittämiseen siirtyminen ja sitä kautta salassapito on ollut havaittavissa monissa muissakin kaupungeissa. Tämä tapa toimia lisääntyy varmasti mm. leasing-sopimusten tullessa käyttöön. Samaan aikaan kuntalain 29 pykälän henki avoimesta tiedon saannista hautautuu kuntalaisten ulottumattomiin.
Olemme mielestäni siirtymässä yhä kauemmas Kouvolan imagolle sopivasta, avoimesta ja ystävällisestä Kouvolasta. Suuntana on pikemminkin virkamiesten Kouvola ja demokratian hautausmaa. Julkisten palvelujen leikkausten alla saamme siis kyyhöttää hiljaa ja toivoa, ettei isku satu meidän kohdallemme. Avoin keskustelu kansalaisten tarpeista, kaupungin kehitysmahdollisuuksista ja realistisesta kasvuun satsaamisesta saa jäädä leikkauslistojen alle. Tehottoman elinkeinotoiminnan jatkaessa ponnettomia yrityksiään saada aikaan todellisia, hankerahoista riippumattomia työpaikkoja, joudumme ilmeisesti myös kasvattamaan kaupungin verotuloja äyrejä nostamalla. Onhan kaikki esitetyt suunnitelmat tehty yhä laskevan väestömäärän ja vähenevien työpaikkojen pohjalta. Siinä ei maailmantalouden orastavaa kasvua oteta tosissaan vaan oletetaan kaiken menevän yhä huonompaan suuntaan.
Olen kaupungin asukkaana pettynyt tähän toimintaan.
Ilkka Mäkijärvi, Valkeala
Puurakentamisen ihme
Joku pitää keskustelua hengissä paikallisessa aviisisissa, mutta muuten on hiljaiseloa. Työpaikkojen tulvaa odotellessa tässä muutamat pohdinnat:
Asiasta on tällä nyt vaahdottu jo muutaman vuoden. Missä ovat luvatut työpaikat? Koska kyse ei ole siitä, etteikö puu materiaalina olisi Suomen ykkönen talojen rakennusaineena, täytyy muussa siihen läheisesti liittyvässä tekemisessä olla jotain vikaa. Seuravassa muutama tärkeä asia, jotka puuttuvat puuelementti-tehtailijoiden (niitähän ne ovat) konseptista:
Otsikolla markkinavoimat ja byrokratia
a) Taloyhtiöt eivät tule helposti päättämään 1000-1400 €/asunto-m2 maksavaa ulkokuorisaneerausta puuelementeillä, kun päälle tulee vielä putkiremontti. Saneeraushanketta on siis vaikea saada suomalaisen yhtiömallisen päätäntärakenteen vuoksi. Ruotsissa riittää vuokrataloja, joiden saneraaus onnistu isännöitsijän päätöksellä.
b) Koska betonielementtejä ei voi juurikaan hyödyntää, vain runko on ainoa mikä kannattaa jättää 70-luvun taloista pystyyn.
c) Talon runko taas on vain noin neljännes rakentamisen arvosta, joten taitaa olla paras laittaa nurin vaan.
d) kaupungin vuokrataloa voisi alkaa saaneerata puuelementeillä. Mutta ehkä sielläkin pitää esittää kannattavuuslaskelmat ennen rahojen myöntämistä?
Eli rahallisesti puuelementti häviää päätösketjussa normaalille putkiremontille taloyhtiön korjausta suunniteltaessa. Vaihtoehtoina tarjolla olevista saaneerausmuodoista energiatehokkus saadaan kohtuulliseksi ikkunat ja ovet uusimalla, lämmitysjärjestelmän saaneeraamisella, ilmanvaihdon uusimisella., sekä saneeraamalla ulkovuori eristämällä se villalla ja pinnoittamalla levyllä. Tässä hintavertailussa puuelementin tuomat edut putoavat toiseksi, sillä kaikki mainitut hommat on joka tapauksessa tehtävä. Ellei konseptia sitten osata myydä jollain ylivoimaisella tavalla. Onko tämä konsepti jo kirkkaana esillä myyntiesitteissä ja markkinointimateriaaleissa?
Otsikolla byrokratia ja määräykset
a) Uusien aluiden kaavoitus on toivottoman hidasta kaupungeissa.
b) Sopivan maan hankinta ilman grynderin välistävetoa on vaikea yhtälö. Kaupunkien johdossa on perinteisesti ollut rakentajien edustajia. Maan käytön eturistiristiidat ovat ilmeiset.
c) määräysviidakko tuhoaa loput yritykset saada puukerrostalot pystyyn
Otsikolla missä asiakkaat?
a) Ekologisesti ajattelevia asiakkaita ei saa helpolla investoimaan kallimpiin, nariseviin puukerrostaloihin, kuin ehkä Helsingissä.
b) rakentamaan ei nykyään aleta, ennen kuin 2/3 asunnoista on myyty. Se hidastaa, ellei sitten kaupunki osta asuntoja?
Otsikolla entä kilpailu?
Kilpaijoita löytyy puurakentamisen parista. Stora Enso mm. tarjoaa kokonaispakettia puurunkoineen. Lienevät pitkällä kun arkkitehtien suunnitelupöydiltä löytyy Puu-Bo-talokonseptille myönnetty jaettu ykkössija Kouvolan E2-puurakentamiskilpailussa.
Tutustutaan vaikka Koskisen Oy:n TES (timber based element system) esitteisiin, joiden perusteella näkyy puuelementtituotteita löytyvän muiltakin.
Puurakentamiseen uskotaan innovaatiotasolla tehtyjen koekohteiden perusteella. Kauanko kestää rakentamisen esteiden poistaminen käytännössä?
Entä muu rakentamistapa sitten? Vaihtoehtoisena perinteinen betonielementtirakentaminen vie merkittävän osan markkinoista.
Otsikolla kouluttamista karsitaan ja virolainen työvoima
a) valtiovalta karsii koulutusta rankalla kädellä myös Kouvolassa.
b) rakentajat ovat lähteneet käyttämään ulkomaista työvoimaa ihan sen edullisuuden vuoksi. Jääkö nuorelle, koulutetulle rakentajalle tilaa? Tekeekö valtiovalta, ammattiliitot sen eteen töitä?
Otsikolla miten kannattaisi siis edetä?
Ei pidä alkaa kouluttaa ja tehdä elementtejä ennen kuin em. asiat on ratkaistu. Jos on edelläkävijä, saattaa saada koko potin – ajatellaan.
Mutta:
a) kaupungilla ei ole osaamista tässä rakentamisen kokonaisuudessa
b) on valittu konsultit, joiden konsepti ei yllä Voikkaan siltaa pidemmälle
c) ei kaupungin kuulu tehdäkään perustavaa laatua olevaa rakennemuutosta korjaus- ja uudisrakentamisen maailmaan
d) puukerrostaloja on yksin kappalein jo siellä täällä.
Osaamista olisi saada niistä koottua tieto yhteen ja alkaa painaa valtiovallan suuntaan määräysviidakon ja kaavoittamismääräysten keventämistä. Siihen lisättynä kaupungin tukeman yhtiön toiminta em. alueilla niin, ettei astuta kilpailulain rajoitusten sisäpuolelle.
Melko vaikealta kuullostaa, ainakin minusta.
Kommentteja kirjoitukseen ”Politiikka mädättää puurakentamisen”
Perussuomalaisten uusi edustaja Korpivaara on tarttunut minuakin jo pitkään kiinnostaneseen aiheeseen, eli puurakentamisen kiemuroihin Kouvolassa. Hänellä on ollut parikin kirjoitusta aiheesta Kouvolan Sanomissa. Viimeinen kirjoitus Politiikka mädättää puurakentamisen 15.12. nostaa mielenkiintoisesti esiin minunkin pohtimani seikan, eli tasapuolisuuden totetumisen kaikessa julkisessa toimessa. En silti ole samaa mieltä betonirakentamisesta, mutta kaikki julkisivurakentaminen tulee olla samalla viivalla ja antaa asiakkaiden päättää mitä halutaan.
Kommenttini aiheeseen 16.6 KS:ssa:
Mielenkiinnolla odotan, että Korpivaara liittyy Vesa Vainion tavoin elinkeinotoimen toiminnan selkeyttäjien porukkaan valtuustossa. Korpivaara on oikealla asialla siinä, että kun kaupunki kaikessa muussa hankintoihin liittyvissä asioissa kertoo noudattavansa tarkasti lakia, niin näissä elinkeinohankkeissa ei sitä tarvitse tehdä. Tasavertaisuus ei toteudu myöskään saneerausmateriaalien osalta, kuten Korpivaara toteaa. Kaupunki ei mielestäni voi mitenkään suosia puumateriaalia vaan sen on kilpailutettava kaikki yhtä lailla. Jos arkkitehti lähtee puulinjalle löytyy sieltäkin monia vaihtoehtoja. Näin Woodprime on samalla viivalla isojen puuelementtivalmistajien kanssa ja silloin ratkaisevat monet seikat. Kalle Ylimäki puolustaa puuta aivan oikein luonnollisena materiaalina mutta yritysmaailma ratkaiskoon rakennusvaihtoehdot. Se mikä menee kaupaksi on tarpeellista materiaalia. Suosiminen ei ole valtion/kunnan puolelta sallittua, kuten jo telakkateollisuudenkin kanssa joudutaan toteamaan.
Kokonaisuutena saneerausmarkkina Suomessa on olemassa ja se odottaa vain ratkaisuaan. Valitettavasti myös päätöksen teko, kaavoitus ja lupa-asiat ovat vielä jarruttamassa puurakentamisen voittokulkua.
Puurakentamisella on perinteitä, mutta syntyykö niitä nykyisten määräysten puitteissa?
Ilkka Mäkijärvi 