Ukrainan tie voi olla Suomenkin tie

Tyytymättömyys kumpuaa Ukrainassa kansan syvistä riveistä, jotka ovat jo valmiita antamaan henkensäkin oman mielipiteensä puolesta. Ei ole kauaa siitä kun Balkanilla tehtiin julmia tekoja oman ja naapurikansojen päänmenoksi. Olemmeko Suomessa niin syvässä unessa, ettemme huomaa kuinka keskinäinen eripuramme kasvaa myös täällä lintukodossa? Voiko se ylittää demokratian teennäisen kynnyksen ja antaa tulla täydeltä laidalta? Monet esitetyt mielipiteet antavat jo tulla täysilaidalta vaatien Suomea suomalaisille, työtä suomalaisille, rahoja suomalaisille. Katsotaan myös lähiöalueiden mellakointia naapurissamme. Pilapiirroskostoja Tanskassa.  Norjan joukkomurhenäytelmää. Maailma muuttuu, mutta me emme välttämättä halua myöntää sitä. Koko maailman mittareilla katsoen ihaillaan Pohjoismaiden demokratiaa ja sosiaalisia taitoja, mutta mekin voisimme pohtia mikä saa ihmiset ponnahtamaan barrikadeille? Voimmeko tasoittaa täällä aina tietä pelkästään keskustelemalla?

Ukrainan sisäiset epäluulot kumpuavat satoja vuosia kestäneestä venäläistämisestä. Monessa mielessä meidän kohtalomme ovat olleet samanlaiset, mutta keisari kohteli meitä lempeästi ja antoi autonomian toteutua paljon paremmin kuin Ukrainassa. Itsenäistyimmekin samoihin aikoihin mutta maamme sijaitessa sivussa kansojen valtavirroista, saimme rauhassa kahinoida vain keskenämme. Haavat jäivät, mutta ne eivät ole niin syviä kuin Ukrainassa. Siellä neuvostoajan hirmuvalta kuritti talonpoikia näännyttämällä miljoonia nälkään 20-30 luvuilla. Meitäkin yritettiin saada saman tasapäistämisen piiriin, mutta vältyimme siltä yhteisen tahdon ja maailman valtavirtojen ohjatessa paineita muualle. Sotien jälkeen saimme yhteishengellä paljon aikaan, joskin koetut vääryydet kalvoivat isiemme mieltä pitkään, ehkä vieläkin. Mutta nyt, hyvinvoinnin keskellä tuovat monet esille saavutettujen etujen pitämisen tärkeyden. Ei saa jakaa hyvinvointiamme muille, on meillä köyhiä täälläkin. Josko sen äänekkäämmät vaatijat ottavat mieluummin lisää ensin kuitenkin itselleen? 

Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisiä kurittaa myös erilainen nälkä. Sitä syntyy kiireestä, se ajaa ihmistä ulos yhteiskunnasta. Syntyy tunne, ettei kukaan välitä, ajaudutaan toivottomuuteen. Siihen olisi helppoja lääkkeitä, mutta vieressä on toisia samanlaisia ajatuksia. Yritystenkin on myös pakko kasvaa ja kehittyä tai muuten ne luulevat näivettyvänsä pois. Kaikkia piiskataan tekemään enemmän. Oravanpyörä on sille kuvaava nimi.

Kumpi on pahempi? Olla nälässä ja vieraan vallassa vai painaa niska limassa tietämättä miksi? Molemmissa tilanteissa uhkaa kytevä kapina ja tyytymättömyys vallitseviin oloihin.  Molemmissa ihmiset nousevat lopulta sortajaa vastaan. Meidän tapauksessamme tähän olisi saatavilla ihan omia lääkkeitä. Voisimme joustaa ensin hieman itseämme riivaavasta kiireestä ja katsoa sitten ympärillemme. Voisimme jättää kirjoittamatta sen vihaisen sanan ja liittyä rakentajiin. Uudistusta voi myös tehdä tuomalla muutokseen oman panoksensa. Pelkästään mukana olo voi tuoda hyvän olon itselle ja hieman helpottaa myös muiden taakkaa. Yhden asian ihmiset eivät saa muuta kuin sekasortoa aikaan ja kohta joku kahjo tekee jotain arvaamatonta.       

Oma etu, paras etu

Oma etu, paras etu
Tässä ajassa tuntuu olevan olemassa monenlaista etua. Niitä hankitaan itselle mahdollisimman monta. Niistä ei voi myöskään luopua, vaikka ei olisi edellytyksiä maksaa niitä julkisilla varoilla ajan muuttuessa. Ahneus ei ole hyve.
Ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen.
Kun katsoo valittujen edustajien touhuja, saattaa kummastuttaa itsekäs etujen tavoittelu ja toisten syytöstulva.
Ylimmällä tasolla gallupit ohjaavat käytöstä päätösten pyörtämisen muodossa. Ei ole edullista laskevalle imagollemme leikata nyt, vaikka niin sovittiin, vaan annetaan seuraavan hallituksen tehdä se. Joudumme ottamaan etuja pois, ja se on pahasta puolueemme maineelle, tuumii valtionvarainministeri. Tämä kuulostaa pikemminkin Kreikan tieltä kuin Suomen hallituksen huippuministerin pohdinnalta.
Samaan aikaan paikallistasolla kansan valitsemat saman puolueen edustajat miettivät omaa tietään vallan kahvaan ja kiukuttelevat. Hävityt henkilövaalit laittavat heidät hyökkäilemään omiaan vastaan ja käyttämään energiaansa ihan muuhun kuin asioidemme hoitamiseen. Pian toinen porukka hajottaa ryhmänsä kovien syytösten saattelemana. Ollaan tiellä, joka tuskin edistää valtuuston yhteistyötä ja äänestäjien tahtoa. Kyse on jälleen voimakastahtoisten henkilöiden välisestä kitkasta ja yhteistyökyvyn puutteesta. Yhteisten päätösten sijaan on lähdetty pikemminkin asioiden jarruttamisen tielle. Josko siitä saisi lisää mainetta omien joukossa?
Taustalla toimiva virkamieskunta voi nyt hoitaa asioita mielensä mukaan ilman kaupungin johtamiseen valittua valtuustoa. Suunnitelmia henkilöstövähennyksistä pyöritellään loputtomiin ilman ohjausta. Tärkein, eli työllisyyden kehittäminen on tuuliajolla.
Meille hämmentyneille, ihmisiin uskoville äänioikeuden omistajille syötetään samaa pajunköyttä vuodesta toiseen. Äänestäjät saavat hallituksen toiminnasta tarpeekseen ja valitsevat opposition edustajat äänivyöryllä saadakseen seurata vain samaa valtakamppailua. Suoraselkäisyyttä ei palkita.
Onko kyseessä siis vain äänestäjien tyhmyys? Lähestyvät vaalit saavat edustajien populistiset ajatukset liikkeelle. Kuka voisi hoitaa ikävätkin asiat loppuun? Tehköön ne, jotka haluavat tuhota oman poliittisen uransa, ajattelee eteenpäin pyrkivä poliitikko, ja puhe jatkuu loputtomiin.
Onko olemassa vastuunsa tuntevaa poliitikkoa? Osaisimmeko palkita sellaisen äänestämällä oikein?

Kumpi ensin – tulorahoitus vai virat?

Palvelut määrittävät henkilöstötarpeen -kirjoituksen arviointiNyt totuus on avautunut. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki on myöhäjunassa sisäistänyt, että palveluverkosta ei tehty poliittisia linjauksia yt-neuvottelujen pohjaksi. Siksi joudutaan käymään läpi toinen vaihe, jolloin käsitellään palvelurakenteeseen ja -verkkoihin, ulkoistuksiin sekä toimintojen lakkauttamisiin liittyvät asiat. (KS 7.11.)

Suomeksi henkilöstötarve tulee palveluista, laadusta ja tuotantotavasta. Samalla Lamminmäki myönsi, että palvelut määrittävät henkilöstötarpeen — ei konsultti.

Asko Vatanen, Kouvolasta kirjoitti näin

Kirjoitus on sinällään oikeilla jäljillä, mutta tätä kommentointiin Kokoomuksen aikaansaaman hallintobyrokratian luomaksi ongelmaksi. Kyllä tämä toimintatapa on ihan itse kuntapuolella kokoon keitetty. Vetureina kunnissa jylläävät suurpuolueet, joihin en lukisi Kokoomusta. On Kuntalakia, kunnan työntekijöiden monimutkaisia työehtoja,hankintalakia jne. Niiden taakse peittyy uskomaton määrä kiemuroita, joita tavallinen veronmaksaja ei voi käsittää koskaan. Vatasen kirjoitus on mielenkiintoinen osoitus tästä sotkuisesta vyyhdestä. Kunnathan ovat jo Ruotsin vallan ajoilta olleet hoitamassa ihmisten asioita lähellä olevan paikallistuntijana.Aikanaan ajateltiin, että valtio ei voi ohjata paikallista tuntemusta vaativia asioita. Siksi perustettiin kunnat niitä hoitamaan. Nyt kuntien tehtävämäärän ja asioiden monimutkaisuuden vuoksi tavallisen kansalaisen palveleminen on muisto vain. Nyt tavallista organisointia ei pysty tekemään! Palvelut edellä voidaan mennä kyllä, mutta raha antaa realiteetit. Jos on varaa vaan yhteen asiakaspalvelijaan, jätetään pomot pois. Niin yksinkertaista se on!

Mutta vyyhti on niin sekava, ettei meillä ole siihen mitään otetta. Siis meillä veronmaksajilla, jotka voimme vain varautua uusiin veronkorotuksiin.

Haukutaan väärää puuta -politiikka pilaa kaiken

Onko markkinoita tarpeelliselle tuotteelle?
Palkkakuoppa kehittyy

 

Poliittisten nimitysten sijaan on aina puhuttu ns. osaavien ja pätevien henkilöiden nimittämisestä. Tämä kaatuu kuitenkin demokratiamme perustuksiin eli puoluepolitiikkaan. Nyt ovat iltalehdet penkoneet yhtä tarinaa, joka voisi koskea ihan kaikkia suuria johtajia. Tämähän käy ilmi vertailussa, jossa Ailus onkin palkkakuopassa!

Tosiasiassa pitäisi puhua koko järjestelmästä alkaen kuntien lautakunnista, niiden osakeyhtiöistä ja jopa kaupungin hallituksista. Näissä elimissä on mukana suuri joukko väkeä, joilla ei ole muuta pätevyyttä hoitaa yhteisiä asioita kuin se, etä he ovat olleet mukana politiikassa jo kauan. Samat henkilöt istuvat jopa yli kymmenessä lautakunnassa tai hallituksessa tekemättä siellä mitään. Kunhan vaan pitää olla esillä. Tästä mennään hallitusten puheenjohtajiin, jotka lopulta osakeyhtiöissä vastaavat linjauksista ja myöntävät johtajille nuo suuret palkat ja edut. On aivan turha kirjoitella niistä eduista, koska ne on sovitussa marssijärjestyksessä heille myönnetty. Pitäisi kysyä ovatko hallitukset ajan tasalla? Hallitukset siis seurailevat puheenjohtajansa esityksiä melko lailla tarkasti, sillä ei rivijäsenillä ole useimmiten riittävää osaamista tehtäviinsä. He kun ovat poliittisin perustein hommansa saaneet. Tehtävät ovat myös vaativia ja vaativat paljon perehtymistä asioihin, että kantaa osattaisiin ottaa.

Lisäksi kaupunkilaisten edun mukaisten linjausten vieminen käytäntöön ontuu pahasti mm. kunnallislain monimutkaisten johtamiskiemuroiden vuoksi. Monet hyvät asiat jäävät vaan huvikseen tapahtumatta.

Siispä syvällinen keskustelu pitäisi liikkua ihan muualla kuin Ailuksen Bemarissa. Mutta taitaa suuri yleisö vaan tykätä, kun joku saa nenilleen ja lehdet myyvät.

Tarinallinen sukukirja Aatami julkaistu netissä

Kirja kertoo tarinaa, joka meillä jokaisella voi olla kerrottavana – kukaan vaan ei ehdi kuunnella toisten kertomuksia. Tämä tarina on faktaa ja fiktiota, mutta se voisi olla kokonaan tottakin.

Elämä 1700-luvulla ei ollut helppoa, mutta se oli taatusti vapaampaa päivittäisestä kiireestä verrattuna nykypäivään. Eläminen riippui metsästämisen, kalastamisen ja pienimuotoisen viljelyn onnistumisesta. Luonnon hyödyntäminen monin tavoin osattiin. Suomen asema suurvaltojen välissä oli vaikeaa. Jatkuva uhka sodasta ja kotien tuhoamisesta vaikeutti kuitenkin sen ajan ihmisten päivittäistä arkea. Esi-isämme joutui osallistumaan omalla tavallaan valtioiden välisiin kahakoihin, mutta pääsi sitten lopulta jatkamaan omaa elämäänsä.

Kirja on syntynyt sukututkimustyöni jatkeena. Toivottavasti siitä joku löytää mukavia hetkiä.

Hiihtäjä purjeineen
Hiihtäjä purjeineen

 

Osoitteessa http://Aatami.makijarvi.fi voitte ladata kirjan luettavaksenne

Onko tiedon syytä olla vapaa?

Ensin merkintöjä Julian Assangen ja Googlen hallituksen puheenjohtajan Schmidtin näkökulmat tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business. Analyysi  by Esa Mäkijärvi :    http://marstravolta.blogspot.fi/2013/06/vapaasta-tiedosta.html

Veljeni Petri pitää minua kovin naivina, kun en näytä kiinnittävän juurikaan huomiota siihen kuka meitä valvoo ja onko sillä mitään merkitystä. Olenkin esittänyt hänelle muurahaisteoriaani: oletko itse muka kiinnostunut mitä joku tietty muurahainen touhuaa pesässään tai sen ulkopuolella? Mehän olemme niitä muurahaisia, joiden käyttäytymistä joku varmaan tutkii, mutta tuskin sinut valitaan koekaniiksi.

Tämä on tietysti suomalaista turvallisuuden hakuisuutta. Olemmehan täällä suhteellisen syrjässä maailman melskeistä, ilmastokin on suhteellisen vakaa, talvi tappaa turhat ötökät ja kielikin on muille mahdoton ymmärtää. Lintukoto on siis olemassa!

Kuitenkin olisi lapsellista uskoa ihan oikeasti, ettei ketään kiinnosta meidän asiamme. Teollisuusvakoilu on todellisuutta. Kerrankin eräs Tikkurilan maalitehtaan salaisuuksia urkkiva kaveri soitti tehtaan tutkijalle, joka sitten kertoi uusimmat tuotesalaisuudet puhelimessa täysin tuntemattomalle ihmiselle! Tai tuotantotiloissa ovat ovet auki ja kuka tahansa saattaa kävellä sisään ja alkaa hommat. Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani lapioimassa pihalla soraa, kun paikalle käveli vanhempi mies joka kysyi mistä noita lapioita saa? Neuvoin tien varastolle ja kohta mies lapioi sorakasaa kanssani. Kahden viikon päästä saimme pihan tasoitettua ja tuli tilipäivä. Menin konttorille ja sain ensimmäisen tilipussini. Perässä tuli lapiointikaverini, jolle ei tilipussia löytynyt. Työnjohtaja tuli siihen ja kysyi mieheltä kukas te sitten olette? ”Minä olen Repe ja olen jo ollut kaksi viikkoa töissä. Tuo poika voi todistaa”, sanoi Repe osoittaen minua. Nyökkäsin varovasti tietämättä mistä on kyse. Työnjohtaja näytti ensin harmistuneelta, mutta alkoi sitten nauraa: ”Kirjaa Repen tiedot ja maksa sille palkka. Onhan se miehen töistään rahat saatava!”

Ensimmäinen kokemukseni yrityksen järjestelmien haavoittuvuudesta sain siis jo vuonna 1968! Sen jälkeen on tapahtunut paljon niin työ- kuin tietomaailmassa. 80-luvun puolivälissä työskentelin amerikkalaisten tiejärjestelmäjättien Digital ja DataPoint leivissä saaden uusinta oppia tietoverkoista. Silloin ne rajoittuivat tiukasti yrityksen sisäiseen tietoon ja tähän suljettuun maailmaan nämä yritykset sitten kaatuivatkin. Kun kaikki verkot piti avata oli ainakin minulle jo selvää, että kohta kaikki tieto on yhteistä. Amerikkalaiset valvoivat jo tuolloin omien järjestelmiensä sijaintipaikkoja. 80-luvun lopulla seurasin modemilinjan  välityksellä kuinka joku palautti kaljapulloja Kemissä pullonpalautusautomaattiin. Tieto siis kulki!

Tiedon määrän lisääntyessä hirvittävällä nopeudella voi vain luottaa siihen, että sinun verkkoon laittamasi tieto ei ketään kiinnosta. Jollet sitten syötä sinne pankkikorttisi numeroa tarkoitettuna vain kaverillesi. Uskon otsikon mukaisesti, että tiedon tulee olla vapaa. Mutta en ole hetkeäkään uskonut, että tieto olisi salauksien takana turvassa. Jos ihminen keksii jonkin järjestelmän voi hän sen myös purkaa. Kysymyshän on vain massan laista. Sen opetti Heinolan kaupungin virkailija kun kysyin turvallista venepaikkaa. Oma veneeni oli nimittäin  jo kahdesti varastettu ja vakuutusyhtiössä oli epäillen suoritettu minulle korvauksia, joilla hankin taas uuden veneen. Kaupungin virkailija osoitti massan olevan turvallista: ”Laitat veneesi tuonne kaupungin suureen laituriin. Siellä on niin paljon hyviä veneitä, että todennnäköisesti sinun veneesi saa olla rauhassa!”

Näin ovat vaatimattomat tietonikin turvassa cyber-avaruuden massan seassa.

WikiLeaksin perustaja Julian Assange ja Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt kertovat omat näkemyksensä tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business

Hankemaailma senkun monimutkaistuu – OSKE – INKA

http://www.tem.fi/files/35781/INKA-ohjelma_final.pdf

 Työryhmän esitys uudeksi innovaatiopoliittiseksi ohjelmaksi toteaa:

OSKE-ohjelman rahoitusmalli on ollut monimutkainen sekä hakijoiden että hallinnoijien näkökulmasta. Ohjelmaa on rahoitettu kahdelta eri talousarvion momentilta, osaamiskeskuksia maakunnan kehittämisrahalla (32.20.45) ja osaamisklusterien koordinaatiota innovaatiokeskittymien kehittämiseen varatuista määrärahoista (32.20.42). Maakunnan kehittämisrahan alueellisesta jaosta on päättänyt valtioneuvosto.

Valtioneuvosto on jakanut maakunnan kehittämisrahan aluekehittämisviranomaisina toimiville maakunnan liitoille, jotka ovat toimineet alueilla perusrahoituksen myöntämisestä, maksatuksesta ja valvonnasta vastaavina viranomaisina. Alueilla maakunnan liitot ovat myöntäneet perusrahoituksen OSKE-ohjelmaa toteuttaville tahoille.

Hakijat ovat siis joutuneet hakemaan toimintaansa alueellisen rahoituksen lisäksi kahta erilaista valtion määrärahaa kolmesta eri lähteestä. Raportointikäytäntöjä ei yrityksistä huolimatta ole saatu yhdenmukaistettua, minkä vuoksi hakijat ovat kokeneet hallinnoinnin byrokraattisena.

Uuden ohjelman hallinnointimallin odotetaan olevan yksinkertaisemman ja päätöksenteon nopeaa.”

”Menestyminen globaalissa innovaatiokilpailussa edellyttää toimivia innovaatioympäristöjä.

Kysymys on pitkälti siitä, miten Suomessa voidaan vauhdittaa uusien yritysten syntymistä ja

yritysten innovaatiotoimintaa tarjoamalla uudentyyppisiä kehitysympäristöjä ja parasta

mahdollista osaamista. ICT alan rakennemuutoksen myötä vapautuva osaaminen tarjoaa poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat myös uusille kansainvälisille toimijoille tutkimus-

ja tuotekehitystoimintojen avaamiseen Suomeen. Tämä edellyttää uudenlaista aktiivisuutta ja verkostomaista yhteistyötä Investin toiminnoissa. Tarvitaan myös kykyä myydä Suomea ja suomalaista osaamista kokonaisuutena, mutta samalla alueelliset erityisosaamisalueet tuntien.”

”Innovaatiokeskittymällä tarkoitetaan tässä globaalin arvoverkoston solmukohtaa, jossa on laadukas tutkimus-ja innovaatioympäristö. Innovaatiokeskittymään on kasaantunut erityisosaamista, jota voidaan hyödyntää uuden liiketoiminnan synnyttämisessä. Niissä on maailmanlaajuisesti arvostettua, monipuolista osaamista ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa.Keskittymät myös vetävät puoleensa osaajia ja tätä osaamista hyödyntävää liiketoimintaa. Keskittymän osaamisen on oltava riittävän monipuolista turvaamaan uudistumiskyvyn muuttuvilla markkinoilla. Sen yritykset ja osaajat ovat arvoverkostojen ja innovaatioyhteisöjen keskeisiä toimijoita.”

Kyllä on helppoa kuvitella kaupunkimme lähtevän uuteen nousuun näillä eväillä!

Näin keveästi saamme Puutietämyksen Kouvolaan
Näin keveästi saamme Puutietämyksen Kouvolaan

Hankerahalla eläminen on arkipäivää

Suomessa elää melkoinen joukko väkeä, joka on työllistetty hankerahoilla. Siis ns. ilmaisella rahalla, jota ei tarvitse ansaita. Pitää vain osata perustella hanke  hyvin, täyttää kaavakkeet ja käynnistää hanke. Toki pitää raportoida hankkeen etenemisestä, mutta se on vähäinen vaiva. Ja kun hanke päättyy, käynnistetään uusi hanke.

Tukiviidakossa työskentelee 4400 työntekijää. Lisäksi 500 toimii tukihommissa erilaisten konsulttiyritysten kautta sekä 300 yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Järjestelmän palkkakulut ovat 350 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien osuus summasta on 250 miljoonaa. Mutta selvityksen mukaan todellisia kustannuksia on kaunisteltu.

Hankkeiden tulosten mittaus olisi tietysti maksajalle, siis veronmaksajalle, kiinnostava asia. Olisihan hyvä saada tietää mitä kaikkea hyvää hankkeella on saatu aikaan. Jo lähtövaiheessa pitäisi päästä oikein tenttaamaan hankkeen tavoitteista ja sitten voisivat halukkaat seurata  hankkeen etenemistä ja lopputuloksia. Huonolle hankkeen vetäjälle sanoisimme ei seuraavaa anomusta käsiteltäessä   ja käskisimme mennä välillä oikeisiin töihin.

Kätevintä on ohjata hankerahat keskitetysti.  Näitä työpaikkoja sanotaan kehitysyhtiöiksi, eikä niiden tarvitse tehdä julkisesti tiliä tekemisistään. Ne ovat vastuussa omalle hallitukselleen, jossa istuu pääasiassa toisia hankkeilla eläjiä. Saatetaan sinne kutsua joku demokraattisesti valittu valtuutettukin,  mutta suhteet siinäkin valinnassa pelaavat varmaan mukavasti.  Ja parhaille jatkoa havitteleville hankkeille perustetaan uusi yhtiö, johon hankkeen vetäjät siirtyvät. Näin syntyy automaatti, kun hankerahaa jakavat voivat myöntää rahaa edelleen perustetulle yhtiölle. Eipä tarvitse muutamaan vuoteen olla tekemisissä niinkin vaativan työn parissa, kuin asiakkaiden hankinta. Riittää, kun osaa käyttää hankerahaa.

Miksi hankerahaa sitten myönnetään niin monia satoja miljoonia Suomessa ja tuhansia miljardeja maailman laajuisesti? Eikö olisi mahdollista kohdentaa niitä rahoja tarkemmin ja valvoa tuloksia tarkemmin? Tokihan näin tehdään vaikkapa monissa kehitysmaahankkeissa. Saattaa siinä tietysti muutama heimopäällikkö sivussa rikastuakin.  Suomessa maaseudun Leader-toimintaryhmät ovat todella saaneet aikaan hyvää jälkeä, kun hanke on ollut hyvin kohdennettu ja sopiva vapaaehtoinen vetäjä on saatavilla. Mutta mitä isommaksi peli menee, sitä enemmin on kärkkyjiä ympärillä. Yritysmaailmaa tuntemattomia virkamiehiä on myös helppo houkutella hankkeisiin.

Kannattaisi siis ihan valtiotasolla pohtia, miten veronmaksajien rahoja voitaisiin säästää ja saada paremmin tuottamaan. Ja ennen kaikkea annettaisiin rehellisille yrittäjille tilaisuus ansaista leipänsä ihan omalla riskillään toimien.

Ensin töitä, sitten kouluja

Maailma muuttuu, Eskoseni. Kun ei ole opiskelijoita, ei tarvita koko kouluiän kestävää kouluketjuakaan. Ei äidin vieressä sijaitseva lukio olekaan se tärkein asia. Laadukasta ja motivoivaa  opetusta tarjoava opinahjo vetää itsestään opiskelijat luokseen pidemmänkin matkan takaa. Olen itse käynyt koko oppikoulun 12 km bussimatkan takaa, enkä kokenut sitä missään vaiheessa vaikeaksi. Päinvastoin, oli mukavaa tulla maalta hieman suurempiin ympyröihin. Monet siirtyivät jo tuolloin iltalukioihin vielä kauemmas saadakseen tehokkaampaa opetusta – motivaatio kantoi. 

Juuri siitä on kyse nuorten kannalta tässä lukioasiassa, motivaatiosta. Laadukasta ja kiinnostavaa opetusta  tarjoava opinahjo kiinnostaa ja sellaiselle pitäisi antaa tilaa. Koko säästökeskustelun alkulähde vaan unohtuu tässä kouluasioiden keskellä, eli miksi väki vähenee entisissä ympäristökunnissa ja voiko asialle jotain tehdä?

Teollisuuden rakenteiden murentuessa työpaikat vähenevät, mutta Kouvola ei kykene uudistumaan ja houkuttelemaan riittävästi uutta yrittäjyyttä. Sen sijaan elinkeinopolitiikkamme  junnaa 80- luvun menetelmissään tehottomuuden perikuvana.  Maaseutuakin voisi elvyttää monella tavalla, mutta siihen ei uskota. Sen sijaan haetaan kaukaa ja kalliita yritysmalleja. Niihin kokeiluihin on täällä upotettu pitkä penni ilman tulosta, eikä asiasta saa edes kunnon keskustelua aikaan.

Jos olisi työpaikkoja, tulisi paikkakunnalle lapsiperheitä, tarvittaisiin jopa lisää kouluja ja päiväkoteja.  Uudenlaisilla teemoilla voidaan saada aikaan muutos ja mahdollisuuksia yrittämiselle oman kaupunkimme alueella. Huomioikaa, että yritämme luoda työpaikkoja juuri näille nuorille, emme itsellemme. Näistä lukiolaisista on pidettävä huolta myös tulevaisuudessa. Kaupungin rooli tässä työssä on ensisijaisesti luoda edellytyksiä työlle, ei sekoilla erilaisissa hankkeissa.

Kunhan edes Ratamon rakentajat tulisivat omalta verotusalueelta, eikä valittaisi halpatyövoimaa. Kyllähän kaupungin hankintaosasto osaa pisteyttää hakijat sopivasti, eikös niin?

Vienti olisi avainasemassa, jos osattaisiin panostaa

Oheisessa kirjoituksessa haluan kommentoida KS:n pääkirjoitusta 11.4.2013. Tätä keskustelua käydään ”ylemmällä tasolla” ja komissio patistaa Suomeakin avautumaan. Osaaminen on monesti pienestä kiinni ja vaatii vain rohkeutta lähteä liikkeelle. Valtion ja kunnan rooli on avustaa sen sijaan, että hukataan voimia paikalliseen puuhasteluun.

http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide—P%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/2013/04/11/Vienti+on+kasvun+avain/2013215511663/67

Katso artikkeli ja kommenttini Kouvolan Sanomissa oheisesta linkistä: