Ilkka sairaalalaitteiden eksperttinä 80-luvulla
Muistuu mieleen pitkä tarina, jossa Mäkijärven poika joutui pulaan kun pomo alkoi säästää kuluja minun kustannuksellani.
Kyseisessä näytelmässä esiintyivät iso firma T, osaston pomo K, myyntimies L ja nuori teknikko I. Mäkijärvi.
Firma T oli päättänyt perustaa uuden Sairaalalaiteosaston ja L haki lehtiilmoituksella Olivetilta pankkiautomaatiomiehen, nuoren ja innokkaan allekirjoittaneen käynnistämään laitehuoltoa. Nimikkeeksi minulle annettiin huoltoteknikko vaikka oto:na piti hoitaa homman käynnistys kaikille uusille tuotteille. Ensimmäinen tuote oli jo saatu ja se oli amerikkalainen Technicare-yrityksen ultraäänikuvantamislaitteisto.
Tästä alkoi K:n kustannusten pelko ja osaoptimointi. Säästökohteksi joutui uusi huoltoteknikko. Kävi nimittäin niin, että taloon tullessani sain kuulla että USAssa oli alkanut huoltokurssi samana päivänä. Pitäisi äkkiä hiipiä Denveriin kuudeksi viikoksi! Tässä vaiheessa alkoi Pomo K epäröidä. ”Sehän on kallis reissu”, hän tuumi. Kaksi viikkoa siinä vatuloitiin kunnes Amerikasta tuli tieto että nyt on tultava tai pitää odottaa seuraavaa kurssia ensi vuonna. Hirmu kiireessä neljässä tunnissa hankittiin viisumi ( vaikka lähetystö oli kiinni), luottokortti ja lentoliput. Rouva veti vähän pulttia kun perjantai-iltana sanoin että lähden huomenna Amerikkaan neljäksi viikoksi.
Lensin sinne kuumeisena 22 tuntia. Kurssi oli monipuolinen ja luin ne muut kiinni ja suoritin kokeet. Tulin takaisin todistus taskussa. Opin kerralla enemmin digitaalitekniikasta ja signaaleista kuin Tekussa.
Kotiin tultua asennettiin ekat myydyt koneet ja homma käynnistyi. Sitten tuli ongelma: uusi Technicare laite Autosector oli täysin erilainen ohjelmoitava laite. Sillä näytti olevan enemmin kysyntää kuin EDPn vanhahtavassa tekniikassa. Neljän viikon jatkokurssi odotti Denverissä. Pomo K hermostui: ”Ei mitään päivärahoja. Mäkijärvihän voi järjestää olonsa mukavaksi ja syödä dollarin hampurilaisia!” Niin piti lähteä ohjeella, että maksan luottokortilla syömiset sun muut kulut. Tuli muuten tuhti lasku kun söin ravintoloissa joka päivä kunnon pihvit! Ei meinannut vaimo tuntea pyöristynyttä miestään lentokentällä! Eipä Pomo K enää ehdotellut työehtosopimuksen vastaista käytäntöä.
No, tästä ne koettelemukset alkoivat kehittyä.. Edustukseen otettiin useita eri tuotteita kuten Englannista Cyprane nukutuslaitteet ja ranskalaiset defibrillilaattorit. Kaikki vaativat kurssitusta ko. maissa. Vietin muutamia viikkoja reissussa ja laitettiin uusien huoltoteknikoiden kanssa valtakunnallista huoltoa pystyyn. Nousiko myynti riittävästi? Kuluja oli tullut. Pomo oli paineessa. Raahaaminen Finlandia-taloon ”kannettavaa” ultraäänikonettamme kahteen mieheen, kun kilpailijan ukko tuli ihmettelemään. ”Ai tuo on teidän Portable?” Hänellä oli kenkälaatikkon kokoinen japanilainen vehje kädessään.
Sitten myyntimies L lähti ja hänen hommiaan jäi jatkamaan nuori myyntiharjoittelija. Konsernin pomojen suhteilla saatiin myytyä miljoonan markan Technicare gammakamera Savonlinnan keskussairaalaan. Eipä puhuttu huoltokurssista mitään koska se tarkoitti 14 viikkoa Clevelandissa! Ei annettu muuta kuin lupa ostaa mikrofilmin lukulaite sillä huoltomanuaali tuli mikrofilmikortteina. ”Lue siitä, kyllähän sinä siitä saat tiedot!!”.
Selasin mikrofilmejä silmät ristissä sillä piirikortteja oli laitteessa yli kolmekymmentä. Potilaalle annettiin radioaktiivinen aine ja säteily kertyi tutkittavaan elimeen. Säteily singahteli kolmessakymmenessä kaasun täyttämässä putkessa. Analogiset säädöt täytyi hallita ja totesin homman olevan mahdoton oppia mikrofilmeilta. Asennustapahtuma oli karmea, kun herkkää laitetta vietiin lentosemalta avokuorma-autolla Savonlinnaan 27 asteen pakkasessa. Myyntimies oli ohjeistettu säästämään. Asennuksen piti yllättäen tapahtua 7 kerroksessa ja pääovi oli liian matala. Laatikko jäi pihalle ja kuorma-auto häipyi. Hissi ei kestänyt laitteen painoa ja se oli myös liian matala. Pakkanen kiristyi kun vei 100.000 markan prismaa sisälle lämpöiseen ja kiroilin pomoja, jotka eivät antaneet minun valmistella asennusta.
No, muutama viikko siinä meni kun laite oli toiminnassa siellä kerroksissa. Säästin teidät kiroilultani kun hommasin sen vehkeen sinne ylös sairaalan talonmiehen avustamana. Mutta sitten lääkäri alkoi valittaa kuvan olevan epätasainen eli tasaisen säteilyn pitää näkyä tasainena kuvana näytöllä. Ne kolmekymmentä putkea piti uudelleen kalibroida. Koetin tutkia asiaa, mutta päätin olla sotkematta laitetta. 70 säätöruuvia, joista jokainen vaikutti toisiinsa. Kristallin päälle laitetaan refrenssiheijastin, säteilevä matto. Sitten ruuvataan kunnes kuva on tasalaatuisen. Piti tietää mitä tehdään.
Pomoa hiillostivat kaikki ja hän minua. ”Korjaa nyt se!” Ilman kurssia ei ole edes perustietoja. Hanki jostain tekijä. Ulkoilmakuljetus ja monet täristykset vaativat laitteen perushuollon. En osaa sitä.
Kolmen viikon päästä ajoin lentoasemalle hakemaan skotlantilaista inssiä, jonka tehtaan puolesta oli päätetty lähettää säätämään konetta. Pitkän odottelun jälkeen tuli pieni lippalakkipäinen hiippari. – ”Ei oo matkatavaroita. Lähen heti takas kun homma on tehty. Missä se vehje on?” – tyyppi kyseli syvällä Skotlannin murteella. ” Hyppää autoon, ajetaan viisi tuntia”. En älynnyt varata lentolippuja. Kuvittelin että sillä on samanlaiset työkalut ja varaosat kuin mullakin. Viisi iso laukkua, sillä Technicare laitteet korjattiin aina vaihtamalla yksittäinenkin mikropiiri – kunhan se vika oli ensin paikallistettu oskillpskoopilla pulsseja mittaamalla. Tässä hommassa oli oppinut loogista vianetsintää!
”Missä sun työkalut on?” kysyin. ”Tässä” ja otti taskustaan pienen säätöruuvarin. Hyppäsi äijä autoon ja nukahti saman tien. Ajoin kuorsaavan inssin kanssa sitten viisi tuntia Savonlinnaan.
Siellä mentiin koneen luo ja kaveri avasi konehuoneen. Lätkäisi kalibrointimassan kristallin päälle ja otti ruuvarin käteen. Kolmen tunnin ruuvailun jälkeen kuva oli tasainen ja ylilääkäri nyökkäsi. Lyötiin kannet kiinni ja mentiin autolle.
”Vie mut kentälle”. ”Kauanko olet tuota hommaa opiskellut?” ”Seitsemäntoista vuotta”.
– Ei manuaaleja tarvittu enää.
Vielä kerran minun tietojani siellä tarvittiin. Kuva oli alkanut värisemään. Lensin sinne viiden laukun kanssa. Mittailin laitetta pitkään enkä löytänyt viallista osaa. Kello yhdeksän illalla lähdin hotelliin ja siellä menin syömään. Leipää sai vielä niin myöhään. Normaali työpäivä siis.
Otin oluen ja istuin hetken ajatuksissani. ”Hitto se on -12 voltin virtalähde, luultavasti kondensaattori.” – hoksasin äkkiä. Aamulla vaihdoin osan klo 7 aikaan ja potilasvirta alkoi taas koneen toimiessa.
Kolme vuotta tuota säästämistä väärissä asioissa riitti minulle. Pomo itse oli lähtenyt Vietnamiin etsimään uusia tuotteita. Kehui vielä, että oli ollut valkoinen Rollsroyce ja naiskuljettaja siellä. Näytti meille esitteet hienosta tuotteesta, jonka maahantuontiin hän oli saanut oikeudet. Kyseessä oli vessanpönttö. Sellainen joka punnitsi pudonneet jätökset! Vanhustentaloihin hieno tuote, iloitsi K!
En jäänyt kyselemään huoltoasioista. Läksin Kouvolasta tarjottuun aluehuoltopäällikön hommaan. En ole kysellyt miten pärjäsivät ja onko vessanpönttöjä myyty paljonkin.
Ilkka Mäkijärvi 