Tarinallinen sukukirja Aatami julkaistu netissä

Kirja kertoo tarinaa, joka meillä jokaisella voi olla kerrottavana – kukaan vaan ei ehdi kuunnella toisten kertomuksia. Tämä tarina on faktaa ja fiktiota, mutta se voisi olla kokonaan tottakin.

Elämä 1700-luvulla ei ollut helppoa, mutta se oli taatusti vapaampaa päivittäisestä kiireestä verrattuna nykypäivään. Eläminen riippui metsästämisen, kalastamisen ja pienimuotoisen viljelyn onnistumisesta. Luonnon hyödyntäminen monin tavoin osattiin. Suomen asema suurvaltojen välissä oli vaikeaa. Jatkuva uhka sodasta ja kotien tuhoamisesta vaikeutti kuitenkin sen ajan ihmisten päivittäistä arkea. Esi-isämme joutui osallistumaan omalla tavallaan valtioiden välisiin kahakoihin, mutta pääsi sitten lopulta jatkamaan omaa elämäänsä.

Kirja on syntynyt sukututkimustyöni jatkeena. Toivottavasti siitä joku löytää mukavia hetkiä.

Hiihtäjä purjeineen
Hiihtäjä purjeineen

 

Osoitteessa http://Aatami.makijarvi.fi voitte ladata kirjan luettavaksenne

Advertisement