Ari Huuskosen kirjoitus (Lukijat 10.8.) laittoi pohtimaan tieverkoston kurjuutta ja monin paikoin 60-luvun tasolla pysymistä.
Olen itsekin ihmetellyt, miksi jokin VT 15:n kehitysprojekti kestää alkusuunnitelmista vuonna 2005 aina maailman tappiin? Vähitellen koko suunnitelma raskaine YVA-menettelyineen muuttuu vanhentuneeksi, mutta projektia tehdään edelleen samoilla kriteereillä – kun rahaa sattuu hieman lipsahtamaan ko. kohteeseen. Maanrakennuksen indeksi ehtii kulkemaan eteenpäin ajan kuluessa, eivätkä myönnetyt rahat riitä hidastahtisissa hankkeissa kuin osaan työstä. Kun työmaan perustamiskustannukset ovat iso osa kustannuksista, kannattaisi kohde viedä kerralla loppuun.
Maanrakennuksen suunnittelu ei näytä olevan myöskään joustavaa muuttumaan. Viime vuosina on alettu huomata kiertoliittymien käyttökelpoisuus ja ilmeinen halpuuskin. Nytkin Valkealassa Jyrääntien päässä on käynnissä kohtuuttoman iso työmaa verrattuna reilun kokoisen kiertoliittymän rakentamiseen.
Onko pysähdytty pohtimaan vaihtoehtoja vai vedetäänkö projekteja vuosikymmenen takaisilla suunnitelmilla? Onko teiden rakentamisessa opittu asioita ja voidaanko tehdä kevyempiä ratkaisuja? Ajan paljon ulkomailla, eikä 60 km/h -alueella iso kiertoliittymä ole lainkaan hankala liikenteelle.
Autoilijoilta kerätään 4,6 miljardia euroa veroja vuosittain, joista vain 40 prosenttia palautuu liikennepuolelle (tiet, rautatiet, vesistö). Siis me normaalit töissä käyvät ihmiset maksamme huimia summia valtion pohjattomaan kassaan saamatta juurikaan vastinetta rahoillemme.
Liikennepoliittisen linjauksen mukaan pääosa uuden tiestön rahoista menee E18-väylän rakentamiseen, josta Suomen eteläinen kultahammasrannikko ja venäläiset pääsevät nauttimaan aikanaan. Kouvolan alueen poliittinen vaikutusvalta on liian kevyttä saadakseen VT 12- ja VT 15-parannukset liikkeelle, sillä tuo eteläinen valtaväylä tulee olemaan kohteena seuraavan vuosikymmenen. Sinä aikana tehdyt suunnitelmat vanhenevat ja ihmisiä kuolee Pohjois-Kymenlaakson vanhoilla ja huonokuntoisilla liikenneväylillä kymmeniä.
Ilkka Mäkijärvi 