Valtakunnan politiikkaa ja paikallistakin

Katselin eilen (26.11)  vaalien ensimmäistä keskustelua ja täytyy sanoa, että politiikan irtopisteiden keräilijöitä siinä riitti. Takarivin taavit pyrkivät olemaan esillä puhumalla päälle ja heittelemällä toinen toistaan keyempiä ehdotuksia elämänmenon korjaamiseksi tällä maapallolla. Soini latoi vakaaseen tyyliinsä aikalailla totuudeksi luokiteltavia näkökulmia, ei siinä mitään. Yhteispeli muiden kanssa on kuitenkin vaikeaa hänen puolueensa nousun takana olevan vankan häirikön maineen vuoksi. Persujen metelinpito kun näkyy valtakunnan politiikassa ja erityisesti täällä kuntatasolla. Ja se saa valitettavasti monilta politiikkaan kyllästyneiltä paljon tukea.

Sipilän kokemattomus poiliitikan ympyröihin tuli selvästi esiin heti kun hän aukaisi suunsa. Yrittäjätausta antaa asioihin nopeita vastauksia, jotka omaa yritystään johtamaan tottunut henkilö olettaa tulevan heti käyttön. Valitettavasti yritysmaailma ja politiikka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan olevia asioita. Kun yritysjohtaja kutsuu koolle esikuntansa ja maalailee heille strategiansa, alkaa työntouhu alaisten yrittäessä tienata leipänsä ja pitää työpaikkansa. Politiikassa muuttujia on niin runsaasti, että hyvätkään asiat eivät etene järkiperäisesti. Politiikassa mukana viihtyvä henkilö on karsinut idealisminsa minimiin, eikä hötkyile.  Lisäksi hän pohtii mitä toiset tästä ajattelevat? Kuka tästä hyötyisi? Erityisesti kun palkintoja jaetaan, jos asia on hyvä. Ja kuka ottaa vastuun jos mennään metsään? Poliittisessa elämässä onkin koolla joukko aktiivisia ihmisiä, hyväntahtoisiakin ehkä, mutta kaikista heidän edustamistaan näkökulmista on vaikeaa luoda yhtenäistä linjaa. Tämän sai Katainen huomata six-pack hallituksessaan, joka ajautui toimintakyvyttömäksi. Se näkyy myös Kouvolassa, jossa valtuusto ei pysty saamaan järkeviä päätöksiä aikaan kovinkaan helposti. Valta luisuu virkamiehille.

Seuraavaksi kuvaan siis astuvat virkamiehet, joille kuntalaki alkaen vuodesta 1865, hankintalaki, virkamiesten asemaa ja työsuhdetta suojaavat säännnökset ja sopimukset ja muut loputtomat koukerot muodostavat työsaran reunaehdot. Heidän työhönsä kuuluu tarkastaa asiat vielä Suomen Säädöskokoelmasta tai varmuuden vuoksi vielä Finlands författningssamling:sta, Ruotsinkielisesta versiosta. Sipilänkin valtion riskirahoitukseen viittaavat ehdotukset hyytyvät tähän byrokratiaan ja viime kädessä asiasta tehtyihin valituksiin. Eihän esimerkiksi jotain uutta yritystä voi julkisesti tukea, koska silloin syrjitään muita! Tämän oli Stubb jo lyhyellä pääministerin urallaan oppinut ja ampui alas tällaisen haihattelun.

Stubb tyytyikin työllisyyttä ja yrittäjyyttä koskevissa kysymyksissä  virkamiesmäiseen näkökulmaan ja antoi muiden tuuletella tuntojaan. Mutta heti, kun tuli tilaisuus ottaa em. Sipilän ehdotuksesta kiinni, hän otti ohjat käsiinsä. Katselija jää kuitenkin pohtimaan olisiko mukavampi lähteä työllisyysasioissa idealistin vai realistin kelkkaan? Pahaa pelkään, että asioita vakaasti hoitava kokoomuspuolue on saanut jo negatiivisen kierteen niskaansa niin medialta kuin äänestäjiltäkin. Politiikkahan on aaltoliikettä, joka nostaa entiset sählärit aikanaan vuorostaan uudelleen sähläämään asioita. Kansalla on lyhyt poliittinen muisti.

Ulkopolitiikasta alkoi keskustelussa löytyä konsensusta ja liikuttavalla tavalla kaikki entiset leikkaajat jakoivat puolustusvoimille taas rahoja. Ettei vaan Iso Paha Susi tulisi rajojemme yli. Pitkän tähtäimen maanpuolustuspolitiikka on kuitenkin jo joutunut laman jalkoihin ja uskottava puolustuskyky on ajettu alas äärirajoille näiden samojen veijareiden toimesta. Toisaalta mikä tahansa maa saadaan nykyään polvilleen verkkohyökkäyksillä tai vaikka katkaisemalla pari tärkeää kaapelia, joiden sijainti netissä ystävällisesti neuvotaan. Vanhan setäni ajatus siitä, että rajan yli tulevissa konteissa voisi hyvin tulla muutama sata koulutettua sabotööriä voisi hyvinkin olla sitä nykyajan sotimista. Yhteiskunta sekaisin muutamaksi päiväksi ja sitten tullaankin ”auttamaan”, kuten Krimillä.

Toivoisin kuitenkin porukan, oli vallassa sitten kuka tahansa, keskittyvän oleelliseen eli helpottamaan byrokratiaa ja vähentämään säädösten viidakkoa. Sen kautta yritysmaailma lähtee liikkeelle ja pyörät alkavat luonnostaan pyöriä. Inhimillisen tuki yhteiskunnassa on tarpeen niin vähäosaisille kuin rikkaillekin, kuten monet hirveät perhesurmat osoittavat. Kiire ajaa ihmisiä liikaa, eikä sitä helpota taistelu byrokratiaa ja tehotonta virkamieskoneistoa vastaan.

Advertisement

Ukrainan tie voi olla Suomenkin tie

Tyytymättömyys kumpuaa Ukrainassa kansan syvistä riveistä, jotka ovat jo valmiita antamaan henkensäkin oman mielipiteensä puolesta. Ei ole kauaa siitä kun Balkanilla tehtiin julmia tekoja oman ja naapurikansojen päänmenoksi. Olemmeko Suomessa niin syvässä unessa, ettemme huomaa kuinka keskinäinen eripuramme kasvaa myös täällä lintukodossa? Voiko se ylittää demokratian teennäisen kynnyksen ja antaa tulla täydeltä laidalta? Monet esitetyt mielipiteet antavat jo tulla täysilaidalta vaatien Suomea suomalaisille, työtä suomalaisille, rahoja suomalaisille. Katsotaan myös lähiöalueiden mellakointia naapurissamme. Pilapiirroskostoja Tanskassa.  Norjan joukkomurhenäytelmää. Maailma muuttuu, mutta me emme välttämättä halua myöntää sitä. Koko maailman mittareilla katsoen ihaillaan Pohjoismaiden demokratiaa ja sosiaalisia taitoja, mutta mekin voisimme pohtia mikä saa ihmiset ponnahtamaan barrikadeille? Voimmeko tasoittaa täällä aina tietä pelkästään keskustelemalla?

Ukrainan sisäiset epäluulot kumpuavat satoja vuosia kestäneestä venäläistämisestä. Monessa mielessä meidän kohtalomme ovat olleet samanlaiset, mutta keisari kohteli meitä lempeästi ja antoi autonomian toteutua paljon paremmin kuin Ukrainassa. Itsenäistyimmekin samoihin aikoihin mutta maamme sijaitessa sivussa kansojen valtavirroista, saimme rauhassa kahinoida vain keskenämme. Haavat jäivät, mutta ne eivät ole niin syviä kuin Ukrainassa. Siellä neuvostoajan hirmuvalta kuritti talonpoikia näännyttämällä miljoonia nälkään 20-30 luvuilla. Meitäkin yritettiin saada saman tasapäistämisen piiriin, mutta vältyimme siltä yhteisen tahdon ja maailman valtavirtojen ohjatessa paineita muualle. Sotien jälkeen saimme yhteishengellä paljon aikaan, joskin koetut vääryydet kalvoivat isiemme mieltä pitkään, ehkä vieläkin. Mutta nyt, hyvinvoinnin keskellä tuovat monet esille saavutettujen etujen pitämisen tärkeyden. Ei saa jakaa hyvinvointiamme muille, on meillä köyhiä täälläkin. Josko sen äänekkäämmät vaatijat ottavat mieluummin lisää ensin kuitenkin itselleen? 

Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisiä kurittaa myös erilainen nälkä. Sitä syntyy kiireestä, se ajaa ihmistä ulos yhteiskunnasta. Syntyy tunne, ettei kukaan välitä, ajaudutaan toivottomuuteen. Siihen olisi helppoja lääkkeitä, mutta vieressä on toisia samanlaisia ajatuksia. Yritystenkin on myös pakko kasvaa ja kehittyä tai muuten ne luulevat näivettyvänsä pois. Kaikkia piiskataan tekemään enemmän. Oravanpyörä on sille kuvaava nimi.

Kumpi on pahempi? Olla nälässä ja vieraan vallassa vai painaa niska limassa tietämättä miksi? Molemmissa tilanteissa uhkaa kytevä kapina ja tyytymättömyys vallitseviin oloihin.  Molemmissa ihmiset nousevat lopulta sortajaa vastaan. Meidän tapauksessamme tähän olisi saatavilla ihan omia lääkkeitä. Voisimme joustaa ensin hieman itseämme riivaavasta kiireestä ja katsoa sitten ympärillemme. Voisimme jättää kirjoittamatta sen vihaisen sanan ja liittyä rakentajiin. Uudistusta voi myös tehdä tuomalla muutokseen oman panoksensa. Pelkästään mukana olo voi tuoda hyvän olon itselle ja hieman helpottaa myös muiden taakkaa. Yhden asian ihmiset eivät saa muuta kuin sekasortoa aikaan ja kohta joku kahjo tekee jotain arvaamatonta.       

Onko tiedon syytä olla vapaa?

Ensin merkintöjä Julian Assangen ja Googlen hallituksen puheenjohtajan Schmidtin näkökulmat tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business. Analyysi  by Esa Mäkijärvi :    http://marstravolta.blogspot.fi/2013/06/vapaasta-tiedosta.html

Veljeni Petri pitää minua kovin naivina, kun en näytä kiinnittävän juurikaan huomiota siihen kuka meitä valvoo ja onko sillä mitään merkitystä. Olenkin esittänyt hänelle muurahaisteoriaani: oletko itse muka kiinnostunut mitä joku tietty muurahainen touhuaa pesässään tai sen ulkopuolella? Mehän olemme niitä muurahaisia, joiden käyttäytymistä joku varmaan tutkii, mutta tuskin sinut valitaan koekaniiksi.

Tämä on tietysti suomalaista turvallisuuden hakuisuutta. Olemmehan täällä suhteellisen syrjässä maailman melskeistä, ilmastokin on suhteellisen vakaa, talvi tappaa turhat ötökät ja kielikin on muille mahdoton ymmärtää. Lintukoto on siis olemassa!

Kuitenkin olisi lapsellista uskoa ihan oikeasti, ettei ketään kiinnosta meidän asiamme. Teollisuusvakoilu on todellisuutta. Kerrankin eräs Tikkurilan maalitehtaan salaisuuksia urkkiva kaveri soitti tehtaan tutkijalle, joka sitten kertoi uusimmat tuotesalaisuudet puhelimessa täysin tuntemattomalle ihmiselle! Tai tuotantotiloissa ovat ovet auki ja kuka tahansa saattaa kävellä sisään ja alkaa hommat. Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani lapioimassa pihalla soraa, kun paikalle käveli vanhempi mies joka kysyi mistä noita lapioita saa? Neuvoin tien varastolle ja kohta mies lapioi sorakasaa kanssani. Kahden viikon päästä saimme pihan tasoitettua ja tuli tilipäivä. Menin konttorille ja sain ensimmäisen tilipussini. Perässä tuli lapiointikaverini, jolle ei tilipussia löytynyt. Työnjohtaja tuli siihen ja kysyi mieheltä kukas te sitten olette? ”Minä olen Repe ja olen jo ollut kaksi viikkoa töissä. Tuo poika voi todistaa”, sanoi Repe osoittaen minua. Nyökkäsin varovasti tietämättä mistä on kyse. Työnjohtaja näytti ensin harmistuneelta, mutta alkoi sitten nauraa: ”Kirjaa Repen tiedot ja maksa sille palkka. Onhan se miehen töistään rahat saatava!”

Ensimmäinen kokemukseni yrityksen järjestelmien haavoittuvuudesta sain siis jo vuonna 1968! Sen jälkeen on tapahtunut paljon niin työ- kuin tietomaailmassa. 80-luvun puolivälissä työskentelin amerikkalaisten tiejärjestelmäjättien Digital ja DataPoint leivissä saaden uusinta oppia tietoverkoista. Silloin ne rajoittuivat tiukasti yrityksen sisäiseen tietoon ja tähän suljettuun maailmaan nämä yritykset sitten kaatuivatkin. Kun kaikki verkot piti avata oli ainakin minulle jo selvää, että kohta kaikki tieto on yhteistä. Amerikkalaiset valvoivat jo tuolloin omien järjestelmiensä sijaintipaikkoja. 80-luvun lopulla seurasin modemilinjan  välityksellä kuinka joku palautti kaljapulloja Kemissä pullonpalautusautomaattiin. Tieto siis kulki!

Tiedon määrän lisääntyessä hirvittävällä nopeudella voi vain luottaa siihen, että sinun verkkoon laittamasi tieto ei ketään kiinnosta. Jollet sitten syötä sinne pankkikorttisi numeroa tarkoitettuna vain kaverillesi. Uskon otsikon mukaisesti, että tiedon tulee olla vapaa. Mutta en ole hetkeäkään uskonut, että tieto olisi salauksien takana turvassa. Jos ihminen keksii jonkin järjestelmän voi hän sen myös purkaa. Kysymyshän on vain massan laista. Sen opetti Heinolan kaupungin virkailija kun kysyin turvallista venepaikkaa. Oma veneeni oli nimittäin  jo kahdesti varastettu ja vakuutusyhtiössä oli epäillen suoritettu minulle korvauksia, joilla hankin taas uuden veneen. Kaupungin virkailija osoitti massan olevan turvallista: ”Laitat veneesi tuonne kaupungin suureen laituriin. Siellä on niin paljon hyviä veneitä, että todennnäköisesti sinun veneesi saa olla rauhassa!”

Näin ovat vaatimattomat tietonikin turvassa cyber-avaruuden massan seassa.

WikiLeaksin perustaja Julian Assange ja Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt kertovat omat näkemyksensä tuoreissa kirjoissaan Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet ja The New Digital Age: Reshaping the Future of People, Nations and Business

Johtajuus esiin Kouvolassa

Mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun on pakko minunkin puuttua, sillä Kouvolan rakentaminen ei onnistu tällä tavalla. Ainakin  Herrat Tossavainen ja Taskinen  näyttävät olevan törmäyskurssilla aivan kuin hallitus ja oppositio. Peräpeili on ihan hyvä väline jos sitä käyttää oikein. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, sanotaan. Yhteistyötä ei kuitenkaan saada aikaan helposti ja monesti nämä jutut menevät sanojen mittelöiksi, valitettavasti. Ja tiedon puutteessa elävä yleisö lisää löylyä kirjoittamalla asioista tai paremminkin niiden vierestä

HOIDA HOMMA!

.

Tiedon oikea jakaminen Kouvolan johdon taholta olisi kovasti tarpeen, jotta kansalaiskeskustelukin suuntautuisi oikeille urille. Hyvätkin asiat, kuten virkojen määrän suuri vähentäminen vesittyy, jos samaan aikaan perustetaan toisia virkoja joista uutisoidaan. Mielikuvaksi jää kaikille tuhlaus ja keskustelu käy kiivaana kykenemättömistä johtajista.  Vantaalla kerrottiin vastikään 400.000 panostuksesta syrjäytyneiden nuorten asianhoitajien palkkauksessa, josta saatiin arviolta 800.000 säästöt. Positiivinen uutinen, vaikka kulut näyttävät aluksi lisääntyneen. Henkilöstöjohtaja Päivi Karhu kirjoittikin 11.6 asiallisen tiedotteen Kouvolan  henkilöstön tilanteesta. Tämän tyyppisiä katsauksia toivoisi näkevänsä enemmänkin, joskaan selittelyyn pidä mennä, kuten joissain muissa tiedotteissa on tehty. Johto tietää esimerkiksi miten yritystoiminnan ja työpaikkojen luomista tuetaan ja ohjataan Kouvolassa. Siitä kannattaisi pitää selkeät katsaukset ja valaista enemmänkin yritysmaailmaa ja ehkä kansalaisiakin tulevista mahdollisuuksista.

Tämän lehden pääkirjoitus 11.6 puhui vallan keskittymisestä ja sen tarpeellisuudesta. Vaikeina aikoina johtajuus on aina noussut arvoonsa ja ne vanhat hyvät ajat taitavat olla kaukana edessäpäin. Niitä tähyilemään tarvitaan johtajia, jotka osaavat myös kommunikoida.  Kaupungin valtuustoa on arvosteltu ja kylläkin aiheesta heikoksi ja hajanaiseksi. Varmaan se sitä onkin kuntaliitoksen jäljiltä. Eri alueelliset asiat painavat mieltä ja yhteistä säveltä ei tahdo löytyä. Puolueet yrittävät kilvan saada pisteitä itselleen ja alueellisia ääniä ensi syksynä.  Johdon selkeät linjaukset antaisivat kestävämmän pohjan keskusteluille ja oikeasti työllisyyttä ja verotuloja kasvattavia voitaisiin yhdessä tukea. Samalla vähenisi paine sosiaalipuolen ja palvelujen leikkauksilta ja yhteishenki paranisi.  Sillä ilman pääkohdista yhtä mieltä olevaa valtuustoa ei saada aikaan muuta kuin pulinan jatkuminen.  Tällaista johtajien esiintuloa odotetaan Kouvolassa.

Ilkka Mäkijärvi

Kouvola, Valkeala

Kansainvälisen kasvun pohdiskelua – onko työnteko henkisesti raskasta?

kirjoittanut: Ilkka Mäkijärvi pvm: tiistai, 9.9.2008

Tieteiskirjailija A. Clarken hautakiveen hakatut sanat kuvastavat sitä intoa, jota tarvitaan muutostyössä:

”Tässä lepää Arthur C. Clarke. Hän ei koskaan kasvanut aikuiseksi eikä hän koskaan lakannut kasvamasta.”

Ei tarvitse olla mikään guru, kun sanoo yrityksen työympäristön muuttuneen yhä kiireisemmäksi ja monipuolisemmaksi viime vuosikymmeninä. Kun vielä 80-luvulla saattoi ajella autolla rauhassa paikasta toiseen ja poiketa huoltoasemalle soittamaan konttorille, ei nyt olla rauhassa edes kotona vapaa-ajalla; työsuhdekännykkä on auki kaiken aikaa. Olemmeko ottaneet nämä tavat käyttöön oma-aloitteisesti vai mikä on ajanut tähän tehokkuuden tavoitteluun? Koemmeko kenties itsemme tarpeettomaksi, ellemme osallistu toimintaan työpaikalla kaiken aikaa? Onko aikaa pohtimiseenkaan vai menemmekö pää kolmantena jalkana paikasta toiseen?

Näitä seikkoja pohtiessa kannattaisi jokaisen hetken arvioida oman työnsä tehokkuutta ja ehkä myös mielekkyyttä. Joskus joku sanoi tekevänsä mielellään yhden työn kunnolla valmiiksi ennemmin kuin jätti sata hommaa kesken. Siinä on periaatetta kylliksi, vaikkakin tällainen työntekijä ei välttämättä saa riittävää arvostusta työssään. Itsekin olen monen asian eteenpäin viejä ja hahmottelen usein monien asioiden verkostoa sekä pohdin niiden vaikutusta toisiinsa etsiessäni parasta etenemismallia. Tuon äskeisen puurtajan kanssa kannattaa puhella hetken, jotta saa tehtävän rajoista käsityksen ja pystyy asettamaan sen oikeaan arvoonsa tässä hahmottelemassani verkostossa. Usein yrityksissä nämä hahmotelmat jäävät vain tekemättä ja kaikki säntäävät töihin omille tahoilleen. Lopulta moni tekee jopa samaa kehitystyötä omilla tahoillaan ja energiaa hukkuu. Monista asioista luopumisen tuska on myös ilmiö, joka on inhimillinen, mutta yritystoiminnassa tarpeeton ilmiö. Kehitystä on tapahduttava tai jäämme jälkeen.

Vai onko? Voisiko vanhoilla malleilla pärjätä? Miksipä ei, jos yritys asettaa tähän selkeän tavoitteen ja valitsee strategiakseen tietyn peruskaavan pyörittämisen, kunnes kaikki työntekijät ovat harmaantuneet eläkekuntoon. Mutta tässäkin tapauksessa on laadittu suunnitelma ja pohdittu siihen liittyvät osaset, joita sitten järjestelmällisesti toteutetaan. Voihan siihen suunnitelmaan kuulua vaikkapa toimisto ilman kännyköitä ja sähköpostia, jos asiakkaat löytävät meidät muutenkin.

Olennaista on kuitenkin jossain vaiheessa pysähtyä ja pohtia kunnolla yritykselle, ja myös itselle, tärkeät tavoitteet sekä myös arvot. Millä keinoin lähdemme näitä tavoitteita metsästämään? Varmasti kaikki (99%) pitävät itsestään selvänä inhimillisyyttä ja rehellisyyttä, mutta niiden toteutuminen kannattaa pohtia kaikessa mitä aiomme tehdä yrityksemme tai työpaikkamme puitteissa sekä myös tietysti yksityiselämässä. Tavoitteisiin ei siis pyritä millä keinolla hyvänsä ja onneksi normaali, kova työnteko riittää edelleen eteenpäinmenoon. Mutta keskittyä olennaiseen, se on aina tärkeää. Voimavaroja ei ole loputtomiin. ”Turhat hommat kannattaa automatisoida”, sanoi eräs IT-päällikkö ja osui naulan kantaan. Usein keskitytään entisen systeemin viilaamiseen ja näin moni hukkaa kehitykseen turhaa aikaa. Joku saattaa sitten vierestä todeta, että tuonkin asian voisi tehdä paljon yksinkertaisemmin tai jättää kokonaan pois. Tarvitaan siis ulkopuolista näkemystä ja sitä kannattaa käyttää myös. Usein tietämystä on omassakin talossa, mutta joskus vieraat neuvot ovat parhaita. Halutaanko keksiä pyörä uudestaan vai olisiko toimiva malli sittenkin paras ostaa? Siinä tuleekin sitten eteen tähän ajatukseen sopeutuminen ja lopuksi kaikkien sitoutumisen kysymys.

”Paljonhan ne tekevät noinkin”, on ainakin minulle ollut se vanhemman kollegan lausahdus, joka edelleen pysäyttää pohtimaan onko tässä tekemisessä järkeä, vai voisiko olla jokin parempi tapa toimia? Tästä lausahduksesta olen Hämäläisen Aarrelle edelleen kiitollinen. Aarre tiesi asioita pitkän uransa ajoilta ja osasi taitavasti ohjata nuoremman esimiehensä tekemään oikeita kysymyksiä. Sitten koetettiin vanhaa hyväksi koettua konstia ja niinhän se vaan toimi! Näillä tiedoilla ja minäkin jo kolmenkymmenen vuoden kokemuksella ajattelin kirjata nämä hyväksi koetut konstit höystettynä uusimmilla konsteilla Kansainvälistymisen lyhyeksi oppimääräksi. Sekaan mahtuu paljon koeteltuja konsteja sekä käytäntöön sovellettua teoriaa viimeisistä opinnoistani. Ei nimittäin ole hyvä vain tuuditella vanhojen konstien muistoissa, jollei satu olemaan perinneruokalan pitäjä. No ehkä tämänkin on hyvä tietää uusimmista tutkimustuloksista ja työmenetelmistä sen verran, että osaa mainostaa kuinka ne ennen jo tiesivät! Tässä kuitenkin kirjoitan muutamasta keskeisestä kokemuksesta, jotka ovat johtaneet asioita hyvään suuntaan mutta myös joskus huonoon lopputulokseen. Koetan myös pitää mielessäni inhimillisyyden ajatuksen, sillä ihminen ei kuitenkaan ole kone. Positiivinen palaute unohtuu esimieheltä kiireessä aivan liian usein koska pohditaan vain virheitä ja epäonnistumisia.

– Muistan hyvin koulun kieltenopetuksen 60-70 luvulla, jolloin koepaperi pursusi punakynän merkintöjä ja samaakin virhettä rokotettiin aina ¾ -virheenä läpi kokeen. Siitä oli lopputuloksena 1- ja täydellinen latistaminen koko porukan edessä. Ehkä se sittenkin oli kasvattavaa, sillä nyt tämä mies höpöttelee useampia kieliä ja tulee toimeen missä vain.

Uskon, että kannustavampi tapa on käydä läpi virheet ja onnistumiset samalla kertaa. Virheet tulisi oppia näkemään prosessin virheinä, eikä ottaa niitä henkilökohtaisina loukkauksina. Tätä korostaa laatukoulutus ja sen opin takana minäkin seison. Tällöin on helpompi nähdä oikea tie ja saada porukka sitoutumaan yhä kovempiin ponnistuksiin. Nyt mennäänkin sitten niihin leadership-taitoihin, joilla asiat myydään ihmisille motivoivasti.

Psykologia on tiede, jonka käyttöä kannattaa johtajan hieman opiskella. Ei nimittäin ole parempaa kehittymisen koulua kuin itsensä tunteminen ja omien valintojen perusteiden pohtiminen. Tämän sain nähdä ja kokea Johtamisen Psykodynamiikan kurssilla Jyväskylän Yliopistossa 2000-luvun vaihteessa. Isä, äiti, suvun vahvat patriarkat, erilaiset pienetkin tapahtumat nuoren elämässä antavat perustan valinnoillemme kun puuhailemme työelämänkin päivittäisessä arjessa. Kiitoksen odottaminen esimerkiksi on aivan samalla perustalla kuin lapsella, joka huutaa: ”äiti kato mitä mä tein!” Tai kollegojen kanssa riitely saattaa olla perua jostain vanhasta vääryydestä, jota ei ole saanut mielestään purettua. Kun esimies oppii tuntemaan omat lähtökohtansa, on helpompi pohtia alaisenkin toimintaa ja motivaatiota. Tämä kehittyminen esimiehenä vaatii kuitenkin aikaa ja panostusta, mutta se kannattaa. Toisaalta alaisten rooli muuttuu ja erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa alaisen vastuu työstään on hyvin korkea ja esimiehen tehtäväksi jää valmennus sekä olosuhteiden kunnossapito. Kaikkien pitää siis osata kehittyä.

Näistä näkökulmista olen ajatellut kirjoittaa hieman enemmänkin ja tarkastella kokemukseni pohjalta yritysten kansainvälistymistä ja edellytyksiä, joita siinä tarvitaan. Uusi asiakas jossain siellä kaukana on aivan eri asia kuin tutut kaverit Suomessa. Pohditaan mitä välineitä tulisi antaa viennille ja millä pelisäännöillä pärjäämme. Kaikkea ei kannata tehdä mutta joskus tuntuu, että mikään ei riitä!

Kirjoittaja on työskennellyt vuosina 1979 – 1988 ulkomaisten, tekniikkaa maahantuovien ja huoltavien yhtiöiden palveluksessa asiantuntijatehtävissä. Vuosina 1988 – 2008 hän on rakentanut mm. kotimaisten yritysten vientitoiminnan tukea ja toiminut esimiestehtävissä. Jaksoon mahtuu Ruotsissa yksikön toiminnan käynnistystehtävät, tuotannon, suunnittelun ja erityisesti laatujärjestelmien sekä prosessien suunnittelun vastuulliset johtotehtävät. Perspektiiviä on syntynyt myös kansainvälisen pörssikonsernin palveluksessa Norjassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kymenlaaksossa kansainvälisen konsernin vientitehtävissä.

Aloitteellisuuden tukeminen kuuluu johtamisen perusvälineisiin

Aloitteellisuudelle enemmän tukea

23.8.2012 4:00

Aloitteellisuuden tukeminen kuuluu johtamisen perusvälineisiin. Kouvolan kaupungin työntekijöissä on uskomattoman suuri voimavara, jos heidän ideointikykyään ruokitaan oikealla tavalla.

Monesti aloitteet nähdään esimiesten puolella aikaa vievänä selvittelytouhuna, ja käsittely on siksi hidasta, ellei suorastaan jarruttavaa.

Suoranaisia säästökohteita, uusia toimintatapoja ja ideoita ruokkiva aloitetoiminta on niin arvokasta pääomaa, että siihen tulisi rohkaista ja kannustaa kaikkia työntekijöitä. Helsingin kaupunki on nähnyt tämän asian tärkeäksi ja on avannut uuden Helinä-nimisen innovaatio- ja ideajärjestelmän. Sen avulla aloitteet saadaan käsiteltyä nopeammin ja otettua uudet innovaatiot nopeasti käyttöön. Samalla aloitetoiminnan periaatteet uusittiin täysin. Siellä siis nähdään aloitteellisuus tärkeänä. Miten asiat ovat Kouvolassa?

Kuntalaisaloitteellisuus olisi toinen kanava, jossa meidän pitäisi ryhdistäytyä. Lain mukaan valtuustojen pitää käsitellä kuntalaisten tekemät aloitteet. Esimerkkinä kouluverkosto-keskustelu, jossa iso kansalaisryhmä jäi tosin toiseksi.

Onkin ehkä pyrittävä vaikuttamaan päättäjiin ja viranomaisiin enemmin suorilla yhteydenotoilla, sillä selkeisiin kysymyksiin saadaan varmasti selkeä vastaus. Kansalaiskioski-niminen kyselylaatikko löytyy Kouvolan sivuilta ja sitä kannattaa koettaa myös.

Kaupungin kannattaisi avoimesti palkita aloitteellisia tahoja, jolloin saataisiin positiivista henkeä nostettua. Palkintona voitaisiin tarjota vaikkapa mahdollisuutta järjestää tapahtumia, joiden tuotto ohjattaisiin kaupungin kautta ryhmän osoittamalle taholle. Tämä aktivoisi erityisesti maaseutua talkootöihin tukemaan vaikkapa koulujensa tai palveluiden säilymistä.