Hankerahalla eläminen on arkipäivää

Suomessa elää melkoinen joukko väkeä, joka on työllistetty hankerahoilla. Siis ns. ilmaisella rahalla, jota ei tarvitse ansaita. Pitää vain osata perustella hanke  hyvin, täyttää kaavakkeet ja käynnistää hanke. Toki pitää raportoida hankkeen etenemisestä, mutta se on vähäinen vaiva. Ja kun hanke päättyy, käynnistetään uusi hanke.

Tukiviidakossa työskentelee 4400 työntekijää. Lisäksi 500 toimii tukihommissa erilaisten konsulttiyritysten kautta sekä 300 yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Järjestelmän palkkakulut ovat 350 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien osuus summasta on 250 miljoonaa. Mutta selvityksen mukaan todellisia kustannuksia on kaunisteltu.

Hankkeiden tulosten mittaus olisi tietysti maksajalle, siis veronmaksajalle, kiinnostava asia. Olisihan hyvä saada tietää mitä kaikkea hyvää hankkeella on saatu aikaan. Jo lähtövaiheessa pitäisi päästä oikein tenttaamaan hankkeen tavoitteista ja sitten voisivat halukkaat seurata  hankkeen etenemistä ja lopputuloksia. Huonolle hankkeen vetäjälle sanoisimme ei seuraavaa anomusta käsiteltäessä   ja käskisimme mennä välillä oikeisiin töihin.

Kätevintä on ohjata hankerahat keskitetysti.  Näitä työpaikkoja sanotaan kehitysyhtiöiksi, eikä niiden tarvitse tehdä julkisesti tiliä tekemisistään. Ne ovat vastuussa omalle hallitukselleen, jossa istuu pääasiassa toisia hankkeilla eläjiä. Saatetaan sinne kutsua joku demokraattisesti valittu valtuutettukin,  mutta suhteet siinäkin valinnassa pelaavat varmaan mukavasti.  Ja parhaille jatkoa havitteleville hankkeille perustetaan uusi yhtiö, johon hankkeen vetäjät siirtyvät. Näin syntyy automaatti, kun hankerahaa jakavat voivat myöntää rahaa edelleen perustetulle yhtiölle. Eipä tarvitse muutamaan vuoteen olla tekemisissä niinkin vaativan työn parissa, kuin asiakkaiden hankinta. Riittää, kun osaa käyttää hankerahaa.

Miksi hankerahaa sitten myönnetään niin monia satoja miljoonia Suomessa ja tuhansia miljardeja maailman laajuisesti? Eikö olisi mahdollista kohdentaa niitä rahoja tarkemmin ja valvoa tuloksia tarkemmin? Tokihan näin tehdään vaikkapa monissa kehitysmaahankkeissa. Saattaa siinä tietysti muutama heimopäällikkö sivussa rikastuakin.  Suomessa maaseudun Leader-toimintaryhmät ovat todella saaneet aikaan hyvää jälkeä, kun hanke on ollut hyvin kohdennettu ja sopiva vapaaehtoinen vetäjä on saatavilla. Mutta mitä isommaksi peli menee, sitä enemmin on kärkkyjiä ympärillä. Yritysmaailmaa tuntemattomia virkamiehiä on myös helppo houkutella hankkeisiin.

Kannattaisi siis ihan valtiotasolla pohtia, miten veronmaksajien rahoja voitaisiin säästää ja saada paremmin tuottamaan. Ja ennen kaikkea annettaisiin rehellisille yrittäjille tilaisuus ansaista leipänsä ihan omalla riskillään toimien.

Advertisement

Ensin töitä, sitten kouluja

Maailma muuttuu, Eskoseni. Kun ei ole opiskelijoita, ei tarvita koko kouluiän kestävää kouluketjuakaan. Ei äidin vieressä sijaitseva lukio olekaan se tärkein asia. Laadukasta ja motivoivaa  opetusta tarjoava opinahjo vetää itsestään opiskelijat luokseen pidemmänkin matkan takaa. Olen itse käynyt koko oppikoulun 12 km bussimatkan takaa, enkä kokenut sitä missään vaiheessa vaikeaksi. Päinvastoin, oli mukavaa tulla maalta hieman suurempiin ympyröihin. Monet siirtyivät jo tuolloin iltalukioihin vielä kauemmas saadakseen tehokkaampaa opetusta – motivaatio kantoi. 

Juuri siitä on kyse nuorten kannalta tässä lukioasiassa, motivaatiosta. Laadukasta ja kiinnostavaa opetusta  tarjoava opinahjo kiinnostaa ja sellaiselle pitäisi antaa tilaa. Koko säästökeskustelun alkulähde vaan unohtuu tässä kouluasioiden keskellä, eli miksi väki vähenee entisissä ympäristökunnissa ja voiko asialle jotain tehdä?

Teollisuuden rakenteiden murentuessa työpaikat vähenevät, mutta Kouvola ei kykene uudistumaan ja houkuttelemaan riittävästi uutta yrittäjyyttä. Sen sijaan elinkeinopolitiikkamme  junnaa 80- luvun menetelmissään tehottomuuden perikuvana.  Maaseutuakin voisi elvyttää monella tavalla, mutta siihen ei uskota. Sen sijaan haetaan kaukaa ja kalliita yritysmalleja. Niihin kokeiluihin on täällä upotettu pitkä penni ilman tulosta, eikä asiasta saa edes kunnon keskustelua aikaan.

Jos olisi työpaikkoja, tulisi paikkakunnalle lapsiperheitä, tarvittaisiin jopa lisää kouluja ja päiväkoteja.  Uudenlaisilla teemoilla voidaan saada aikaan muutos ja mahdollisuuksia yrittämiselle oman kaupunkimme alueella. Huomioikaa, että yritämme luoda työpaikkoja juuri näille nuorille, emme itsellemme. Näistä lukiolaisista on pidettävä huolta myös tulevaisuudessa. Kaupungin rooli tässä työssä on ensisijaisesti luoda edellytyksiä työlle, ei sekoilla erilaisissa hankkeissa.

Kunhan edes Ratamon rakentajat tulisivat omalta verotusalueelta, eikä valittaisi halpatyövoimaa. Kyllähän kaupungin hankintaosasto osaa pisteyttää hakijat sopivasti, eikös niin?

Vienti olisi avainasemassa, jos osattaisiin panostaa

Oheisessa kirjoituksessa haluan kommentoida KS:n pääkirjoitusta 11.4.2013. Tätä keskustelua käydään ”ylemmällä tasolla” ja komissio patistaa Suomeakin avautumaan. Osaaminen on monesti pienestä kiinni ja vaatii vain rohkeutta lähteä liikkeelle. Valtion ja kunnan rooli on avustaa sen sijaan, että hukataan voimia paikalliseen puuhasteluun.

http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide—P%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/2013/04/11/Vienti+on+kasvun+avain/2013215511663/67

Katso artikkeli ja kommenttini Kouvolan Sanomissa oheisesta linkistä:

Woodinno-dokumenttien salassapito on iso pettymys

Kouvolan kaupunginhallituksen päätös pitää Woodinno-asiakirjat salaisina on mielestäni isku vasten kunnallista avointa tiedonsaantia. Periaatteessa ei ole kyse vain Woodinnosta vaan kaikesta liiketoiminnasta, johon kaupunki ryhtyy. Valtuusto etääntyy näin yhä kauemmas virkamiesten päätöksen teosta ja näin demokratia vähenee. Tämä yksityiseen yrittämiseen siirtyminen ja sitä kautta salassapito on ollut havaittavissa monissa muissakin kaupungeissa. Tämä tapa toimia lisääntyy varmasti mm. leasing-sopimusten tullessa käyttöön. Samaan aikaan kuntalain 29 pykälän henki avoimesta tiedon saannista hautautuu kuntalaisten ulottumattomiin.

Olemme mielestäni siirtymässä yhä kauemmas Kouvolan imagolle sopivasta, avoimesta ja ystävällisestä Kouvolasta. Suuntana on pikemminkin virkamiesten Kouvola ja demokratian hautausmaa. Julkisten palvelujen leikkausten alla saamme siis kyyhöttää hiljaa ja toivoa, ettei isku satu meidän kohdallemme. Avoin keskustelu kansalaisten tarpeista, kaupungin kehitysmahdollisuuksista ja realistisesta kasvuun satsaamisesta saa jäädä leikkauslistojen alle. Tehottoman elinkeinotoiminnan jatkaessa ponnettomia yrityksiään saada aikaan todellisia, hankerahoista riippumattomia työpaikkoja, joudumme ilmeisesti myös kasvattamaan kaupungin verotuloja äyrejä nostamalla. Onhan kaikki esitetyt suunnitelmat tehty yhä laskevan väestömäärän ja vähenevien työpaikkojen pohjalta. Siinä ei maailmantalouden orastavaa kasvua oteta tosissaan vaan oletetaan kaiken menevän yhä huonompaan suuntaan.

Olen kaupungin asukkaana pettynyt tähän toimintaan.

Ilkka Mäkijärvi, Valkeala

Puurakentamisen ihme

Joku pitää keskustelua hengissä paikallisessa aviisisissa, mutta muuten on hiljaiseloa. Työpaikkojen tulvaa odotellessa tässä muutamat pohdinnat:
Asiasta on tällä nyt vaahdottu jo muutaman vuoden. Missä ovat luvatut työpaikat? Koska kyse ei ole siitä, etteikö puu materiaalina olisi Suomen ykkönen talojen  rakennusaineena, täytyy muussa siihen läheisesti liittyvässä tekemisessä olla jotain vikaa.  Seuravassa muutama tärkeä asia, jotka puuttuvat puuelementti-tehtailijoiden (niitähän ne ovat) konseptista:

Otsikolla markkinavoimat  ja byrokratia
a)  Taloyhtiöt eivät tule helposti päättämään 1000-1400 €/asunto-m2 maksavaa ulkokuorisaneerausta puuelementeillä, kun päälle tulee vielä putkiremontti. Saneeraushanketta on siis vaikea saada suomalaisen yhtiömallisen päätäntärakenteen vuoksi. Ruotsissa riittää vuokrataloja, joiden saneraaus onnistu isännöitsijän päätöksellä.

b) Koska betonielementtejä ei voi juurikaan hyödyntää, vain runko on ainoa mikä kannattaa jättää 70-luvun taloista pystyyn.

c) Talon runko taas on vain noin neljännes rakentamisen arvosta, joten taitaa olla paras laittaa nurin vaan.

d) kaupungin vuokrataloa voisi alkaa saaneerata puuelementeillä. Mutta ehkä sielläkin pitää esittää kannattavuuslaskelmat ennen rahojen myöntämistä?

Eli rahallisesti puuelementti häviää päätösketjussa normaalille putkiremontille taloyhtiön korjausta suunniteltaessa.  Vaihtoehtoina tarjolla olevista saaneerausmuodoista energiatehokkus saadaan kohtuulliseksi ikkunat ja ovet uusimalla, lämmitysjärjestelmän saaneeraamisella, ilmanvaihdon uusimisella., sekä saneeraamalla ulkovuori eristämällä  se villalla ja pinnoittamalla levyllä. Tässä hintavertailussa puuelementin tuomat edut putoavat toiseksi, sillä kaikki mainitut hommat on joka tapauksessa tehtävä. Ellei konseptia sitten osata myydä jollain ylivoimaisella tavalla. Onko tämä konsepti jo kirkkaana esillä myyntiesitteissä ja markkinointimateriaaleissa?

Otsikolla byrokratia ja määräykset

a) Uusien aluiden kaavoitus  on toivottoman hidasta kaupungeissa.

b) Sopivan maan hankinta ilman grynderin välistävetoa on vaikea yhtälö. Kaupunkien johdossa on perinteisesti ollut rakentajien edustajia. Maan käytön eturistiristiidat ovat ilmeiset.

c) määräysviidakko tuhoaa loput yritykset saada puukerrostalot pystyyn

Otsikolla missä asiakkaat?

a) Ekologisesti ajattelevia asiakkaita ei saa helpolla investoimaan kallimpiin, nariseviin puukerrostaloihin, kuin ehkä Helsingissä.

b) rakentamaan ei nykyään aleta, ennen kuin 2/3 asunnoista on myyty. Se hidastaa, ellei sitten kaupunki osta asuntoja?

Otsikolla entä kilpailu?

Kilpaijoita löytyy puurakentamisen parista. Stora Enso mm. tarjoaa kokonaispakettia puurunkoineen. Lienevät pitkällä kun arkkitehtien suunnitelupöydiltä löytyy Puu-Bo-talokonseptille myönnetty jaettu ykkössija Kouvolan E2-puurakentamiskilpailussa.

Tutustutaan vaikka Koskisen Oy:n TES (timber based element system) esitteisiin, joiden perusteella näkyy puuelementtituotteita löytyvän muiltakin.

Puurakentamiseen uskotaan innovaatiotasolla tehtyjen koekohteiden perusteella. Kauanko kestää rakentamisen esteiden poistaminen käytännössä?

Entä muu rakentamistapa sitten? Vaihtoehtoisena perinteinen betonielementtirakentaminen vie merkittävän osan markkinoista.

Otsikolla kouluttamista karsitaan ja virolainen työvoima

a) valtiovalta karsii koulutusta rankalla kädellä myös Kouvolassa.

b) rakentajat ovat lähteneet käyttämään ulkomaista työvoimaa ihan sen edullisuuden vuoksi. Jääkö nuorelle, koulutetulle rakentajalle tilaa? Tekeekö valtiovalta, ammattiliitot sen eteen töitä?

Otsikolla miten kannattaisi siis edetä?
Ei pidä alkaa kouluttaa ja tehdä elementtejä ennen kuin em. asiat on ratkaistu. Jos on edelläkävijä, saattaa saada koko potin – ajatellaan.

Mutta:
a) kaupungilla ei ole osaamista tässä rakentamisen kokonaisuudessa
b) on valittu konsultit, joiden konsepti ei yllä Voikkaan siltaa pidemmälle
c) ei kaupungin kuulu tehdäkään perustavaa laatua olevaa rakennemuutosta korjaus- ja uudisrakentamisen maailmaan
d) puukerrostaloja on yksin kappalein jo siellä täällä.

Osaamista olisi saada niistä koottua tieto yhteen ja alkaa painaa valtiovallan suuntaan määräysviidakon ja kaavoittamismääräysten keventämistä. Siihen lisättynä kaupungin tukeman yhtiön toiminta em. alueilla niin, ettei astuta kilpailulain rajoitusten sisäpuolelle.

Melko vaikealta kuullostaa, ainakin minusta.

Talous kasvaa – ei kasva

Suomi on kallis maa asua. Meillä on Euro-alueen kallein hintataso ja myös verotus. Kuitenkin verrataan Saksaa ja Suomea työnantajapuolen voimakkaassa lobbauksessa palkkojen laskemiseksi ja kilpailukyvyn nostamiseksi. Saksassahan hintataso on nyt vuoden 2005 EU-indeksillä mitattuna 103 kun se Suomessa on 125. Tämä indeksi mittaa kaikkea elämisen kulua, mutta pelkästään ruoka on Suomessa 20% kalliimpaa kuin Euromaissa.  Meillä on ollut paitsi hintojen, myös yllätys, yllätys – verojen kasvu kiivasta. Kun valtionverotus on laskenut on kunnallisverot kasvaneet huimasti, yli 66% viimeisten vuosien aikana. Johtuuko tämä kasvu sitten valtion toimista vai ei, niin maksajana ovat kuitenkin palkansaajat ja eläkeläiset. Se, mikä ei laske on julkisen sektorin paisuva kuluerä. Sehän on se pyhä asia, johon ei saa koskea monien suojamääräysten vuoksi. Kuntien työtä ei voi kilpailuttaa eikä tehostaa – ei voida kuin maksaa lisää.  Voidaan siis sanoa, että palkkojen nousu on ollut tarpeen, jotta on selviydytty edes jotenkin.

Tilastoharhaa käyttäen asiat saadaan näyttämään huonommalta kuin ne ovatkaan. Tilastokeskuksen mukaan vuoteen 2008 asti yhä isompi osa yritysten tuloista suuntautui muualle kuin palkkoihin. Laman tullessa palkat alkoivat saada isompaa osaa bruttokansantulosta, sillä palkat eivät jousta. Siis voittojen lasku muutti tätä suhdetta ja tekee sitä koko ajan laman jatkuessa. Mutta kyllä se tilasto siitä korjaantuu aikojen parantuessa. Tiesittekö, että palkkojen osuus bruttokansatuotteesta oli jopa 60% vuonna -91, mutta vain 48% vuonna 2010. Jotain muutosta siis on tapahtunut tulonjaossa.

Yrityksille voitot ovat tärkeitä ja niistäkin olisi pidettävä huoli. Voitoilla maksetaan investointeja, mutta myös annetaan tuloa sijoittajille. Yrittäjäkin katsoo, mistä tuloa tulee eniten. Oli miten oli,  tuloerojen kasvu yhä jatkuu.Siinä taas verrataan eniten ansaitsevien porukkaa vastaan vähiten ansaitsevat. Eli pääomatulo vastaan palkkatulo.  Kaikki siis löytävät argumenttinsa keskusteluun siitä, mitä pitäisi tehdä.

Koska kuulun kuitenkin siihen porukkaan, joka uskoo palkkojen lisäyksen lisäävän myös kulutusta, olisin maltillisen yleisen korotuksen kannalla. Useimmat ekonomistit tukevat ajatusta, että vähän ansaitsevien tuloista suurempi osa menee kulutukseen ja eniten ansaitsevien kulutus ei juuri tulojen noustessa kasva. Siis palkkojen nosto ruokkii taloutta ja tietysti verolaaria. Jos taas alennetaan palkkoja ja siirretään tuottoja voittoihin, laskee bruttokansantuote, kulutus laskee ja pyörät hidastuvat. Vienti saattaa tällöin kasvaa ja joillakin tahoilla pääomat löytävät omistajansa.  On kuitenkin löydettävä tasapaino vaikka hitaan kasvun puolelta. Nyt joku tietysti sanoo, että eihän kasvua voi olla aina. Siihen pitää kuitenkin hallitusti pyrkiä ja ottaa laskut sitten vastaan säästöillä.  Jokaisen pitää joustaa tässä pelissä.

Kommentteja kirjoitukseen ”Politiikka mädättää puurakentamisen”

Perussuomalaisten uusi edustaja Korpivaara on tarttunut minuakin jo pitkään kiinnostaneseen aiheeseen, eli puurakentamisen kiemuroihin Kouvolassa. Hänellä on ollut parikin kirjoitusta aiheesta Kouvolan Sanomissa. Viimeinen kirjoitus  Politiikka mädättää puurakentamisen 15.12. nostaa mielenkiintoisesti esiin minunkin pohtimani seikan, eli tasapuolisuuden totetumisen kaikessa julkisessa toimessa. En silti ole samaa mieltä betonirakentamisesta, mutta kaikki julkisivurakentaminen tulee olla samalla viivalla ja antaa asiakkaiden päättää mitä halutaan.

Kommenttini aiheeseen 16.6 KS:ssa:

Mielenkiinnolla odotan, että Korpivaara liittyy Vesa Vainion tavoin elinkeinotoimen toiminnan selkeyttäjien porukkaan valtuustossa. Korpivaara on oikealla asialla siinä, että kun kaupunki kaikessa muussa hankintoihin liittyvissä asioissa kertoo noudattavansa tarkasti lakia, niin näissä elinkeinohankkeissa ei sitä tarvitse tehdä. Tasavertaisuus ei toteudu myöskään saneerausmateriaalien osalta, kuten Korpivaara toteaa. Kaupunki ei mielestäni voi mitenkään suosia puumateriaalia vaan sen on kilpailutettava kaikki yhtä lailla. Jos arkkitehti lähtee puulinjalle löytyy sieltäkin monia vaihtoehtoja. Näin Woodprime on samalla viivalla isojen puuelementtivalmistajien kanssa ja silloin ratkaisevat monet seikat. Kalle Ylimäki puolustaa puuta aivan oikein luonnollisena materiaalina mutta yritysmaailma ratkaiskoon rakennusvaihtoehdot. Se mikä menee kaupaksi on tarpeellista materiaalia. Suosiminen ei ole valtion/kunnan puolelta sallittua, kuten jo telakkateollisuudenkin kanssa joudutaan toteamaan.

Kokonaisuutena saneerausmarkkina Suomessa on olemassa ja se odottaa vain ratkaisuaan. Valitettavasti myös päätöksen teko, kaavoitus ja lupa-asiat ovat vielä jarruttamassa puurakentamisen voittokulkua.

Puurakentamisella on perinteitä, mutta syntyykö niitä nykyisten määräysten puitteissa?

 

Kommenttini Vesa Vainion kirjoitukseen KS:ssa

Ei voi muuta kuin toivoa, että uusi kaupunginhallitus ottaa selkeän linjan kaikkeen rahankäytttöön ja toiminnan valvontaan. Tavoitteellisuus, hyvät suunnitelmat ja seuranta tulisi olla aina määriteltynä ja isommille hankkeille pitäisi nimetä ammattitaitoinen ja vastuunsa tunteva ohjausryhmä. Avoimuus on valttia ja usein on myönnettävä epäonnistuminenkin. Onhan niin, että asiakkaan ehdottama hanke onnistuu suhteessa 1/20, mutta asiantuntijoiden itsensä aloittamat hankeet saavat markkinat innostumaan vain suhteessa 1/100. On siis hyvin todennäköistä, että monenlaista ideaa on kokeiltava ja tunnusteltava, jotta saadaan tuloksia. Joten näitä juttuja pitää olla menossa monia, joista vain lupaavimmat viedään loppuun. Ja parhaat tekijät löytyvät kuitenkin kaupungin yrittäjien joukosta- siispä enemmin tätä väkeä vastuuseen tuloksen teosta ja kaupungin rooliksi hankkeiden tukeminen.

Aletaan siis ottaa opiksi näistä asioista ja laaditaan tavoitteelliset ja yksinkertaiset toimintaohjeet hankkeiden seulomiseen ja arviointiin. Innovatiivisuus on arvo sisänsä ja byrokratian ei saa antaa sitä tuhota. Mutta jossain menee raja ja se meidän on itse asetettava. Tulos tai ulos – on yksityispuolella selkeä toimintatapa.

Vanhus tarvitsee seuraa

Vanhus tarvitsee seuraa

Tarkastusosasto tarkastelee

Kaupungin hallitukselle esitetty sisäisen tarkastuksen raportti koskien Woodinnon hankintaepäselvyyksiä herättää kansalaisissa huolta ja hilpeyttä. Voiko olla niin, että voimassa olevia sääntöjä voidaan ylittää noinkin paljon ja tarkastusosasto ei pysty sanomaan asiaan juuta eikä jaata? Kiireellisyyteen vetoava virkamies on varmaan oikeassa virkaa hoitaessaan, eikä tarkastaja halua olla kehityksen esteenä? Tämä tulkintahan avaa monia mahdollisuuksia kaikille virkamiehillemme ja he saavat jatkossa ohittaa turhat pykälät hankintalaissa.  Soitto vaan kaverille, joka tekee ylivertaisen tarjouksen.  Kiireellisyyteen taidan minäkin vedota seuraavien pysäköintisakkojen osuessa kohdalleen. Vetoan kiireessä tehtyyn päätökseeni jättää auto siihen ja vetoan vielä pysäköintitarkastajaan, että hän vain tarkastelisi asiaani. Sama toimii verotuksessa ja ainahan voin etsiä uusista pykälistä muutosta vanhoihin verotusratkaisuihin. Oma selitykseni on jatkossa aina parempi kuin virkamiehen ratkaisu.

Jos vuoden 2009 alusta käytössä olleita sääntöjä olisi noudatettu elinkeinotoimen hankinnoissa, ei tarkastajienkaan toimia tarvitsisi asiaa enempää ruotia.  Kun kansallisten sääntöjen puitteissakin on menty ylärajoilla, hankintojen nimet viittaavat kaikki samaan asiaan, pitäisi tarkastelu muuttua tarkastukseksi.    Nyt jälkiselvityksestä kaikuu kansalle selityksen maku ja luottamus toiminnan avoimuuteen murenee. Tarkastusosasto joka vain tarkastelee, voidaan heti saneerata pois turhana kuluna. Kaupunginhallitus halunnee myös saada tämän hankkeen pois päiväjärjestyksestä ja tyytyy helppoon tiehen.  Woodinnoahan mainostetaan ainoana todellisena työllisyyttä kehittävänä hankkeena, eikä sitä siis pidä häiritä. Mitähän tämäkin kertoo elinkeinotoimesta Kouvolan asukkaille?  Munat samaan koriin ja menoksi.