Tieteiskirjailija A. Clarken hautakiveen hakatut sanat kuvastavat sitä intoa, jota tarvitaan muutostyössä:
”Tässä lepää Arthur C. Clarke. Hän ei koskaan kasvanut aikuiseksi eikä hän koskaan lakannut kasvamasta.”
Ei tarvitse olla mikään guru, kun sanoo yrityksen työympäristön muuttuneen yhä kiireisemmäksi ja monipuolisemmaksi viime vuosikymmeninä. Kun vielä 80-luvulla saattoi ajella autolla rauhassa paikasta toiseen ja poiketa huoltoasemalle soittamaan konttorille, ei nyt olla rauhassa edes kotona vapaa-ajalla; työsuhdekännykkä on auki kaiken aikaa. Olemmeko ottaneet nämä tavat käyttöön oma-aloitteisesti vai mikä on ajanut tähän tehokkuuden tavoitteluun? Koemmeko kenties itsemme tarpeettomaksi, ellemme osallistu toimintaan työpaikalla kaiken aikaa? Onko aikaa pohtimiseenkaan vai menemmekö pää kolmantena jalkana paikasta toiseen?
Näitä seikkoja pohtiessa kannattaisi jokaisen hetken arvioida oman työnsä tehokkuutta ja ehkä myös mielekkyyttä. Joskus joku sanoi tekevänsä mielellään yhden työn kunnolla valmiiksi ennemmin kuin jätti sata hommaa kesken. Siinä on periaatetta kylliksi, vaikkakin tällainen työntekijä ei välttämättä saa riittävää arvostusta työssään. Itsekin olen monen asian eteenpäin viejä ja hahmottelen usein monien asioiden verkostoa sekä pohdin niiden vaikutusta toisiinsa etsiessäni parasta etenemismallia. Tuon äskeisen puurtajan kanssa kannattaa puhella hetken, jotta saa tehtävän rajoista käsityksen ja pystyy asettamaan sen oikeaan arvoonsa tässä hahmottelemassani verkostossa. Usein yrityksissä nämä hahmotelmat jäävät vain tekemättä ja kaikki säntäävät töihin omille tahoilleen. Lopulta moni tekee jopa samaa kehitystyötä omilla tahoillaan ja energiaa hukkuu. Monista asioista luopumisen tuska on myös ilmiö, joka on inhimillinen, mutta yritystoiminnassa tarpeeton ilmiö. Kehitystä on tapahduttava tai jäämme jälkeen.
Vai onko? Voisiko vanhoilla malleilla pärjätä? Miksipä ei, jos yritys asettaa tähän selkeän tavoitteen ja valitsee strategiakseen tietyn peruskaavan pyörittämisen, kunnes kaikki työntekijät ovat harmaantuneet eläkekuntoon. Mutta tässäkin tapauksessa on laadittu suunnitelma ja pohdittu siihen liittyvät osaset, joita sitten järjestelmällisesti toteutetaan. Voihan siihen suunnitelmaan kuulua vaikkapa toimisto ilman kännyköitä ja sähköpostia, jos asiakkaat löytävät meidät muutenkin.
Olennaista on kuitenkin jossain vaiheessa pysähtyä ja pohtia kunnolla yritykselle, ja myös itselle, tärkeät tavoitteet sekä myös arvot. Millä keinoin lähdemme näitä tavoitteita metsästämään? Varmasti kaikki (99%) pitävät itsestään selvänä inhimillisyyttä ja rehellisyyttä, mutta niiden toteutuminen kannattaa pohtia kaikessa mitä aiomme tehdä yrityksemme tai työpaikkamme puitteissa sekä myös tietysti yksityiselämässä. Tavoitteisiin ei siis pyritä millä keinolla hyvänsä ja onneksi normaali, kova työnteko riittää edelleen eteenpäinmenoon. Mutta keskittyä olennaiseen, se on aina tärkeää. Voimavaroja ei ole loputtomiin. ”Turhat hommat kannattaa automatisoida”, sanoi eräs IT-päällikkö ja osui naulan kantaan. Usein keskitytään entisen systeemin viilaamiseen ja näin moni hukkaa kehitykseen turhaa aikaa. Joku saattaa sitten vierestä todeta, että tuonkin asian voisi tehdä paljon yksinkertaisemmin tai jättää kokonaan pois. Tarvitaan siis ulkopuolista näkemystä ja sitä kannattaa käyttää myös. Usein tietämystä on omassakin talossa, mutta joskus vieraat neuvot ovat parhaita. Halutaanko keksiä pyörä uudestaan vai olisiko toimiva malli sittenkin paras ostaa? Siinä tuleekin sitten eteen tähän ajatukseen sopeutuminen ja lopuksi kaikkien sitoutumisen kysymys.
”Paljonhan ne tekevät noinkin”, on ainakin minulle ollut se vanhemman kollegan lausahdus, joka edelleen pysäyttää pohtimaan onko tässä tekemisessä järkeä, vai voisiko olla jokin parempi tapa toimia? Tästä lausahduksesta olen Hämäläisen Aarrelle edelleen kiitollinen. Aarre tiesi asioita pitkän uransa ajoilta ja osasi taitavasti ohjata nuoremman esimiehensä tekemään oikeita kysymyksiä. Sitten koetettiin vanhaa hyväksi koettua konstia ja niinhän se vaan toimi! Näillä tiedoilla ja minäkin jo kolmenkymmenen vuoden kokemuksella ajattelin kirjata nämä hyväksi koetut konstit höystettynä uusimmilla konsteilla Kansainvälistymisen lyhyeksi oppimääräksi. Sekaan mahtuu paljon koeteltuja konsteja sekä käytäntöön sovellettua teoriaa viimeisistä opinnoistani. Ei nimittäin ole hyvä vain tuuditella vanhojen konstien muistoissa, jollei satu olemaan perinneruokalan pitäjä. No ehkä tämänkin on hyvä tietää uusimmista tutkimustuloksista ja työmenetelmistä sen verran, että osaa mainostaa kuinka ne ennen jo tiesivät! Tässä kuitenkin kirjoitan muutamasta keskeisestä kokemuksesta, jotka ovat johtaneet asioita hyvään suuntaan mutta myös joskus huonoon lopputulokseen. Koetan myös pitää mielessäni inhimillisyyden ajatuksen, sillä ihminen ei kuitenkaan ole kone. Positiivinen palaute unohtuu esimieheltä kiireessä aivan liian usein koska pohditaan vain virheitä ja epäonnistumisia.
– Muistan hyvin koulun kieltenopetuksen 60-70 luvulla, jolloin koepaperi pursusi punakynän merkintöjä ja samaakin virhettä rokotettiin aina ¾ -virheenä läpi kokeen. Siitä oli lopputuloksena 1- ja täydellinen latistaminen koko porukan edessä. Ehkä se sittenkin oli kasvattavaa, sillä nyt tämä mies höpöttelee useampia kieliä ja tulee toimeen missä vain.
Uskon, että kannustavampi tapa on käydä läpi virheet ja onnistumiset samalla kertaa. Virheet tulisi oppia näkemään prosessin virheinä, eikä ottaa niitä henkilökohtaisina loukkauksina. Tätä korostaa laatukoulutus ja sen opin takana minäkin seison. Tällöin on helpompi nähdä oikea tie ja saada porukka sitoutumaan yhä kovempiin ponnistuksiin. Nyt mennäänkin sitten niihin leadership-taitoihin, joilla asiat myydään ihmisille motivoivasti.
Psykologia on tiede, jonka käyttöä kannattaa johtajan hieman opiskella. Ei nimittäin ole parempaa kehittymisen koulua kuin itsensä tunteminen ja omien valintojen perusteiden pohtiminen. Tämän sain nähdä ja kokea Johtamisen Psykodynamiikan kurssilla Jyväskylän Yliopistossa 2000-luvun vaihteessa. Isä, äiti, suvun vahvat patriarkat, erilaiset pienetkin tapahtumat nuoren elämässä antavat perustan valinnoillemme kun puuhailemme työelämänkin päivittäisessä arjessa. Kiitoksen odottaminen esimerkiksi on aivan samalla perustalla kuin lapsella, joka huutaa: ”äiti kato mitä mä tein!” Tai kollegojen kanssa riitely saattaa olla perua jostain vanhasta vääryydestä, jota ei ole saanut mielestään purettua. Kun esimies oppii tuntemaan omat lähtökohtansa, on helpompi pohtia alaisenkin toimintaa ja motivaatiota. Tämä kehittyminen esimiehenä vaatii kuitenkin aikaa ja panostusta, mutta se kannattaa. Toisaalta alaisten rooli muuttuu ja erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa alaisen vastuu työstään on hyvin korkea ja esimiehen tehtäväksi jää valmennus sekä olosuhteiden kunnossapito. Kaikkien pitää siis osata kehittyä.
Näistä näkökulmista olen ajatellut kirjoittaa hieman enemmänkin ja tarkastella kokemukseni pohjalta yritysten kansainvälistymistä ja edellytyksiä, joita siinä tarvitaan. Uusi asiakas jossain siellä kaukana on aivan eri asia kuin tutut kaverit Suomessa. Pohditaan mitä välineitä tulisi antaa viennille ja millä pelisäännöillä pärjäämme. Kaikkea ei kannata tehdä mutta joskus tuntuu, että mikään ei riitä!
Kirjoittaja on työskennellyt vuosina 1979 – 1988 ulkomaisten, tekniikkaa maahantuovien ja huoltavien yhtiöiden palveluksessa asiantuntijatehtävissä. Vuosina 1988 – 2008 hän on rakentanut mm. kotimaisten yritysten vientitoiminnan tukea ja toiminut esimiestehtävissä. Jaksoon mahtuu Ruotsissa yksikön toiminnan käynnistystehtävät, tuotannon, suunnittelun ja erityisesti laatujärjestelmien sekä prosessien suunnittelun vastuulliset johtotehtävät. Perspektiiviä on syntynyt myös kansainvälisen pörssikonsernin palveluksessa Norjassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kymenlaaksossa kansainvälisen konsernin vientitehtävissä.
Ilkka Mäkijärvi 